RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 30.11.2023/Pykälä 61
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pohjoisen Saimaan matkailualueen kehittäminen osana Lakelandia -hankkeen ohjausryhmän jäsenten nimeäminen
Elinvoimalautakunta 30.11.2023 § 61
228/00.01.05.01/2022
Hankkeen toteutumista seuraa ohjausryhmä, johon nimetään edustajat tärkeimmistä sidosryhmistä. Hankkeen henkilöstö raportoi hankkeen etenemisestä ja toteutumisesta säännöllisesti ohjausryhmälle sekä rahoittajalle sovitun aikataulun mukaan.
Rääkkylän kuntaa on pyydetty nimeämään Pohjoisen Saimaan matkailualueen kehittäminen osana Lakelandia -hankkeen ohjausryhmään kaksi henkilöä, joista toinen edustaa kuntaa ja toinen hankkeessa mukana olevia yrityksiä.
Valmistelija ja esittelijä: kehityssihteeri Raita Joutsensaari puh. 040 105 3010.
Päätösehdotus Elinvoimalautakunta päättää, että hankkeen ohjausryhmään nimetään Esko Rautiainen ja Sari Kaasinen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Raita Joutsensaari ja Kirsi Koskelo poistuivat kokouksesta pykälän käsittelyn jälkeen klo. 17:45.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |