Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rääkkylän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/raakkyla/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 05.09.2024/Pykälä 38


Arviointikertomus 2023

 

 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2023 elinvoimalautakunnan osalta

 

Elinvoimalautakunta 05.09.2024 § 38  

124/00.03.00.01/2024  

 

Tarkastuslautakunta on antanut vuoden 2023 tilinpäätökseen liittyvän arviointikertomuksen.

Elinvoimalautakunnan tulosaluekohtaisessa palautteessa tarkastuslautakunta toteaa ympäristötoimen osalta, että lupia myönnettiin yhteensä 55 kpl, joista rakennuslupia oli 22 kpl. Lupien haku on jatkunut vilkkaana ja saatujen palautteiden mukaan rakennusluvat käsitellään viipymättä. Sillä edistetään maaseudun elinvoimaisuutta. Vuoden 2023 alusta käyttöön tuli sähköinen asiointipalvelu, joka on entisestään sujuvoittanut lupien hakemista asuinpaikasta riippumatta.

Lautakunta onnittelee vuoden 2023 rakennustarkastajaa.

Lautakunta näkee myönteisenä asiana kuntayhteistyön rakennustarkastajan resurssien jaossa.

Lautakunta kehottaa kiinnittämään huomiota kirkonkylän taajama-alueen huonokuntoisiin ja mahdollisesti vaarallisiin rakennuksiin sekä tarpeen mukaan ryhtymään toimenpiteisiin.

Kiinteistötoimen osalta tarkastuslautakunta kiittää siitä, että kiinteistöjä on tarkasteltu pitkällä aikavälillä ja ryhdytty tarvittaviin toimenpiteisiin kiinteistöjä vuokraamalla, myymällä ja purkamalla. 

Vesilaitoksen osalta lautakunta on tyytyväinen, että vesivarmuuteen on panostettu pitkäjänteisesti ja näin on taattu hyvä veden laatu. 

 

Elinkeinojen kehittämisen osalta lautakunta kiittää hankerahoitusten laajasta hyödyntämisestä, joilla on mahdollistettu isojakin hankkeita kunnassa.

 

Lautakunta on tyytyväinen, että yhteistyö Business Joensuun kanssa on lähtenyt hyvin käyntiin.

 

Investointien osalta lautakunta on tyytyväinen, että investointeja on pystytty toteuttamaan.

 

Valmistelija: rakennustarkastaja Joni Rytkönen, puh. 050 434 2473.

 

Esittelijät: tekninen johtaja Kalevi Harinen, puh. 040 105 3201 ja kehityssihteeri Raita Joutsensaari, puh. 040 105 3010.

 

Päätösehdotus Elinvoimalautakunta kiittää tarkastuslautakuntaa saamastaan palautteesta ja merkitsee tarkastuslautakunnan vuoden 2023 arviointikertomuksessa esittämät lautakuntaa koskevat asiat tietoonsa saatetuiksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Lauri Käyhkö saapui kokoukseen pykälän käsittelyn aikana klo. 17:44.