RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 10.04.2024/Pykälä 19
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Rääkkylä Folk ry:n tilahakemus
Hyvinvointilautakunta 10.04.2024 § 19
60/02.05.01.01.00/2024
Rääkkylän hallintosäännön 12 §:n mukaan rehtori päättää koulun tilojen käytöstä ja vuokraamisesta hyvinvointilautakunnan antamien ohjeiden mukaisesti. Kunnanjohtaja on siirtänyt päätösvallan entisen Kotitien koulun osalta rehtorille ja hyvinvointilautakunnalle.
Rääkkylän hallintosäännön 17 §:n mukaan hyvinvointilautakunta päättää koulun, päiväkodin ja vapaa-aikatoimen tilojen vuokrista.
Rääkkylä Folk ry on tehnyt Rääkkylän kunnanhallitukselle tilahakemuksen, joka on siirretty rehtorin käsiteltäväksi. Koska hyvinvointilautakunta määrittelee hyvinvointitoimen alaisista vuokrista, hyvinvointilautakunta tekee päätöksen tilojen käytöstä ja vuokrista.
Rääkkylä Folk ry anoo Rääkkylän koulun tiloja käyttöönsä veloituksetta Kihaus Folk-festivaaliviikon ajaksi, ajalle 24.6.-2.7.2024. Festivaalin käyttöön tuleviksi toivotaan seuraavia koulun tiloja: yläkoulun liikuntasali, keittiö, ruokala, opetuskeittiö, auditorio, siivouskomerot ja Wc:t sekä muutama luokkahuone ja koulun piha-alue. Lisäksi käyttöön toivotaan Käspeliä sekä entisiä Kotitien koulun tiloja.
Festivaalilla on rajattu anniskelualue.
Rääkkylän hyvinvointilautakunta on tehnyt päätöksen 29.11.2023 § 61 koulun, päiväkodin, kirjaston ja vapaa-aikatoimen tiloista perittävistä vuokrista.
Kihaus Folk ry:n järjestämän festivaalin ajaksi voidaan koulun tiloista antaa käyttöön liikuntasali, luokat 109-110, 204, 206, 207, 208, pr-luokka (122), auditorio, siivouskomerot, kaikki wc:t, opetuskeittiö ja ruokala. Lisäksi festivaali voi käyttää Käspelin ja entisen Kotitien koulun tiloja.
Kihaus Folk ry:n käyttämien koulun tilojen osalta ei peritä hyvinvointilautakunnan päättämien taksojen mukaisia tilavuokria. Sen sijaan Kihaus Folk ry:ltä peritään sähkön, veden ja jäteveden käytöstä kulutuksen mukainen maksu.
Tarkempi erittely koulun tilojen osalta sekä käytön ohjeistus sekä käytön ehdot ovat liitteenä.
Rääkkylän hyvinvointilautakunta myöntää alueen omistajana festivaalialueelle anniskeluoikeuden.
Valmistelija: rehtori Rauni Ronkainen, 040-105 3101
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta antaa Kihaus Folk ry:lle luvan käyttää seuraavia koulun tiloja:
Liikuntasali, luokat 109-110, 204, 206, 207, 208, pr-luokka (122), auditorio, siivouskomerot, kaikki wc:t, opetuskeittiö ja ruokala. Lisäksi festivaali voi käyttää Käspelin ja entisen Kotitien koulun tiloja.
Hyvinvointilautakunta päättää, että koulun tilojen festivaalin aikaisesta käytöstä aiheutuvat sähkö, vesi ja jätevesi sekä muut mahdolliset korjauskustannukset laskutetaan Kihaus Folk ry:ltä. Hyvinvointilautakunta myöntää alueen omistajana festivaalialueelle anniskeluoikeuden. Hyvinvointilautakunta edellyttää, että koulun tilojen avainten luovutus ja palautus hoidetaan täsmällisesti.
Esittelijä tarkensi päätösehdotustaan kokouksessa keskustelun jälkeen seuraavasti: Lisäksi hyvinvointilautakunta edellyttää, että Kihaus Folk ry ottaa vastuuvakuutuksen mahdollisten vahinkojen varalta.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Merkittiin pöytäkirjaan, että hyvinvointilautakunnan jäsen Katja Sinervo poistui kokouksesta esteellisenä (yhteisöjäävi) tämän pykälän käsittelyn ajaksi, eikä osallistunut asian käsittelyyn eikä päätöksentekoon.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |