Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmeksen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/nurmes/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 15


 

 

Vuoden 2024 aloiteluettelo

 

Kaupunginhallitus 11.03.2024 § 69 

 

 

Hallintojohtaja: Kuntalain 23 §:n mukaan kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita palveluaan koskevassa asiassa. Lain mukaan valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.

 

Kaupungin hallintosäännön 143 §:n mukaan kaupunginhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo sen toimivaltaan kuuluvista aloitteista ja niiden perusteella suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla päättää, mitkä aloitteista on loppuun käsitelty.

 

  Hallintosäännön 112 §:n mukaan valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa.

 

  Kaupunginhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

 

  Luettelo kuntalais- ja valtuustoaloitteista, joita kaupunginvaltuusto ei 29.2.2023 mennessä ole lopullisesti käsitellyt:

 

 1. Kristillisdemokraattien valtuustoryhmän 28.10.2021 valtuustoaloite omaishoitajien maksuttomista uinti- ja kuntosalikäynneistä

 

 Hyvinvointilautakunta on kokouksessaan 28.3.2023 § 22 käsitellyt aloitetta:

 Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä esittää aloitteessaan että Nurmeksen kaupungissa omaishoidon tukea saava henkilö pääsee maksutta kaupungin liikuntapalveluiden piirissä oleviin liikuntaryhmiin, uimahalleihin/kylpylöihin ja kuntosaleihin niiden aukioloaikoina ja että yli 65-vuotiaiden senioripassin omavastuuosuus tulee poistaa omaishoitajilta.

 

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue myöntää omaishoidon tuen palvelusetelin. Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidettavalle läheisen henkilön avulla. Omaishoidon tuesta annetun lain 4 §:n mukaan omaishoitajalla on oikeus pitää vapaata vähintään kaksi vuorokautta kalenterikuukautta kohti. Omaishoitajalla on oikeus pitää vapaata vähintään kolme vuorokautta kalenterikuukautta kohti, jos hän on yhtäjaksoisesti tai vähäisin keskeytyksin sidottu hoitoon ympärivuorokautisesti tai jatkuvasti päivittäin. Palveluseteli on yksi tapa järjestää omaishoitajan lakisääteisen vapaa. Palvelusetelillä omaishoitaja voi ostaa terapia- ja kuntoutuspalveluja itselleen tai hoiva-, hoito- ja tukipalveluja omaishoidettavalle. Yhden palvelusetelin arvo on 114 euroa kuukaudessa. Suositeltavaa on, että palveluseteli käytetään kuukausittain.

 

Palvelut, joita palvelusetelillä voi hankkia:

 

. Tukipalvelut, joita ovat ateria-, vaatehuolto- ja siivouspalvelut sekä sosiaalista kanssakäymistä edistävät palvelut.

. Terapia- ja kuntoutuspalvelut eli omaishoitajan fyysistä toimintakykyä ylläpitäviä palveluja, joita ovat hieronta, fysioterapia, lymfaterapia ja jalkojenhoito.

. Kotiin annettavat hoiva- ja hoitopalvelut, joita voivat olla hoidettavan päivittäisessä hoidossa avustaminen, valvonta ja huolenpito.

. Lyhytaikainen asumispalvelu, jolla tarkoitetaan omaishoitajan vapaan ajaksi sovittua lyhytaikaisjaksoa asumispalveluyksikössä.

 

Nurmeksen kaupungilla ei ole omistuksessa uimahallia/kylpylää joihin kaupunki voisi osoittaa maksuttomia käyntejä. Kaupungilla ei myöskään ole määrärahavarausta omaishoitajille suunnatuille maksuttomille uimahalli/kylpylä käynneille. Kuntalaisten käytössä ja kaupungin konserniyhtiön (Hyvärilän nuoriso- ja matkailukeskus Oy) ylläpitämä kuntosali sijaitsee PielisAreenalla Hyvärilässä. Ikääntyville suunnatut kuntosalit monipuolisine laitteistoineen ovat puolestaan yksityisomistuksessa.

 

Yli 65-vuotiaille tarjottavassa senioripassissa, jonka arvo 175 euroa ei ole ollut enää omavastuuta vuoden 2021 alusta alkaen. Passi on tarkoitettu erityisesti liikuntapalvelujen, mukaan lukien, kylpylä- ja uimahallipalvelujen hankkimiseen. Edellisen lisäksi Nurmeksen kylpyläpalveluihin on kuntalaisten saatavilla kuntalaiskortti, joka oikeuttaa 3 euron alennukseen kylpylämaksusta.

 

Kaupunki tarjoaa vuosittain ostopalveluna soveltuvan liikunnan ryhmiä. Uudet soveltuvan liikunnan ryhmät käynnistyvät syksyllä 2023. Kauden 2023-2024 soveltuvan liikunnan ryhmistä tiedotetaan mm. kaupungin verkkosivuilla ja Ylä-Karjalan kansalaisopiston niihin koteihin jaettavassa kurssiohjelmassa joihin ei ole asetettu mainoskieltoa. Kurssiohjelma jaetaan elokuun aikana. Kauden 2023-2024 käynnistyessä omaishoitajat voivat osallistua maksutta näihin soveltuvan liikunnan ryhmiin pois lukien kylpylän palvelut, koska laitos ei ole kaupungin omistuksessa.

 

 Hyvinvointilautakunta päätti antaa valmistelussa mainitun vastauksen kristillisdemokraattien tekemään valtuustoaloitteeseen ja katsoi osaltaan asian loppuun käsitellyksi.

 

 2. Valtimon nuorisovaltuuston aloite 1.12.2021 kokoaikaisesta nuorisotyöntekijästä Valtimolle

 

 Hyvinvointilautakunta on kokouksessaan 28.03.2023 § 21 käsitellyt aloitetta:

 Nurmeksen kaupungin nuorisopalveluja hoitaa Hyvärilän nuoriso- ja matkailukeskus Oy. Hyvinvointijohtaja on pyytänyt nuoriso- ja matkailukeskukselta vastauksen nuorisovaltuuston tekemään aloitteeseen. Henkilövaihdosten ja tietokatkosten johdosta pahoittelemme aloitteeseen annettavan vastauksen viivästymistä.

 

Vastauksessa todetaan seuraavaa:

 

"Valtimon pitäjän alueella on vuoden 2022 alusta lähtien lisätty yhteisöllistä kasvokkain tapahtuvaa nuorisotilatoimintaa 6 tunnilla viikossa. Tämän jälkeen Valtimon pitäjän puolella nuorisotilassa kasvokkain tapahtuvaa perusnuorisotyötä on 21 tuntia viikossa. Nurmeksen kantakaupungin puolella kasvokkain tapahtuvaa nuorisotilatoimintaa on viikossa 20 tuntia. Näiden perinteisten nuorisotilatoimintojen lisäksi kokonaisuudessaan Nurmeksen kaupungin alueella nuorisotoimi on sähköisillä alustoilla muun nuorisotoimen ohessa 17,5 tuntia viikossa. Nurmeksen kaksi erillistä nuorisovaltuustoa yhdistyivät vuoden 2022 alussa, ja toimintaa ohjataan kantakaupungin nuorisotoimen kautta. Valtuustot kokoontuvat tulevaisuudessa Valtimon pitäjän ja Nurmeksen kantakaupungin alueella.

 

Perusnuorisotyön lisäksi etsivä nuorisotyö on jalkautunut Valtimon pitäjän alueelle yhtenä päivänä viikossa ja näin on jatkettu myös vuoden 2022 aikana. 10-19 vuotiaiden nuorten määrät alueella ovat varsin erilaiset. Nurmeksessa nuorten määrä on n. 3,5 kertainen Valtimon pitäjän nuorten määrään. Tämän lisäksi Nurmeksen kantakaupungin alueella on suurempi määrä toisen asteen oppilaitoksissa opiskelevia nuoria. Osa Valtimon pitäjän ja Nurmeksen kantakaupungin nuorista ovat kiinnittyneitä nuorisotilatoimintaan molemmilla nuorisotiloilla.

 

Kouluyhteistyötä nuorisotoimi tekee molemmilla alueilla tasapuolisesti. Nuorisotoimi pyrkii kohdentamaan toimintaansa mahdollisimman tasapuolisesti siten, että nuorisotoimi kohtaisi mahdollisimman monia alueen nuoria."

Hyvinvointilautakunta päätti antaa valmistelussa mainitun vastauksen nuorisovaltuuston tekemään aloitteeseen ja katsoi osaltaan aloitteen loppuun käsitellyksi.

    

 3. Nurmeksen SDP:n valtuustoaloite 31.1.2022 kaavoitusprosessin aloittamisesta päivittäistavarakaupun sijainnin kaavoittamiseksi Itäkaupungin, Lehtovaaran ja Hyvärilän alueiden sekä Bomba-Hyvärilä matkailualueen asukkaille.

 

 Kaava mahdollistaa päivittäistavarakaupan sijoittamisen esitetyille alueille. Keskustan ja itä-kaupungin yleiskaavat ovat valmistelussa.

 

4. Kuntalaisaloite 11.8.2022 ympäristöstrategiasta pölyttäjäkadon takia.

 

Taajamametsien ekologinen hoitosuunnitelma on laadittu ja se ottaa osaltaan huomoon kukkaniityt taajama-alueella.

Kaupunkirakennepalvelujen valmistelussa.

 

 5. OAJ:n Nurmeksen paikallisyhdistyksen aloite Joustavan perusopetustoiminnan "JOPO" vakiinnuttamisesta Nurmeksessa, 27.2.2023.

 

Joustava perusopetus (jatkossa JOPO) on yläkouluikäisille osoitettua opetusta, jonka tarkoituksena on vähentää koulupudokkuutta ja turvata jokaiselle peruskoulun oppilaalle perusopetuksen päättötodistus. JOPO-luokassa opetus on toiminnallista. 

 JOPO-toimintaa on toteutettu Nurmeksessa Kirkkokadun koululla vuosina 2016-2021.

 

 Hyvinvointilautakunta on käsitellyt aloitetta kokouksessaan 30.5.2023 § 44:

  Kirkkokadun ja Valtimon koulun rehtorit ovat yhdessä hyvinvointijohtajan kanssa valmistelleet vastauksen OAJ:n Nurmeksen paikallisyhdistyksen tekemään aloitteeseen.

 

 Joustava perusopetus ei ole lakisääteistä toimintaa, mutta kunta voi sitä harkintansa mukaan järjestää. Joustavaan perusopetukseen hakeudutaan vapaaehtoisesti ja siihen osallistuva voi sen keskeyttää kesken lukuvuoden ja siirtyä

 normaaliin perusopetuksen ryhmään. Toimintamalliin ei ole varattu määrärahoja vuoden 2023 talousarvioon eikä virkaa kyseiseen tehtävään ole olemassa. Hallintosäännön 30§:n mukaan valtuusto päättää virkojen perustamisesta.  Joustavaan perusopetukseen osallistuneita oppilaita on lukuvuodesta 2016-2017 alkaen lukuvuoteen 2020-2021 saakka ollut yhteensä 33 oppilasta. Oppilaat ovat saaneet päättötodistuksen, mutta on vaikea arvioida, olisiko päättötodistus muutoin jäänyt saamatta.

 

 Toiminnan käynnistäminen yhdessä yksikössä edellyttää vähintään yhden opettajan (erityisopettaja/erityisluokanopettaja) sekä ohjaajan palkkaamista. Näiden lisäksi opetuksen järjestäminen vaatii yhden (esim. matematiikka, fysiikka, kemia, äidinkieli, englanti, ruotsi) aineenopettajan 70 % työpanosta, jotta opetus voidaan toteuttaa. Toiminnan käynnistäminen kahdessa yksikössä luonnollisesti kaksinkertaistaa opetushenkilöstön tarpeen. Pelkät henkilöstökustannukset kahdessa yksikössä tapahtuvassa toiminnassa olisivat n. 241 000 € vuodessa (2 x erityisopettaja / erityisluokanopettaja, 2 x ohjaaja, 2 x 70% aineenopettajan työpanoksesta). Jotta joustavan perusopetuksen toiminta olisi tasapuolista, tulisi toimintaa osoittaa kaikille yläkouluikäisille oppilaille Kirkkokadun ja Valtimon koulussa. Toiminnan järjestäminen yhdessä yksikössä puolestaan tarkoittaisi koulukuljetusten järjestämistä.

 

 Edellisen lisäksi on huomioitava tilakysymys. Esimerkiksi lukuvuoden 2023-2024 alusta alkaen Kirkkokadun koulussa toimii edelleen valmistavan opetuksen ryhmä, joka tarvitsee pysyvän luokkatilan. Lisäksi lukuvuoden 2023-2024 alusta alkaen tuleva 4.luokka joudutaan jakamaan kahteen ryhmään, koska muutoin luokan kooksi muodostuisi 28 oppilasta jossa on 6 valmistavasta opetuksesta siirtynyttä (S2) oppilasta. Tämä ryhmä tarvitsee myös oman luokkatilan.

 

 Lukuvuosien 2021-2022 ja 2022-2023 aikana erityisryhmille annettavan opetuksen määrä on kasvanut, joka niin ikään edellyttää lisätiloja koulun sisällä.

 Lukuvuoden 2022-2023 alusta alkaen on kouluilla ollut käytössä kouluvalmentajan työpanos, joka osaltaan on helpottanut useiden oppilaiden koulunkäyntiä ja mahdollistanut aiempaa nopeamman reagoinnin mahdollisten koulupudokkaiden tavoittamiseen.

 

 Vuoden 2024 talousarvion valmistelua on jo käynnistetty. Kaupunginhallitus on 23.1.2023 (§25) pitämässään kokouksessa perustanut taloustyöryhmän, jonka tehtävänä on ohjata ja valmistella tulevien vuosien talouden linjauksia. Lisäksi todetaan, että vuoden 2023 aikana on lähdettävä sopeuttamaan menorakennetta ja tarkastelemaan talouden tuottavuutta, jonka lisäksi uusista menoja lisäävistä toimista tulee pidättäytyä. Edellisen lisäksi investointitaso tulee alentaa kestävälle tasolle, velkaantumiseen liittyvien riskien kasvun, korkotason nousun ja korkean investointitason menoja lisäävien vaikutusten rajoittamiseksi.

 Hyvinvointijohtajan esitys: hyvinvointilautakunta päättää antaa valmistelussa mainitun vastauksen OAJ:n Nurmeksen paikallisyhdistyksen aloitteeseen ja katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

 Lautakunnan jäsen Antti Smura esitti jäsenten Veijo Karppisen, Maija Savolaisen ja Matti Alatalon sekä varajäsen Erja Tolvasen kannattamana, että OAJ:n Nurmeksen paikallisyhdistyksen aloite joustavan perusopetuksen vakiinnuttamisesta viedään taloustyöryhmän käsittelyyn.

 

 Hyvinvointilautakunta hyväksyi Antti Smuran esityksen.

 

 Pöytäkirjaan merkittiin, että esittelijä hyvinvointijohtaja jätti asiasta eriävän mielipiteen viitaten valmistelussa mainittuihin perusteluihin sekä kaupunginhallituksen 23.1.2023 §25:ssä tekemään päätökseen.

 

 

 6. Kuntalaisaloite 13.12.2022 taajamametsien ja puistojen ekologisesta hoitosuunnitelmasta 

1)     Aloite koskien ELY-keskuksen kanssa käynnistettäviä viranomaisneuvotteluja

Nurmeksen kaupunki aloittaa Pohjois-Karjalan ELY:n kanssa viranomaisneuvottelun Nurmeksen kaupungin puisto- ja taajamametsien osalta MRL:n mukaisista valtakunnallisesti asetetuista tavoitteista, ja maakunnallisista puistometsiä ja taajamametsiä koskevista tavoitteista, ja jotka kohdentuvat Nurmeksen kaupungin nk. Keskeisen kaupunkialueen yleiskaava, Keskusta ja Itäkaupunki, -alueelle, sekä

2)     Aloite koskien rakennuskieltoon asettamista

Nurmeksen kaupungin nk. Keskeisen kaupunkialueen, Keskusta ja Itäkaupunki, MRL:n mukaisen yleiskaavan laatimisen turvaamiseksi Nurmeksen kaupungin MRL:n 21 pykälän mukaisen laillisen rakennusvalvontaviranomaisen, kaupungin hallintosäännössä asetetun lupajaoston, tulee yhdessä yleiskaavallisista kielloista päättävän kaupunginhallituksen kaavoitusjaoston kanssa, valmistella ja asettaa Nurmeksen kaupungin nk. Keskeisen kaupunkialueen yleiskaava-alue kokonaisuudessaan puistometsien ja taajamametsien osalta maankäyttö- ja rakennuslain 38 § mukaiseen rakennuskieltoon (kiellot yleiskaavaa laadittaessa) ja 128 §:ssä tarkoitettuun toimenpiderajoitukseen.

Vastine aloitteeseen 1:

Aloitteen mukaiset Nurmeksen kaupungin ja ELY-keskuksen väliset viranomaisneuvottelut ovat jo käynnistyneet maisematyölupahakemuksen yhteydessä.

Vastine aloitteeseen 2:

Maankäyttö- ja rakennuslain 38 §:n mukaan kunta voi määrätä rakennuskiellon alueelle, jolla yleiskaavan laatiminen tai muuttaminen on vireillä. Jos alue on rakennuskiellossa, rakennuslupaa ei voida myöntää ilman maankäyttö- ja rakennuslain mukaista poikkeusta.

Nurmeksen kaupungin nk. Keskeisen kaupunkialueen, Keskustan ja Itäkaupungin yleiskaavojen osallistumis- ja arviointisuunnitelmat (OAS) ovat olleet nähtävillä syksyllä 2022. Samaan aikaan myös yleiskaavan valmisteluun liittyvät luontoselvitykset ovat valmistuneet. Kaavoittaja on kaavatyön yhteydessä käynyt neuvotteluita mm. luonnonsuojeluyhdistyksen kanssa ja yleiskaavoihin liittyvät viranomaisneuvottelut on käyty syksyllä 2022. Kaavoittaja on myös kommentoinut taajamametsien ja puistojen ekologista hoitosuunnitelmaa sen valmistelun aikana.

Yleiskaavatyön (Keskusta ja Itäkaupunki) valmistelun aikana ei ole noussut esiin tarpeita, jonka vuoksi kaavoitettavan alueen puisto- ja taajamametsiä tulisi asettaa maankäyttö- ja rakennuslain 38 § mukaiseen rakennuskieltoon tai 128 §:ssä tarkoitettuun toimenpiderajoitukseen.

Kaavoitusjaosto on kokouksessaan 21.2.2023 § 3 päättänyt, että aloitteet on käsitelty maisematyölupahakemuksen ja yleiskaavatyön yhteydessä, eivätkä aloitteet anna aihetta jatkotoimenpiteisiin.

7. Nurmeksen sosialidemokraattien valtuustoryhmän valtuustoaloitteet 28.3.2023 Valtimon koulun oppilaiden hammashoidon kuljetuksista ja toisen asteen opiskelijoiden koulumatkoista Valtimolta Nurmekseen.

Hyvinvointipalvelujen valmistelussa.

8. Kuntalaisaloite 24.4.2023 Kohtavaaran postitoimipaikan nimen muuttamisesta.

Lipinlahden Kyläyhdistys ry on esittänyt Kohtavaaran postitoimipaikan nimen muutosta Kohtavaarasta Nurmekseen, postinumeron säilyessä ennallaan.

Kaupunkirakennepalvelujen valmistelussa.

9. Kuntalaisaloite 12.7.2023 hidasteista Ikolantielle

Kaupunkirakennepalvelujen valmistelussa

10. Porokylän koulun vanhempainpiirin aloite 28.9.2023 pienten koululaisten kesätoiminnan tarpeellisuuden kartoituksesta

Porokylän koulun vanhempainpiiri esittää, että Nurmeksessa järjestettäisiin kesätoimintaa perusopetuksen 1.-3. luokkalaisille koulujen kesäkeskeytyksen ajalle. Aloitteen taustalla on huoltajien huoli pienten koululaisten yksinolosta koulun kesäkeskeytyksen aikana. Lapset saattavat joutua olemaan pitkiäkin aikoja yksin huoltajien ollessa töissä.

Hyvinvointilautakunta on antanut vastauksen aloitteeseen 28.11.2023 § 88:

Nurmeksen kaupungin vapaa-aikapalvelut on yhteistyössä kouluvalmentajan kanssa jo kesäkuussa 2023 järjestänyt kaikilla alakouluilla (Kirkkokatu, Porokylä ja Valtimo) viikon mittaisen päiväleiritoiminnan. Kirkkokadun koululla viikolla 23, Valtimon koululla viikolla 24 ja Porokylän koululla viikolla 26. Juhannusviikolla ei ollut päivätoimintaa. Lapset toivat omat eväät. Päivätoiminta aika oli klo 9.00-14.00.

Toiminnan organisoinnin hoiti kouluvalmentaja ja hänen avukseen palkattiin apuohjaaja. Toiminnasta tiedotettiin toukokuussa Wilman kautta vanhemmille sekä kaupungin verkkosivuilla ja ryhmiin oli ennakkoilmoittautuminen. Toiminta piti sisällään ulkoilua, liikuntaa, askartelua ja erilaisia toiminnallisia tehtäviä. Kesätoiminta oli lapsille maksuton. Ennakkoilmoittautumisista huolimatta osallistujamäärät vaihtelivat jonkin verran.

Mikäli kesätoimintaa järjestettäisiin joka alakoululla sekä kesäkuussa että heinäkuussa, niin siihen tarvittaisiin enemmän koulukohtaista ohjaajaresurssia. Tämä edellyttäisi vähintään kahden henkilön resurssia / koulu toiminnan ajaksi.

Osa koulujen ruokailusta huolehtivasta henkilökunnasta siirtyy koulujen kesälomien ajaksi muihin tehtäviin. Lisäksi vuosilomasta 20 vuosilomapäivää kuitenkin vähintään 65% lomanmääräytymis-vuodelta ansaitun loman kokonaismäärästä on sijoitettava lomavuoden lomakauteen (kesäloma), KVTES IV luku 7§.

Heinäkuun ajaksi toimintaan ei ole käytössä vastaavanlaisia ohjaajaresursseja, kuin kesäkuuksi.

Vuoden 2024 talousarvion valmisteluvaihe on parhaillaan käynnissä. Hyvinvointilautakunta on jättänyt kaupunginhallitukselle oman talousarvioesityksensä 24.10.2023 pitämässään kokouksessa. Kaupunginhallitus on 23.1.2023 (§25) pitämässään kokouksessa perustanut taloustyöryhmän, jonka tehtävänä on ohjata ja valmistella tulevien vuosien talouden linjauksia. Lisäksi todetaan, että vuoden 2023 aikana on lähdettävä sopeuttamaan menorakennetta ja tarkastelemaan talouden tuottavuutta, jonka lisäksi uusista menoja lisäävistä toimista tulee pidättäytyä.

Hyvinvointilautakunta päätti, että kesätoiminnan osalta vuonna 2024 noudatetaan vuonna 2023 toteutettua toimintatapaa.

11. Kuntalaisaloite 29.9.2023 rakentamisen suunnittelun pysäyttäminen.

Valtimon uuden paloaseman suunnittelun pysäyttäminen, uusi paloasema tarpeeton kuten myös uusi sotekeskus.

Kaupunginvaltuusto on tehnyt päätöksen kokouksessaan 26.02.2024 § 6, että se lisää investointiohjelmaan 30.000 euroa vuodelle 2024 Valtimon pelastusaseman suunnittelutyöhön.

Kaupunkirakennelautakunta 15.01.2024 § 5 kokouspöytäkirjan mukaan Nurmekseen on suunnitteilla uuden Sote-aseman rakentaminen. Investointiohjelmassa hankkeen toteuttaminen on aikataulutettu siten, että uuden Sote-aseman suunnittelu toteutetaan vuoden 2024 aikana ja että uusi Sote-asema valmistuu vuoden 2026 aikana. Sote-asema Nurmes -hanke sisältyy Pohjois-Karjalan Hyvinvointialueen- Siun Sote Aluevaltuuston 5.10.2023 hyväksymään investointiohjelmaan 2024-2027 Kaupunginhallitus on tehnyt päätöksen 22.01.2024 § 23, että uuden Sote-aseman sijaintipaikaksi valitaan kaupunkirakennelautakunnan esityksen mukaisesti nykyisen terveysaseman sijainti osoitteessa Porokylänkatu 1, 75530 Nurmes.

Aloite katsotaan loppuun käsitellyksi.

12. Kuntalaisaloite 4.10.2023 koirapuisto Valtimolle.

Kaupunkirakennelautakunta käsitellyt asiaa 13.11.2023 § 76 ja päättänyt, että kaupunki ei rakenna Valtimon pitäjän taajamaan koirapuistoa eikä asiaa jatko selvitetä toistaiseksi aiemmin tehtyjä selvityksiä enempää.

13. Kuntalaisaloite 25.10.2023 luistelureitistä Pieliselle.

Kaupunkirakennelautakunta on 13.11.2023 § 75 päättänyt,

ettei retkiluistelureittiä rakenneta kaupungin toimesta talvikaudella 2023-2024. Aloitteessa esitetyn mukaista kaupungin rahoitusta on haettava erillisesti kaupungin toiminta-avustuksista.
Aloitteen mukaisen luisteluradan toteuttamiseen on toimijoiden pyydettävä retkiluistelureitille lupa Nurmeksen kalaveden osakaskunnalta, joka hallinnoi vesialuetta.

 

14. Kuntalaisaloite 28.11 2023 liikuntareitistä metsään.

 

Kaupunkirakennelautakunta käsitellyt asiaa 14.12.2023 § 83 ja päättänyt, että aloitteen mukaista kävelyyn ja potkukelkkailun tarkoitettua talvireittiä osalle latuväylää Valtimon pitäjän taajaman lähistölle ei rakenneta.

15. Kuntalaisaloite 12.12.2023 Asematien asfaltoimiseksi

Kaupunkirakennelautakunta on kokouksessaan 15.01.2024 § 3 päättänyt, että Asematien päällystystä ei tehdä vuonna 2024. Aloite on aiheellinen ja kohdetta voidaan esittää tulevina vuosina kadunrakennuksen investointikohteeksi.             

Kaupunginjohtaja: Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se päättää

 

 1. merkitä aloitteista tehdyn luettelon tietoonsa saatetuksi

 

2. todeta, että aloitteet 1,2,5,6,10,11,12,13,14,15 ovat loppuun käsiteltyjä tai toimenpiteet niiden toteuttamiseksi ovat käynnissä ja

 

 3. todeta, että aloitteet 3,4,7,8,9, ovat valmistelussa. 

 

Kaupunginhallitus: Ehdotukset hyväksyttiin.

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 25.03.2024 § 15  

28/00.01.06/2024  

 

 

Valtuusto: Ehdotukset hyväksyttiin.