RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 19.04.2023/Pykälä 22
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Suunnitelma perusopetuksen järjestämisestä vuosille 2023-2029
Hyvinvointilautakunta 19.04.2023 § 22
64/12.02.00.00/2023
Rääkkylän hallintosäännön 17 §.n mukaan hyvinvointilautakunta vastaa ja päättää esi- ja perusopetuksen sekä varhaiskasvatuksen järjestämisestä.
Rääkkylän perusopetuksen suunnitelmaa vuosille 2023-2029 tehtäessä on huomioitu oppilasennuste, VM:n hyväksymä toimenpideohjelma sekä kuntastrategia. Suunnitelman tavoitteena on selkiyttää perusopetuksen tulevaisuutta.
Kuntastrategian mukaan kunta toimii eri toimijoiden, niin vakituisten ja vapaa-ajan asukkaiden, yrittäjien, kylien, yhdistysten kuin naapurikuntien tavoitteiden ja jatkuvan oppimisen mahdollistajana. Jatkuvan oppimisen edistäminen yli sukupolvien sekä yhdessä innovoidut uudet palvelut tuovat lisää elinvoimaa, torjuvat eriarvoisuutta ja houkuttelevat vakituisia- että monipaikka-asujia. Kuntastrategiassa tuodaan esille myös kulttuurin säilyttäminen sukupolvelta toiselle kulttuuria vaalien, yhdessä oppien ja tarinoita tallentaen.
Kuntastrategian tavoitteista perusopetuksen osalta nostetaan jatkuva oppiminen, eriarvoisuuden torjuminen sekä kulttuuri säilyttäminen. Kuntastrategian toimeenpanemiseksi laaditaan kuntaan koulu- ja varhaiskasvatusohjelma, jonka tavoitteena on houkutella lapsiperheitä kuntaan.
Väestörekisterin 3.1.2023 mukaisen lapsiennusteen ja esikouluun ilmoittautumisten perusteella on laadittu suunnitelma, kuinka paljon perusopetuksen piirissä on oppilaita esikoulu mukaan lukien, vuosille 2023-2029. Määrät ovat alustavia ja voivat muuttua ajan saatossa.
Rääkkylän kunnan arviointimenettelyyn v. 2022 liittyvän talouden tasapainottamisohjelman mukaan perusopetuksessa tulisi vähentää yksi luokanopettaja ja yksi koulunkäynninohjaaja.
Suunnitelman mukaan luokkia yhdistetään yhdysluokiksi ja opettajamäärä mukautetaan tämän perusteella. Koulunkäynninohjaajien määrää ei pystytä vähentämään, sillä tuen oppilaita on useita ja osa heistä tarvitsee henkilökohtaista ohjaamista. Lisäksi aamu- ja iltapäivätoimintaan tarvitaan riittävästi ohjaajia. Koulunkäynninohjaajat voivat työskennellä päiväkodilla aamutoiminnassa eli yhteistyö varhaiskasvatuksen kanssa tehostetaan. Näin ruuhkaisempina aamuina ei päivähoitohenkilöstöä tarvitse lisätä.
Hyvinvointilautakunta voi tarkistaa ja muuttaa suunnitelmaa, mikäli oppilasmäärät muuttuvat. Esi- ja perusopetuksen järjestämissuunnitelma on liitteenä.
Valmistelija: rehtori Rauni Ronkainen, 040-105 3101
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta hyväksyy esi- ja perusopetuksen järjestämistä koskevan suunnitelman vuosille 2023-2029.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Merkittiin pöytäkirjaan, että vapaa-aikasihteeri Jyrki Kymäläinen saapui kokoukseen klo 19.00 tämän pykälän käsittelyn aikana.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |