RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 06.06.2024/Pykälä 27
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Viranhaltijapäätökset
Elinvoimalautakunta 06.06.2024 § 27
31/00.02.03/2023
Kunnan hallintosäännön 20 §:n mukaisesti asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä. (Asian ottaminen ylemmän toimielimen käsiteltäväksi: KuntaL 92 §)
Hallintosäännön 21 §:n mukaisesti lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista lautakunta on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan. (Otto-oikeuden rajoitukset: KuntaL 92 § 5 mom. kohdat 1. ja 2.)
Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa
1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;
2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;
3) 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.
Tekninen johtaja tai rakennustarkastaja eivät ole tehneet viranhaltijapäätöksiä edellisen 25.4.2024 kokouksen jälkeen.
Valmistelija: rakennustarkastaja Joni Rytkönen, puh. 050 434 2473.
Esittelijä: tekninen johtaja Kalevi Harinen, puh. 040 105 3201.
Päätösehdotus Elinvoimalautakunta merkitsee asian tietoonsa saatetuksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |