Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rääkkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 09.02.2023/Pykälä 9


 

 

Aurinkosähköjärjestelmän hankkiminen jätevedenpuhdistamolle

 

Elinvoimalautakunta 09.02.2023 § 9  

288/02.08.00.00/2022  

 

Jätevedenpuhdistamon sähkönkulutus on vuositasolla noin 130 000 kWh. Kulutus jakautuu tasaisesti ympäri vuoden. Tämän vuoksi puhdistamolle olisi kannattavaa hankkia aurinkosähköjärjestelmä. Solarvoima Oy on tehnyt tarjouksen 25 kW:n kokoisesta aurinkosähköjärjestelmästä. Järjestelmän kokonaishinta olisi 28 990 euroa alv. 0%. Hankinta toteutettaisiin kuntarahoituksen 10 vuoden leasingilla. Hankintaan on satavilla lisäksi Business Finlandilta 15 prosentin suuruinen energiatuki. Solarvoima Oy on jo toteuttanut aurinkosähköjärjestelmän Rääkkylään yläkoululle ja terveyskeskukselle. Aurinkosähköjärjestelmän hankkiminen lisäisi puhdistamon energiaomavaraisuutta ja tukisi kunnan Hinku-tavoitteita.

 

Tarjous liitteineen on oheismateriaalina.

 

Valmistelija: rakennustarkastaja Joni Rytkönen, puh. 050 434 2473.

 

Esittelijä: tekninen johtaja Kalevi Harinen, puh. 040 105 3201.

 

Päätösehdotus Elinvoimalautakunta päättää, että jätevedenpudistamolle hankitaan 25 kW:n kokoinen aurinkosähköjärjestelmä Solarvoima Oy:ltä saadun tarjouksen mukaisesti. Hankinnan ehtona on Business Finlandin myönteinen 15 prosentin suuruinen energiatukipäätös sekä Kuntarahoituksen myönteinen rahoituspäätös

 

Peruste Kyseessä on kansallisen kynnysarvon alittava pienhankinta

Hallintosääntö 17 §

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.