RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.11.2023/Pykälä 265
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Edustajan nimeäminen Pohjois-Karjalan vesienhoidon yhteistyöryhmään vuosille 2024-2029
Kaupunginhallitus 06.11.2023 § 265
510/00.00.01.04/2020
Kaupunginjohtaja: Vuonna 2021 nimettyjen vesienhoidon yhteistyöryhmien toimikausi päättyy vuoden 2023 lopussa, ja ympäristöministeriö on pyytänyt elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksia (ELY-keskuksia) kutsumaan työryhmät uudelleen. Vesienhoidon järjestämisestä annetun lain (1299/2004) mukaan ELY-keskuksen on järjestettävä vesienhoitosuunnitelman valmistelun eri vaiheissa riittävä yhteistyö ja vuorovaikutus toimialueensa eri viranomaisten ja muiden tahojen kanssa. Vesienhoitoasetuksen (1303/2004) mukaan yhteistyöryhmät kutsutaan koolle kuudeksi vuodeksi kerrallaan.
Yhteistyöryhmän keskeisiä tehtäviä on vuoteen 2027 ulottuvan
vesienhoitosuunnitelman toimeenpanon edistäminen ja seuranta.
Ryhmässä käsitellään seuraavan vesienhoitokauden tehtäviä, joita ovat mm. Pohjois-Karjalan vesimuodostumiin kohdistuvien paineiden arviointi, ekologisen ja kemiallisen tilan luokittelu, ympäristötavoitteiden asettaminen sekä vesienhoitosuunnitelman ja toimenpideohjelman valmistelu vuosille 2028-2033.
Lieksan ja Nurmeksen ympäristönsuojeluviranomaiset ovat keskustelleet nimeämisestä ja pitävät perusteltuna roolien vaihtamista vuoro kausin.
Kaupunginjohtaja: Kaupunginhallitus päättää nimetä ympäristöinsinööri Ismo Ryynäsen Pohjois-Karjalan vesienhoidon yhteistyöryhmän varajäseneksi kaudelle 2024-2029.
Kaupunginhallitus: Ehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |