RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 17.05.2023/Pykälä 30
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.3.2023 alkaen
Hyvinvointilautakunta 17.05.2023 § 30
91/12.06.00/2023
Rääkkylän kunnan hallintosäännön § 17 mukaan hyvinvointilautakunta ratkaisee varhaiskasvatusmaksuja koskevat asiat.
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaissa (1503/2016) säädetään kunnan järjestämässä päiväkoti- ja perhepäivähoidossa perittävistä maksuista. Varhaiskasvatuksesta perittävä asiakasmaksu määräytyy perheen koon ja tulojen sekä lapsen varhaiskasvatuksessa vietetyn ajan perusteella. Varhaiskasvatuksesta perittävässä maksussa otetaan tuloina huomioon lapsen, hänen vanhempansa tai muun huoltajan sekä heidän kanssaan yhteistaloudessa avio- tai avoliitossa elävän henkilön veronalaiset ansio- ja pääomatulot sekä verosta vapaat tulot.
1.3.2023 astuu voimaan laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annetun lain 5 §:n muuttamisesta (HE 228/2022). Lakia muutetaan siten, että varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja alennetaan nostamalla maksun määrittämisessä käytettäviä tulorajoja 33 prosenttia. Maksujen perusteena oleva maksuprosentti (10,7 %) säilyy ennallaan. Muilta osin lakia ei muuteta.
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulakia on muutettu edellisen kerran 1.8.2021 ja asiakasmaksujen tulorajoja, alinta ja ylintä perittävää maksua indeksitarkistuksen vuoksi 1.8.2022 alkaen.
Liitteenä ovat varhaiskasvatuksen maksuperusteet 1.3.2023 alkaen sekä Kuntaliiton yleiskirje 3/2023.
Valmistelija: rehtori Rauni Ronkainen, 040-105 3101
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää vahvistaa varhaiskasvatuksen asiakasmaksut ja maksuperusteet liitteen mukaisesti 1.3.2023 alkaen.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |