Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siun sote

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/siunsote/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/siunsote/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhtymähallitus
Pöytäkirja 15.11.2021/Pykälä 246


Pitkäaikaisen rahoituksen järjestäminen

371/02.05.04.00/2020

 

 

Yhtymähallitus 27.03.2020 § 70

 

 

Lisätiedot Talousjohtaja Ismo Rouvinen, p. 013 330 4506, ismo.rouvinen@siunsote.fi.

 

 

Päätösehdotus Toimitusjohtaja:

 

 Yhtymähallitus delegoi talousjohtajalle pitkäaikaisen lainanottamisen talousarvion tai valtuuston erikseen tekemän päätöksen asettamissa rajoissa vuoden 2020 loppuun saakka.

 

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Selostus Kuntayhtymän hallintosäännön mukaan yhtymähallituksen tehtävänä on mm. ratkaista lainanottaminen talousarvion tai valtuuston erikseen tekemän päätöksen asettamissa rajoissa. Tällä lainanottamisella tarkoitetaan pitkäaikaisen rahoituksen (laina-aika yli vuoden) järjestämistä. Lyhytaikaisen rahoituksen järjestämisen (laina-aika alle 1 vuosi) osalta yhtymähallitus on delegoinut talousjohtajalle marraskuun 2019 kokouksessaan päätöksen yksittäisten kuntatodistusten liikkeellelaskusta.

 

 Tällä hetkellä markkinatalouden tila on suurten muutosten keskellä kansainvälisesti pääasiassa koronaviruksen (COVID-19) vaikutuksista johtuen. Nämä vaikutukset ovat heijastumassa myös Suomen talouteen ja tällä hetkellä olevan tiedon mukaan liikepankit ovat muuttamassa tai muuttaneet lyhytaikaisen rahoituksen periaatteita, mikä näkyy joko lyhytaikaisen rahoituksen saatavuutena tai hintana.

 

 Koronaviruksen tiedetään aiheuttavan ylimääräisiä kustannuksia valtakunnallisille sote-organisaatiolle, mikä on tiedostettu myös Siun sotessa. Tulevien kustannusten määrää on vielä tässä vaiheessa haastavaa arvioida, tällä hetkellä arvio liikkuu jopa useammassa prosentissa koko kuntayhtymän budjetista. Rahoitusmarkkinoiden tilanne elää tällä voimakkaasti ja maksuvalmiuden näkökulmasta olisi hyödyllistä, että myös pitkäaikaisen rahoituksen osalta olisi mahdollista tehdä joustavia ja nopeita ratkaisuja rahoitusmarkkinoiden tilanteen mukaan.

 

Yhtymähallitus 28.01.2021 § 13

 

 

Lisätiedot Talousjohtaja Ismo Rouvinen

ismo.rouvinen@siunsote.fi

Puh. 013 330 4506

 

 

Päätösehdotus Toimitusjohtaja Pirskanen Ilkka:

 

 Yhtymähallitus delegoi talousjohtajalle pitkäaikaisen lainan ottamisen talousarvion tai valtuuston erikseen tekemän päätöksen asettamissa rajoissa vuoden 2021 loppuun saakka.

 

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Selostus Epätyypillinen tilanne rahoitusmarkkinoilla jatkuu edelleen, ja korkotaso on pysynyt poikkeuksellisen alhaisena. Koronapandemian, maailmanpoliittisen tilanteen ym. muutokset voivat vaikuttaa nopeasti korkoliikkeisiin ja lainojen hinnoitteluperiaatteet.

 

Talousarvion mukainen lainanotto tälle vuodelle on 40 miljoonaa euroa, nettolainanotto noin 26 miljoonaa euroa. Nopea reagointimahdollisuus lainanotossa voi tarkoittaa merkittäviä kustannushyötyjä korkokustannuksissa.

 

 

Yhtymähallitus 15.11.2021 § 246

 

 

Lisätiedot Talousjohtaja Ismo Rouvinen

ismo.rouvinen@siunsote.fi

Puh. 013 330 4506

 

 

Päätösehdotus Toimitusjohtaja Pirskanen Ilkka:

 

 Yhtymähallitus delegoi talousjohtajalle pitkäaikaisen lainanottamisen talousarvion tai valtuuston erikseen tekemän päätöksen asettamissa rajoissa vuoden 2022 loppuun saakka.

 

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Selostus Rahoitusmarkkinat ovat eläneet hyvin voimakkaasti koronaepidemian aikana, jonka seurauksena yhtymähallitus on delegoinut pitkäaikaisen lainanottamisen talousarvion puitteissa talousjohtajalle vuosille 2020 sekä 2021. Tämä on mahdollistanut joustavien ja tarpeen mukaan myös nopeiden ratkaisujen tekemisen rahoitusmarkkinoiden tilanteen mukaan koronaepidemian aikana.

 

Tällä hetkellä rahoitusmarkkinat ovat tasaantuneet pahimpien heilahtelujen aikakaudelta. Uutena rahoitukseen liittyvänä haasteena on tiedostettu, että tulevan hyvinvointialueen valmisteluun liittyen on tehtävä selvitykset sairaanhoitopiirien ja erityishuoltopiirien omaisuudesta ja sopimuksista 28.2.2022 mennessä. Tämän hetken tulkinnan mukaan tuo tarkoittaa myös vuoden 2022 uusia rahoitussopimuksia. Jos vuoden 2022 talousarviolainoista pitää olla sopimukset helmikuun loppuun mennessä, niin tämän mahdollistamiseksi nopeita rahoitusratkaisuja on tehtävä heti vuoden 2022 ensimmäisinä kuukausina.

 

Pitkäaikaisen lainan ottamisen delegointia talousjohtajalle esitetään jatkettavaksi.