RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.02.2024/Pykälä 51
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Puunkuivurin arvonalentumisen kirjaaminen
Kaupunginhallitus 19.02.2024 § 51
59/02.07.00/2024
Talousjohtaja: Kaupunki ei ole saanut Balt Carbonilta hankitun puunkuivurin omistusta siirrettyä itselleen, eikä se ole saanut odotettuja vuokratuottoja kuivurista. Näin ollen kuivurihankinnan kirjaukset keskeneräisistä hankinnoista on syytä kirjata alas. Mikäli myöhemmin puunkuivuri saadaan sopimuksen mukaiseen kuntoon ja toimintaan, voidaan sen osalta tehdä arvonalentumisen palautus ja aloittaa poistosuunnitelman mukaiset poistot. Kaupunginvaltuusto päätti joulukuussa 18.12.2023 myöntää lisämäärärahan tuloslaskelmanosan kohtaan poistot ja arvonalentumiset.
Esitän, että vuoden 2023 tilinpäätökseen kirjataan puunkuivurin arvonalentuminen tuloslaskelmaosan kohtaan poistot ja arvonalentumiset 1.036.800,00 euroa.
Kaupunginjohtaja: Kaupunginhallitus päättää, että puunkuivurista tehdään 1.036.800,00 euron arvonalentumiskirjaus vuoden 2023 tilinpäätökseen
tili 7230 (pysyvien vastaavien hyödykkeiden arvonalentumiset) kp 5250 kohde 5154.
Kaupunginhallitus: Ehdotus hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että tämän asian käsittelyssä kuultiin asiantuntijana talousjohtaja Salla Ovaskaista.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |