Dynasty tietopalvelu Haku RSS Siun sote

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/siunsote/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/siunsote/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhtymähallitus
Pöytäkirja 25.04.2022/Pykälä 92



Yhtymävaltuuston kokouksen 5.4.2022 päätösten täytäntöönpano

2294/00.02.00.00/2022

 

 

Yhtymähallitus 25.04.2022 § 92

 

 

Lisätiedot Hallintojohtaja Ilkka Naukkarinen

 ilkka.naukkarinen@siunsote.fi

 Puh. 013 330 3503

 

 

Päätösehdotus Toimitusjohtaja Pirskanen Ilkka:

 

 Yhtymähallitus toteaa, että yhtymävaltuuston päätökset ovat syntyneet oikeassa järjestyksessä, ovat valtuuston toimivallassa eivätkä ole lainvastaisia, ja panee ne täytäntöön jäljempänä esitetyllä tavalla.

 

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Selostus Kuntalain 39 §:n mukaan yhtymähallituksen tulee vastata valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.

 

  Yhtymävaltuusto kokoontui 5.4.2022, ja hallituksen tulee edellä kerrotun mukaisesti todeta päätösten laillisuus ja panna ne täytäntöön.

 

  Yhtymävaltuuston käsittelemät asiat olivat:

 

§ 1 Valtuuston kokouksen avaus, nimenhuudon toimittaminen ja edustettuina olevien jäsenkuntien toteaminen ja ääniluettelon hyväksyminen

. ei toimeenpantavaa

 

§ 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

. ei toimeenpantavaa

 

§ 3 Pöytäkirjan tarkastaminen

. ei toimeenpantavaa

 

§ 4 Joensuun kaupunginvaltuuston pöytäkirjan ote 13.12.2021 § 131 - Jorma Karttusen ero Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän yhtymävaltuuston jäsenyydestä

. ei toimeenpantavaa

 

§ 5 Lieksan kaupunginvaltuuston Siun soten yhtymävaltuustoon nimeämä uusi jäsen ja varajäsen

. ei toimeenpantavaa

 

§ 6 Kontiolahden kunnanvaltuuston päätös 7.2.2022 § 3 - Timo Martikaisen eropyyntö Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän yhtymävaltuuston jäsenyydestä

. ei toimeenpantavaa

 

§ 7 Kuntayhtymän hallintosäännön täydentäminen tiedonhallintaa ja asiakirjahallintoa koskevilla määräyksillä

. hallintosääntöön otettujen määräysten soveltaminen on huomioitu yhtymähallituksen päätöksissä 20.12.2021 §:t 280 (tiedonhallinnan vastuut) ja 281 (Siun soten tiedonhallintamalli) - ei erikseen toimeenpantavaa

 

§ 8 Ensihoidon palvelutasopäätös 2022

. noudatetaan toiminnassa

 

§ 9 Pelastuslaitoksen palvelutasopäätöksen toteutumisen väliarviointi 1.1. - 31.12.2021

. ei toimeenpantavaa

 

§ 10 Valtuustoaloite 10.6.2021 - Terapiatakuu koko Siun soten alueelle, keskustan valtuustoryhmä

. pöytäkirjanote aloitteen tekijälle

 

§ 11 Kuntalaisaloite - Mihin diabeteshoitajani katosi - Pohjois-Karjalan diabetesyhdistys, Invenius Hillevi

. pöytäkirjanote aloitteen tekijälle

 

§ 12 Valtuustoaloite 9.11.2021 - Siun soten lastensuojelun palvelujen parantaminen - Vasemmistoliiton ja SDPn valtuustoryhmät

. pöytäkirjanote aloitteen tekijälle

 

§ 13 Sidonnaisuusilmoitukset

. ei toimeenpantavaa

 

§ 14 Kokoukseen jätetyt valtuustoaloitteet

. annetaan aloite valmisteltavaksi henkilöstöjohtaja Johanna Bjerregård Madsenille

 

  § 15 Kokouksen päättäminen

. ei toimeenpantavaa