Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 21.06.2021/Pykälä 62


Liite9 v-aloite valot suojatieiden yhteyteen

 

Valtuustoaloite suojateistä varoittavien valojen saamiseksi sivistyskeskuksen läheisyyteen Kirkkotielle

 

Kunnanvaltuusto 22.02.2021 § 14 

 

 

Kokoomuksen valtuustoryhmä luki ja jätti kokouksessa seuraavan valtuustoaloitteen:

 

"Tohmajärvi on saanut upean uuden sivistyskeskuksen kunnan keskustaajamaan. Sivistyskeskus Ahjon myötä myös keskustaajaman liikenne on vilkastunut.

Etenkin esikoululaisten ja pienten koululaisten koulutien turvaamiseksi Tohmajärven Kokoomus ry:n valtuustorymä esittää, että sivistyskeskuksen läheisyyteen Kirkkotielle asennetaan suojateiden yhteyteen suojateistä varoittavat valot, jotka varoittavat yhtä lailla tietä ylittäviä kuin ajotiellä liikkuvien ajoneuvojen kuljettajia. Kyseisiä varoitusvaloja on jo käytössä monilla paikkakunnilla."

 

Aloitteen on allekirjoittanut kokoomuksen valtuustoryhmän jäsenet.

 

Valtuustoaloite on pöytäkirjan liitteenä.

 

 

Päätös

   Valtuusto ottaa aloitteen vastaan ja antaa sen edelleen kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

 

 ________

 

Kunnanhallitus 15.03.2021 § 107 

 

 

Asian valmistelija

 vt. hallintopäällikkö

 

Esittelijä

 vs. kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus antaa aloitteen edelleen ympäristölautakunnan valmisteltavaksi.

 

Päätös

 Hyväksyttiin esittelijän päätösehdotus. 

 

 ________

 

Ympäristölautakunta 27.04.2021 § 47 

 

 

Ympäristölautakunta on kokouksessaan 12.5.2020 § 46 hyväksynyt liikenteenohjaussuunnitelman Kirkkotielle sivistyskeskus Ahjon kohdalle. Suunnitelman mukaiset liikennemerkit asennetaan paikalleen keväällä 2021 kun routatilanne sallii pylväsjalustojen asentamisen. Sivityskeskuksen kohdalle asetetaan 30 km/h nopeusrajoitus sekä koulusta varoittavat liikennemerkit liikenteenohjaussuunnitelman mukaisesti.

 

Ympäristölautakunta on kokouksessaan 6.10.2020 § 103 päättänyt hankkia Kirkkotielle sivistyskeskus Ahjon kohdalle siirrettävän nopeusnäyttötaulun ajonopeuksien hillitsemiseksi. Taululla voidaan myös kerätä tietoa ajonopeuksista sivistyskeskuksen kohdalla. Nopeusnäyttötaulu on hankittu ja se asennetaan paikalleen keväällä 2021 liikennemerkkien asennuksen yhteydessä.

 

Kirkkotien ylittävä jalankulku- ja polkupyöräliikenne tapahtuu sivistyskeskuksen kohdalla lähinnä Wahrmanintien ja Oeschinkujan risteyksien kohdalla olevilta suojateiltä. Kyseiset suojatiet ovat ns. korotettuja suojateitä, eli suojatiet on merkattu olemassa olevien rakenteellisten hidasteiden päälle. Kirkkotien ylittävä jalankulku- ja polkupyöräliikenne painottuu valoisalle vuorokaudenajalle.

 

Suojatien varoitusvaloja käytetään tyypillisesti kohteissa, joissa rakenteellisia hidasteita ei ole ja suojatie sijaitsee hankalasti havaittavassa paikassa, kuten mutkassa tai notkossa. Sivistyskeskuksen kohdalla varoitusvaloilla ei välttämättä saavuteta toivottua lisäarvoa suojateiden havaittavuuteen.

 

Suojateiden varoitusvalot toimivat tyypillisesti sensoreilla, jotka aistivat suojatielle tulevan jalankulkijan tai pyöräilijän ja liikkeen havaittuaan sensori sytyttää varoitusvalon. Sivistyskeskuksen kohdalla olevat suojatiemerkkien pylväät eivät sijanneiltaan välttämättä sovellu varoitusvalojen asentamiseen. Valojen asentaminen voi vaatia muutoksia merkkien ja pylväiden sijoittamiseen, jotta valot toimisivat oikein.

 

 

Asian valmistelija

 kuntatekniikan päällikkö

 

Esittelijä

 tekninen johtaja Berg Jorma

 

Päätösehdotus

 Vastauksena valtuustoaloitteeseen ympäristölautakunta päättää, että liikenneturvallisuutta ja ajonopeuksia seurataan sivistyskeskuksen kohdalla. Mikäli hyväksytyn liikenteenohjaussuunnitelman mukaiset liikenteenohjauslaitteet eivät riitä ja Kirkkotien ylittävien suojateiden havaittavuuteen tarvitaan tehostamista, selvitetään merkkivalojen asentamisen kustannukset ja päätös valojen hankinnasta tehdään kustannusten selvittämisen jälkeen.

 

 

 Käydyn keskustelun jälkeen esittelijä täydensi kokouksessa päätösehdotustaan siten, että edellä mainitun päätösehdotuksen lisäksi ympäristölautakunta lähettää valtuustoaloitteen vielä sivistyslautakunnan käsiteltäväksi ja sen jälkeen kunnanhallitukselle.

 

Päätös

 Hyväksyttiin yksimielisesti esittelijän päätösehdotuksen ja kokouksessa tekemän täydennyksen mukaisesti.

 

 ________

 

Sivistyslautakunta 18.05.2021 § 41 

 

 

Valtuustoaloitteessa on kiinnitetty huomiota tärkeään asiaan. Sivistyskeskus Ahjon liikenneturvallisuutta on suunniteltu koulusuunnittelun yhteydessä, myös Sitowisen kanssa on käyty katsomassa koulun ympäristöä ja heidän huomiot on vaikuttaneet koulunympäristön liikenneturvallisuuteen. Sivistyslautakunta pitää ympäristölautakunnan tekemiä liikenteenohjaussuunnitelmia perusteltuina takaamaan liikenneturvallisuus Sivistyskeskus Ahjon ympäristössä. Sivistyslautakunta seuraa liikenneturvallisuutta koulujen ympäristön osalta ja toimii aktiivisena liikenneturvallisuuden vaalijana, jos liikenneturvallisuuden osalta havaitaan puutteita tulevaisuudessa.             

 

 

 

Asian valmistelija

 vs sivistysjohtaja

 

Esittelijä

 vs sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus

 Sivistyslautakunta pitää ympäristölautakunnan tekemiä suunnitelmia liikenneturvallisuuden osalta riittävinä. Sivistyslautakunta antaa vastauksen valtuustoaloitteeseen eteenpäin kunnanhallitukselle.

 

Päätös

 Hyväksyttiin.

 

 ________

 

 

 

Kunnanhallitus 07.06.2021 § 241 

 

Asian valmistelija

 vt. hallintopäällikkö

 

Esittelijä

 vs. kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus hyväksyy ympäristölautakunnan toimenpiteet asiassa ja esittää ne valtuustolle vastauksena ja esittää samalla, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 ________

 

 

 

Kunnanvaltuusto 21.06.2021 § 62  

96/00.02.15/2021 [Valtuustoaloite suojateistä varoittavien valojen asettamisesta Kirkkotielle sivistyskeskuksen kohdalle]               

 

Esityslistan asia n:o 11. 

 

 

Päätös

 Hyväksyttiin kunnanhallituksen päätösehdotus.  

 

 ________