Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rääkkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 27.04.2023/Pykälä 22


 

 

Viranhaltijapäätökset

 

Elinvoimalautakunta 27.04.2023 § 22  

31/00.02.03/2023  

 

Kunnan hallintosäännön 20 §:n mukaisesti asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä. (Asian ottaminen ylemmän toimielimen käsiteltäväksi: KuntaL 92 §)

 

Hallintosäännön 21 §:n mukaisesti lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista lautakunta on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan. (Otto-oikeuden rajoitukset: KuntaL 92 § 5 mom. kohdat 1. ja 2.):

 

 Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa

 

1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;

 

2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;

 

3) 51 §:ssä tarkoitetulle  kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.

   

Tekninen johtaja ei ole tehnyt viranhaltijapäätöksiä edellisen 2.3.2023 kokouksen jälkeen. Rakennustarkastaja on tehnyt kaksi aumausilmoituspäätöstä (6.3.2023 § 1 ja 27.3.2023 § 2).

 

Päätösehdotus Elinvoimalautakunta merkitsee asian tietoonsa saatetuksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.