Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siun sote

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/siunsote/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/siunsote/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 31.05.2023/Pykälä 59



Tilinpäätös ja toimintakertomus 2022

7498/02.06.01.03/2022

 

 

Tarkastuslautakunta 16.05.2023 § 52

 

 

Lisätiedot  Tarkastuspäällikkö Pia Sorsa, p. 0133304764, pia.sorsa@siunsote.fi

 

 

 

Päätösehdotus Puheenjohtaja:

 

 Päätösesitys tehdään kokouksessa.

 

 

Päätös Puheenjohtajan päätösehdotus:
Tarkastuslautakunta merkitsee tiedoksi tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2022 ja tilintarkastajalle annetun vahvistusilmoituskirjeen.

Tilintarkastajan tilintarkastuskertomus ei sisällä sellaisia kuntalain 125 §:ssä tarkoitettuja muistutuksia, joista tarkastuslautakunnan on lain mukaan hankittava asianomaisen selitys sekä aluehallituksen lausunto.

Tarkastuslautakunta päätti, että valtuustolle annettava esitys vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille valmistellaan seuraavaan kokoukseen.

Päätös hyväksyttiin.

 

 

Selostus Kuntalain 123 §:n mukaan tilintarkastajan on toukokuun loppuun mennessä tarkastettava julkishallinnon hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden hallinto, kirjanpito ja tilinpäätös.

 

Kuntalain 125 §:n mukaan tilintarkastajan on annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on myös esitettävä, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko toimielimen jäsenelle ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollinen) myöntää vastuuvapaus.

 

Jos tilintarkastaja havaitsee, että kunnan hallintoa ja taloutta on hoidettu vastoin lakia tai valtuuston päätöksiä eikä virhe tai aiheutunut vahinko ole vähäinen, tilintarkastuskertomuksessa on tehtävä asiasta tilivelvolliseen kohdistuva muistutus. Muistutusta ei voida kohdistaa valtuustoon.

 

Tarkastuslautakunnan on hankittava tilintarkastuskertomuksessa tehdystä muistutuksesta asianomaisen selitys sekä kunnanhallituksen lausunto. Valtuusto päättää toimenpiteistä, joihin tarkastuslautakunnan valmistelu, tilintarkastuskertomus ja siinä tehty muistutus antavat aihetta. Hyväksyessään tilinpäätöksen valtuusto päättää vastuuvapaudesta tilivelvollisille.

 

Vastuunalainen tilintarkastaja KHT, JHT Ulla-Maija Tuomela esittelee vuoden 2022 tilintarkastuskertomuksen kokouksessa.

 

Tilintarkastuskertomus vuodelta 2022 ei ole julkinen asiakirja (JulkL 24 §)

 

Järjestelmäteknisistä syistä aluehallituksen 30.3.2023 §58 Tilinpäätös ja toimintakertomus 2022 käsittely on liitetty pöytäkirjan otteena tälle pykälälle.

 

 

 

Tarkastuslautakunta 31.05.2023 § 59

 

 

Lisätiedot Tarkastuspäällikkö Pia Sorsa, p. 0133304764, pia.sorsa@siunsote.fi

 

Päätösehdotus Puheenjohtaja:

 

 Tarkastuslautakunta päättää

- saattaa tilikautta 1.1.-31.12.2022 koskevan tilintarkastuskertomuksen tiedoksi Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen tarkastuslautakunnalle ja edelleen aluevaltuustolle,

- esittää hyvinvointialueen tarkastuslautakunnalle ja edelleen aluevaltuustolle, että Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän vuoden 2022 tilinpäätös tilikaudelta 1.1.-31.12.2022 hyväksytään ja

- esittää hyvinvointialueen tarkastuslautakunnalle ja edelleen aluevaltuustolle, että Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän hallintoa ja taloutta hoitaneille tilivelvollisille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.-31.12.2022.

 

 

Päätös Tarkastuslautakunta hyväksyi puheenjohtajan esitykset yksimielisesti.

Merkittiin pöytäkirjaan, että tarkastuspäällikkö Pia Sorsa poistui esteellisenä päätöksenteon ajaksi kokouksesta. Tarkastuspäällikön esteellisyysperuste: tilivelvollinen viranhaltija.

 

 

Selostus Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat.

  Kuntalain 125 §:n mukaan tilintarkastajan on annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko toimielimen jäsenelle ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollinen) myöntää vastuuvapaus

 

Sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain (616/2021) 41 §:n mukaan edellä 20 §:ssä tarkoitettujen kuntayhtymien ja erityishuoltopiirien tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen vuodelta 2022 allekirjoittavat hyvinvointialueen hallitus ja hyvinvointialuejohtaja.

 

Hyvinvointialueen valtuuston on käsiteltävä 1 momentissa tarkoitetut tilinpäätökset ja päätettävä tilivelvollisille myönnettävästä vastuuvapaudesta 30 päivään kesäkuuta 2023 mennessä.

 

Edellä 20 §:ssä tarkoitettujen kuntayhtymien ja erityishuoltopiirien tilinpäätökseen ja konsernitilinpäätökseen vuodelta 2022 sovelletaan muutoin, mitä kuntalaissa säädetään.

 

Tilivuosi 2022 oli Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän viimeinen. Kuntayhtymän henkilöstö ja omaisuus ovat siirtyneet 1.1.2023 osaksi Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta.

 

Kuntayhtymävaltuuston toimikausi on päättynyt 31.12.2022. Tämän johdosta kuntayhtymän tarkastuslautakunnan esitys kuntayhtymän vuoden 2022 tilinpäätöksen hyväksymisestä ja tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille tehdään Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen tarkastuslautakunnan kautta aluevaltuustolle.

 

Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän tilintarkastuskertomus vuodelta 2022 on päivätty 16.5.2023 ja sen on allekirjoittanut tilintarkastusyhteisö BDO Audiator Oy:n puolesta kuntayhtymän vastuunalainen tilintarkastaja, JHT, KHT Ulla-Maija Tuomela.

 

Tarkastuslautakunta on tutustunut hyvinvointialueen tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen 2022 ja tilintarkastuskertomukseen 2022 sekä kuullut vastuunalaisen tilintarkastajan raportin tilintarkastuksesta tilivuodelta 2022.