RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/siunsote/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/siunsote/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhtymähallitus
Pöytäkirja 08.04.2022/Pykälä 81
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Yhtymähallitus 08.04.2022 § 81
Päätösehdotus Puheenjohtaja:
Todetaan kokous laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Todetaan lisäksi kokouksen alussa, että tämän kokouksen asioiden esittelijänä toimii hallintosäännön 9 luvun 11 §:n 4 mom. perusteella puheenjohtaja. Toimitusjohtaja ja hallintojohtaja eivät osallistu kokoukseen, eikä yhtymähallituksen päätös § 22/14.2.2022 koskien johtoryhmäläisten läsnäolo- ja puheoikeutta hallituksen kokouksissa koske tätä kokousta näiden ollessa esteellisiä (osallisuusjäävi) asian § 84 kohdalla. Kokouksen esityslistalla ei ole muita varsinaisia kokousasioita.
Hallitus kutsuu tämän kokouksen pöytäkirjanpitäjäksi muutosjohtaja Elina Felinin. Todetaan lisäksi, että kokouksessa on teknisenä asiantuntijana läsnä johdon assistentti Mika Pesonen.
Päätös Todettiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |