RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.01.2024/Pykälä 22
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Business Joensuu palvelusopimus
Kaupunginhallitus 22.01.2024 § 22
11/00.04.01/2024
Kaupunginjohtaja: Suomessa jokaisella isolla matkailualueella toimii alueorganisaation tehtäviä hoitava DMO (Destination Management Organization), joka vastaa tyypillisimmin oman alueensa matkailun edistämisestä, kehittämisestä, markkinoinnista, myynninedistämisestä ja edunvalvonnasta. Alueelliset DMO:t toimivat myös Visit Finlandin verkoston yhteysorganisaatioina alueille ja operatiivisina yhteistyökumppaneina.
VisitKarelia Oy:n toiminnan loppuessa, Pohjois-Karjalan uudeksi DMO-toimijaksi valikoitui Business Joensuu, jolla todettiin olevat parhaat edellytykset toiminnan jatkamiseen ja pitkäaikainen kokemus hanke- ja kuntayhteistyöstä. Toiminnan perusrahoitus 400 000 € / vuosi tulee kaikilta nykyisiltä Pohjois-Karjalan maakunnan kunnilta. Kunnat rahoittavat yhtiötä yhteisesti sovitulla kuntakohtaisella rahoitusosuudella. Nurmeksen kaupungin maksuosuus on 6,9 %, eli 27 600 € / vuosi.
Yhteistyökuntien nimeämät henkilöt osallistuvat DMO-toiminnan matkailustrategian laatimiseen sekä toteuttamisen ohjaamiseen ja seurantaan DMO:n koordinoimassa matkailun ohjausryhmässä.
Ohjausryhmään kuuluvat Joensuun kaupungin, Joensuun kaupunkiseudun muiden kuntien, Pielisen Karjalan ja Keski-Karjalan sekä Business Joensuun edustajat (yhteensä 5 henkilöä). Ohjausryhmä valitsee keskuudestaan puheenjohtajan. Matkailustrategia valmistellaan 4 kk sisällä siitä hetkestä, kun palvelusopimukset on allekirjoitettu kaikkien kuntien kanssa.
Maakunnallinen DMO-toteuttaa koordinoidusti Pohjois-Karjalan matkailustrategiaa yhdistämällä kuntien resursseja tavoitteena lisätä Pohjois-Karjalaan kohdistuvaa matkailukysyntää kasvattamalla suunnitelmallisesti maakunnan vetovoimaa ja tunnettavuutta sekä kotimaan että kansainvälisillä markkinoilla. DMO tekee tiivistä yhteistyötä alueen matkailuyritysten ja matkailutoimijoiden kanssa. Maakunnallinen DMO yhteensovittaa toimintansa kunta- ja kehitysyhteistyöverkoston kanssa.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja:
Kaupunginhallitus päättää
1. hyväksyä palvelusopimuksen, ja
2. valtuuttaa kaupunginjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen.
Kaupunginhallitus: Ehdotukset hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |