Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmeksen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 27.02.2024/Pykälä 12



 

 

Hyvinvointipalvelujen toimintakertomus vuodelta 2023

 

Hyvinvointilautakunta 27.02.2024 § 12  

314/02.06.01.03/2023  

 

Hyvinvointijohtaja: Nurmeksen kaupungin toimialojen ja yhtiöiden toimintakertomukset tulee olla valmiina 4.3.2024, jotta asiakirjat saadaan kaupunginhallituksen käsittelyyn ja allekirjoitettavaksi 27.03.2024.

 

Toiminnalliset tavoitteet laaditaan Targetor-ohjelmistoon, jonka tuloste on tämän pykälän oheismateriaalina. Lisäksi ohjelmistoon on kirjattu vuoden 2023 toimintaa koskevien riskien arviointi ja niiden toteutuminen.

 

Hyvinvointipalvelujen osalta tavoitteiden toteutumisen ja tuottavuusohjelman lisäksi toimintakertomukseen on liitetty tilasto-osa keskeisten tilastotietojen osalta, toimialan ja tulosalueiden tuloslaskelmat sekä ulkoisten että sisäisten kustannusten toteuma. Vuosi 2023 oli hyvinvointipalveluiden osalta erittäin haasteellinen. Erityisesti varhaiskasvatuksen palvelutarpeen lisääntyminen sekä sijaisten tarve varhaiskasvatuksessa ja opetuspalveluissa vaikutti oleellisesti koko toimialan talouden tilanteeseen.

 

Hyvinvointilautakunta kokoontui vuoden 2023 aikana 11 kertaa (v. 2022 10 kertaa). Lautakunnan kokouksissa käsiteltiin 100 asiaa (v. 2022 82 asiaa).

 

Hallintosäännön mukaan hyvinvointipalveluissa on neljä tulosaluetta: opetus - ja koulutuspalvelut, kulttuuripalvelut, vapaa-aikapalvelut ja varhaiskasvatuspalvelut. Nuorisopalvelujen toimintaa hoitaa Nuoriso- ja matkailukeskus Hyvärilä Oy kaupungin ja Nuoriso - ja matkailukeskus Hyvärilä Oy:n välisellä sopimuksella.

 

Hyvinvointipalvelujen toimintaa koordinoi vuoden 2023 aikana hyvinvointipalvelujen johtoryhmä, johon oli nimetty varhaiskasvatuksen aluejohtajat, tulosalueiden päälliköt, koulujen rehtorit, hallintosihteeri sekä henkilöstö- ja taloussihteeri. Hyvinvointipalvelujen johtoryhmä kokoontui vuoden 2023 aikana 12 kertaa.

 

Hyvinvointipalvelujen vuotta 2023 koskeva tuottavuusohjelman kokonaissumma oli 106 500 euroa. Tuottavuusohjelma toteutui suunnitelman mukaisesti. Tuottavuusohjelma muodostui koulunkäynninohjaajien lomautuksista sekä määräaikaisten tehtävien täyttämättä jättämisistä ja eläköitymisen hyödyntämisestä tehtävien uudelleen järjestelyjen kautta.

 

Merkittävänä määrärahojen käyttönä oli opetuksen ja varhaiskasvatuspalvelujen kuljetuksiin (ml. esiopetus) käytetyt rahat. Määrärahaa käytettiin vuonna 2023 yhteensä 1 283 829 euroa (v. 2022 1 199 304 euroa). Sairauden tai muun vamman vuoksi ajetut kuljetukset sekä koulupäivän aikana tehdyt retket ja vierailut sisältyvät kokonaiskustannukseen. Koulukuljetusten osalta polttoaineiden hintojen vaihtelu keväällä 2023 nosti kustannustasoa sopimusten indeksitarkistusten johdosta. Ravitsemuspalvelut opetuksen ja varhaiskasvatuksen osalta olivat 1 034 974 € (v. 2022 1 129 456 euroa).

 

Hyvinvointipalvelujen henkilöstökulut toteutuivat 779 564  

euroa budjetoitua suurempana. Vakinaisten palkat toteutuivat vastaavasti 331 000 euroa ennakoitua pienempänä. Poikkeama johtuu mm. siitä, että opetuksen tilapäisten palkkoihin ei oltu budjetoitu elokuun-joulukuun palkkamäärärahoja. Tälle menokohdalle kirjataan mm. hanketyöntekijät, joita vuoden 2023 lopussa oli Kirkkokadun, Porokylän ja Valtimon koululla kussakin 2 kpl sekä vapaa-aikapalveluissa 1 kpl. Näihin kustannuksiin saatiin opetus- ja kulttuuriministeriöstä hankeavustusta (ns. tasa-arvohanke) sekä nuorten Digitys- hanke, jota rahoitti aluehallintovirasto. Varhaiskasvatuspalveluissa tilapäisten palkat 171 661 euroa toteutui ennakoitua suurempana, johtuen erityisesti Nurmesjärven päiväkodin käyttöönotosta. Opetuspalveluiden ja varhaiskasvatuksen sijaisten palkat toteutuivat 433 598 euroa ennakoitua suurempana. Vuoden 2023 aikana pitkäaikaisia sairauspoissaoloja oli enemmän aikaisempiin vuosiin verrattuna. Tuet ja avustukset toteutuivat 89 000 euroa ennakoitua suurempana.

 

Varhaiskasvatukseen jouduttiin perustamaan uusia ryhmiä ja perusopetuksessa jatkoi valmistavan opetuksen ryhmä. Jaksotetut palkat, johon kuuluu lomapalkkavarausten purku, kirjataan kirjanpidosta viimeistään tilinpäätöksen yhteydessä. Nämä kustannukset on kirjattu joulukuun lopussa, yhteensä 118 648 euroa. Kuntien eläkevakuutuksen tasausmaksu toteutui puolestaan 34 000 euroa budjetoitua suurempana ja palkkaperusteinen eläkemaksu 65 000 € budjetoitua suurempana.

 

Lisäksi kunta-alan opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus nosti palkkoja 1.6.2023 alkaen 1,32 %:n yleiskorotuksella sekä 0,4 %:n paikallisella järjestelyerällä. Kunta-alan yleinen virka- ja työehtosopimus nosti vastaavasti palkkoja 1,5 %:n yleiskorotuksella sekä 0,4 %:n järjestelyerällä maksetusta palkkasummasta.

 

Varhaiskasvatuksen osalta lasten kotihoidon tukeen oli vuodelle 2023 varattu 265 000 euroa. Toteuma oli 311 746 euroa. Kotihoidontuen kuntalisään oli varattu vuodelle 2023 56 000 euroa. Kotihoidontuen kuntalisää maksettiin 58 276 euroa.

 

Hyvinvointipalvelujen ulkoisten menojen toteuma oli 102,7 % (447 179 € budjetoitua suurempi) ja sisäisten menojen toteuma 101,1 % (52 768 € budjetoitua suurempi).

 

Edellä mainitun johdosta toimintakatteen loppusumma on 499 947 € negatiivinen. Hyvinvointipalvelujen tuloslaskelmat tulosalueittain sekä sisäiset ja ulkoiset menot ovat tämän pykälän oheismateriaalina.

 

Hyvinvointijohtaja: Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä hyvinvointipalvelujen vuotta 2023 koskevan toimintakertomuksen sekä talouden toteuman ja lähettää sen edelleen kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

Hyvinvointilautakunta: Kulttuuripalvelujen, vapaa-aikapalvelujen ja varhaiskasvatuksen tulosaluepäälliköt olivat läsnä tämän asian käsittelyn ajan asiantuntijoina.

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.