RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 01.03.2023/Pykälä 11
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hyvinvointilautakunnan tilinpäätös vuodelta 2022
Hyvinvointilautakunta 01.03.2023 § 11
32/02.06.01.03/2023
Kuntalain 113 §:n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä.
Rääkkylän kunnan hallintosäännön 5 luvun mukaan toimielimet ja viranomaiset huolehtivat vastuualueillaan kunnalle lailla ja asetuksilla määrättyjen tehtävien hoitamisesta, palvelujen järjestämisestä kuntalaisille ja yhteydenpidosta yhteistyökumppaneihin ja sidosryhmiin. Toimielimet huolehtivat vastuualueillaan kunnanvaltuuston kuntastrategian ja toiminta-ajatuksen päämäärien ja tavoitteiden toteutumisesta.
Rääkkylän kunnan hallinto-osasto on antanut 19.1.2023 ohjeen vuoden 2022 tilinpäätöksen laatimisen aikataulusta.
Tilinpäätöksen mukaan hyvinvointilautakunnan tulos on 91,3 prosenttia eli 248 546 euroa parempi kuin talousarviossa 2022 on ennakoitu.
Perusopetuksen tulos on 93,9 %, joten säästöä on tullut 117 637 euroa. Varhaiskasvatuksen tulos on 91,7 %. Säästöä on tullut 41 738 euroa. Kirjaston tulos on 99,6 %. Kirjastossa on tullut säästöä 681 euroa. Ruokahuollon tulos on 53 751 euroa ylijäämäinen. Vapaa-aikatoimen tulos on 79,5 %. Säästöä on tullut n. 60 000 euroa.
Kun verrataan tilinpäätöksen 2022 lukuja vuoden 2021 tilinpäätökseen, voidaan todeta, että toimintatuotot ovat toteutuneet n. 7 000 euroa pienempinä. Toimintakulut ovat laskeneet vuoden 2021 tilinpäätöksestä n. 45 000 eurolla. Toimintakulujen laskuun on vaikuttanut palvelujen ostojen ja henkilöstökulujen pieneneminen. Palvelujen ostot ovat laskeneet n. 45 000 euroa ja henkilöstökulut puolestaan n. 30 000 euroa. Toimintakuluissa nousua on ollut tarvikkeissa, avustuksissa ja muissa kuluissa. Avustusten nousua selittää lasten kotihoidontuen menojen kasvu n. 20 000 eurolla. Talousarvion toiminnalliset tavoitteet ovat toteutuneet hyvin kaikilla vastuualueilla.
Rääkkylä on ollut mukana valtionvarainministeriön määräämässä arviointimenettelyssä. Menettelyn toimenpideohjelmasta on laitettu v. 2022 käytäntöön hyvinvointitoimen osalta yhden luokanopettajan vähennys ja Niemisen perhepäivähoidon yhdistäminen Niemisen ryhmäperhepäivähoitoon sekä yhden lähihoitajan vähennys päiväkodilla. Kunnanvaltuusto on tehnyt päätöksen Keski-Karjalan musiikkiopiston viiden oppilaspaikan vähentämisestä. Vapaa-aikatoimen osalta toimenpideohjelmassa on puolitettu liikuntatoimen avustukset, retkitoiminta, avustukset ja liikunta-alueiden kunnossapitokustannukset. Liikuntatoimen maksuja on korotettu 10 prosenttia. Joensuun teatteriyhdistyksen jäsenyydestä on erottu.
Tilinpäätöksen 2022 tekstiosa on liitteenä ja tilinpäätöksen tarkemmat luvut ovat oheismateriaalina. Lukuina on käytetty 17.2.2023 Tanessa olleita lukuja.
Valmistelijat: rehtori Rauni Ronkainen 040 105 3101 ja vapaa-aikasihteeri Jyrki Kymäläinen 040 105 3103, varhaiskasvatuksen esimies Ona Makkonen, 040 105 3121, kirjastonhoitaja Maija Laasonen, 040 105 3120
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta hyväksyy vuoden 2022 tilinpäätöksen ja esittää sen edelleen kunnanhallituksen ja -valtuuston vahvistettavaksi.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |