Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rääkkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 10.04.2024/Pykälä 13


 

 

Pisa 2022 koulupalaute

 

Hyvinvointilautakunta 10.04.2024 § 13  

62/12.02.00.00/2024  

 

Kansainvälinen 15-vuotiaiden oppilaiden osaamista arvioiva PISA 2022 -tutkimus toteutettiin kevään 2022 aikana kaikkiaan 241 suomalaiskoulussa. Tutkimukseen valittiin osallistumaan kansallisesti edustava otos kouluja. Rääkkylän koulu oli yksi otokseen valituista kouluista. Koulusta osallistui tutkimukseen 15 oppilasta. Joukossa oli sekä yhdeksännen että kahdeksannen luokan oppilaita.

 

PISA-tutkimuksen pääarviointialueena oli matematiikka ja sivuarviointialueina lukutaito sekä luonnontieteet. Matematiikan ollessa pääarviointialueena oppilaiden matemaattinen osaaminen on arvioitu muita alueita tarkemmin ja kattavammin. Lisäksi PISA 2022 -tutkimuksessa kartoitettiin oppilaiden luovaa ajattelua.

 

Matematiikan osalta Rääkkylän koulu sijoittui kansallisesti toiseksi alimpaan neljännekseen. Lukutaidon ja luonnontieteiden osalta sijoitus oli kansallisesti toiseksi ylimpään neljännekseen. Kun verrattiin tyttöjen ja poikien välisiä eroja, tytöt pärjäsivät kokeessa poikia paremmin.

 

Tutkimuksessa tiedusteltiin lisäksi oppilaiden asenteita matematiikkaa ja opiskelua kohtaan sekä heidän kokemuksiaan koulunkäynnistä. Taustamuuttujina olivat suoritusluottamus matematiikassa, opettajalta saatu tuki, matematiikka-ahdistus, koettu työrauha, yrittäminen, sinnikkyys ja oppilaiden digitaalisten resurssien käytön vaikutusta oppilaiden keskittymiseen.

 

Taustamuuttujien osalta Rääkkylän koululaisen suoritusluottamus oli hieman alhaisempi kuin Suomen ja OECD:n taso. Matematiikka-ahdistus oli puolestaan pienempää kuin verrokkiryhmissä. Oppilaat kokivat saavansa opettajalta tukea paremmin kuin vertailuryhmissä. Työrauha koettiin heikommaksi kuin OECD-maissa ja paremmaksi kuin Suomessa keskimäärin. Rääkkylän koulun oppilaat yrittivät ja tekivät tehtävät sinnikkäästi.

 

Pisa 2022 koulukohtainen palaute on liitteenä.

 

Valmistelija: rehtori Rauni Ronkainen 040-105 3101

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta merkitsee tiedoksi Pisa 2022 koulupalautteen.

 

Päätös Merkittiin yksimielisesti.