RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 19.04.2023/Pykälä 23
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Riäkkyteatterin tilavuokra vuodelle 2023
Hyvinvointilautakunta 19.04.2023 § 23
66/02.05.00.01/2023
Rääkkylän kunnan hallintosäännön 17 §:n mukaan hyvinvointilautakunta vastaa ja päättää koulun, päiväkodin ja vapaa-aikatoimen tilojen käytöstä.
Hyvinvointilautakunta on vahvistanut koulun, päiväkodin ja vapaa-aikatoimen tilavuokrat 3.3.2022 § 19 tekemällä päätöksellä.
Riäkkyteatteri on tehnyt anomuksen vuokran perimättä jättämisestä vuodelta 2023. Perusteluna on teatterin 30-vuotisjuhlavuosi. Riäkkyteatteri on listannut useita esityksiä ja tapahtumia, joista osa on Paksuniemen lavalla, osa koulun auditoriossa.
Harjoitusten osalta Keski-Karjalan kansalaisopisto maksaa kansalaisopiston lukuvuoden ajalta tilavuokraa auditoriosta.
Riäkkyteatterin kanssa pidettiin neuvottelu 23.3.2023. Siinä käytiin läpi tilavuokra-asiaa. Sovimme, että kansalaisopiston harjoitusajan yli menevien harjoitusten osalta ei peritä vuokraa. Ilmainen harjoitusaika myönnetään myös Ihmisen teatterin harjoitusajalla kesällä 2023.
Vuokraa peritään auditoriossa pidettävistä esityksistä, joista Riäkkyteatteri saa lipputuloja. Vuokra peritään hyvinvointilautakunnan hyväksymien tilavuokrien mukaisesti.
Perusteena vuokran perimiselle on yhdenvertaisuus Rääkkylässä toimivien muiden yhdistysten kanssa, joilta on myös peritty auditorion käytöstä vuokraa.
Hakemus on liitteenä.
Valmistelija: rehtori Rauni Ronkainen, 040-105 3101
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää, että Riäkkyteatterilta peritään tilavuokraa auditoriossa pidettävistä lipputulollisista esityksistä. Tilavuokraa ei peritä Keski-Karjalan kansalaisopiston harjoitusajan ylittäviltä harjoitusajoilta. Ilmainen harjoitusaika myönnetään myös Ihmisen teatterin harjoitusajalla kesällä 2023.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |