Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siun sote

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/siunsote/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/siunsote/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhtymähallitus
Pöytäkirja 20.12.2021/Pykälä 273


4 Jakoperusteet 1-9/2021

Jäsenkuntien kustannusten kohdentamisen periaatteet vuodelle 2022

5255/02.05.00.02/2021

 

 

Yhtymähallitus 20.12.2021 § 273

 

 

Lisätiedot Vs. laskentapäällikkö Aapo Rahkola

aapo.rahkola@siunsote.fi

Puh. 050 472 5129

 

 

Päätösehdotus Toimitusjohtaja Pirskanen Ilkka:

 

 Yhtymähallitus hyväksyy kuntayhtymän omat jakoperusteet liitteen mukaan jäsenkuntien kustannusten kohdentamiseksi, joita hyödynnetään kuntalaskutuksen korvausten perusteena vuoden 2022 maksuosuuksien määrityksessä

 

Edelleen yhtymähallitus hyväksyy hyperlinkki-liitteenä olevan STM:n tietopakettikäsikirjan (versio 3.1) käytettäväksi jäsenkuntien kustannusten kohdentamiseen ja kuntayhtymän toiminnan seuraamiseen vuonna 2022. 

 

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Selostus Kuntalain 4 luvun 14 §:n mukaan yhtymävaltuuston tehtäviin kuuluu muun muassa päättää kuntayhtymän palveluista ja muista suoritteista perittävien maksujen yleisistä perusteista (8 kohta). Kuntalain 7 luvun 39 §:n mukaan yhtymähallituksen tulee vastata valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta (2 kohta). Yhtymähallituksen tehtäviä ovat hallintosäännön 2 luvun 2 §:n mukaan päättää maksujen, hintojen ja korvausten määrääminen kuntayhtymän palveluista (13 kohta).

 

Yhtymähallitus hyväksyi kokouksessaan joulukuussa 2019 STM:n tietopakettikäsikirjaan perustuvat laskentajärjestelmästä todennettavat kustannusten jakosäännöt käytettäväksi jäsenkuntien kustannusten kohdentamiseen kuntalaskutuksen korvausten perusteena vuonna 2020. Lisäksi yhtymähallitus hyväksyi syyskuussa 2019 kuntayhtymän omat jakoperusteet bruttokustannusten muuttamisesta nettokustannuksiksi. Näitä kustannusten kohdentamisen periaatteita on käytetty vuosien 2020 ja 2021 jäsenkuntien maksuosuuksien määrittämisessä.

 

Vuoden 2022 jäsenkuntien maksuosuudet määräytyvät aikaisempien vuosien tapaan perussopimuksen mukaisesti ja Siun soten ennusteena on käytetty tammi-syyskuun 2021 toteutuneita tietoja. Kuntayhtymän käyttämässä laskentajärjestelmässä tallennetut kustannusten jakosäännöt perustuvat yhtymähallituksen 16.12.2020 hyväksymään STM:n tietopakettikäsikirjaan ja nämä jakosäännöt voidaan todeta laskentajärjestelmästä. Laskentajärjestelmässä käytetään bruttokustannuksia ja kustannusten muuttamisesta nettokustannuksiksi on olemassa erilliset jakoperusteet.

 

Sosiaali- ja terveysministeriö on julkaissut viimeisimmän version sote-tietopakettien käsikirjasta 30.1.2020. Sote-tietopakettien jatkokehitystyö tapahtuu tällä hetkellä toiminto- ja palveluryhmätasosta yhdistetyn organisaatioriippumattomien palvelujen määrittelyn sekä kirjaus/poimintatason kautta, jota jatkossa ylläpidetään. Tällä tavoin selkeytetään hyvinvointialueilla tehtävää työtä ja tarjotaan mahdollisuus tiedon hyödyntämiseen useisiin eri käyttötarkoituksiin.

 

Yhtymähallituksen täytyy Siun soten hallintosäännön mukaan päättää kohdentamisperiaatteiden hyväksymisestä kuntalaskutuksen korvausten perusteeksi.

 

Kuntayhtymän omat jakoperusteet sekä STM:n Sote-tietopakettikäsikirja (versio 3.1) ovat liitteenä, ensin mainittu tekstin alla olevana linkkinä. Sote-tietopakettien määritelmät ja luokitukset löytyvät oheisesta linkistä.

 

https://stm.fi/sote-tietopaketit