RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 07.09.2023/Pykälä 44
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2022 elinvoimalautakunnan osalta
Elinvoimalautakunta 07.09.2023 § 44
130/00.03.00.01/2023
Tarkastuslautakunta on antanut vuoden 2022 tilinpäätökseen liittyvän arviointikertomuksen.
Elinvoimalautakunnan tulosaluekohtaisessa palautteessa tarkastuslautakunta toteaa ympäristötoimen osalta, että lupia myönnettiin yhteensä 61 kpl, joista rakennuslupia oli 30 kpl. Lupien haku on jatkunut vilkkaana ja saatujen palautteiden mukaan rakennusluvat käsitellään viipymättä. Sillä edistetään maaseudun elinvoimaisuutta. Vuoden 2023 alusta käyttöön tulevaa sähköistä asiointipalvelua on valmisteltu ja se tulee entisestään sujuvoittamaan lupien hakemista asuinpaikasta riippumatta. Kunnassa on opastettu kestävään puurakentamiseen rakennusluvan hakemisen yhteydessä. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen opas luottamushenkilöille on jaettu elinvoimalautakunnan jäsenille ja tarkastuslautakunta suosittaa sen jakamista muillekin luottamushenkilöille.
Lautakunta pitää hyvänä asiana, että viivästyneitä lopputarkastuksia on suoritettu asiakasmyönteisesti ja asia on jopa huomioitu valtakunnallisessa mediassa.
Lautakunta näkee myönteisenä asiana kuntayhteistyön rakennustarkastajan resurssien jaossa.
Kiinteistötoimen osalta tarkastuslautakunta pitää hyvänä, että kustannuspaineista huolimatta toimintakate pysyi positiivisena. Kaikkia säästöohjelman kohtia ei voi toteuttaa, jotta palveluiden laatu säilyy kohtuullisena.
Lautakunta kiittää siitä, että kiinteistöjä on tarkasteltu pitkällä aikavälillä ja ryhdytty tarvittaviin toimenpiteisiin, jopa kiinteistöjä purkamalla.
Lautakunta kiittää myös katujen ja pihojen hyvästä talvihoidosta.
Vesilaitoksen osalta lautakunta on tyytyväinen, että yhteistyötä on tiivistetty vesiosuuskuntien kanssa.
Elinkeinojen kehittämisen osalta lautakunta toteaa tyytyväisenä, että Meille maalle -hanke jatkuu Jetinan hankkeena ja Sydänkarjala -matkailumainonta jatkuu.
Lautakunta kiittää Keski-Karjalan Kehitysyhtiö Oy KETI:ä yhteistyöstä, joka päättyi 31.12.2022.
Lautakunta on tyytyväinen kunnan matkailun edistämisen laajentumisesta Pohjoisen Saimaan matkailualueen kehittäminen osana Lakelandia -hankkeeseen osallistumisen myötä.
Lautakunta toteaa, että Värttinä kulttuurikeskus -esiselvitys on johtanut jatkohankkeeseen
Investointien osalta lautakunta on tyytyväinen, että investointeja on toteutettu säästöohjelman sallimissa puitteissa.
Valmistelija: rakennustarkastaja Joni Rytkönen, puh. 050 434 2473.
Esittelijät: tekninen johtaja Kalevi Harinen, puh. 040 105 3201 ja kehityssihteeri Raita Joutsensaari, puh. 040 105 3010.
Päätösehdotus Elinvoimalautakunta kiittää tarkastuslautakuntaa saamastaan palautteesta ja merkitsee tarkastuslautakunnan vuoden 2022 arviointikertomuksessa esittämät lautakuntaa koskevat asiat tietoonsa saatetuiksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Raita Joutsensaari poistui kokouksesta klo. 17:56.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |