RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 02.10.2023/Pykälä 227
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vaalipäivän äänestyspaikan määrääminen vuoden 2024 presidentinvaaleissa
Kaupunginhallitus 02.10.2023 § 227
227/00.00.00.01/2023
Asianhallintapäällikkö: Nurmeksen uuden kunnan valtuusto on 20.8.2019 § 8 päättänyt äänestysaluejaosta siten, että 1.1.2020 Nurmeksen kaupungissa on kaksi äänestysaluetta entisten kuntarajojen mukaisesti.
Kunnanhallituksen tulee määrätä äänestysalueille vaalipäivän äänestyspaikka. Äänestyspaikan olisi suositeltavaa pysyä samana vaaleista toiseen.
Vuonna 2023 toimitetuissa eduskuntavaaleissa vaalipäivän äänestyspaikkoina toimivat Nurmes-talo ja Kuntalaisten Talo.
Kaupunginjohtaja: Kaupunginhallitus päättää määrätä presidentinvaalien varsinaisen vaalipäivän 28.1.2024 sekä mahdollisen toisen vaalin (toisen kierroksen) vaalipäivän 11.2.2024 äänestyspaikat seuraavasti:
Äänestysalue Äänestyspaikka
001 Nurmes Nurmes-talo, Kötsintie 2
002 Valtimo Kuntalaisten Talo, Kunnantie 1
Kaupunginhallitus: Ehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |