RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 21.06.2021/Pykälä 55
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite2 | Tilintarkastuskertomus Tohmajärvi 2020 allekirjoitettu | |
Liite3 | Tilinpäätös 2020 tasekirja korjattu 280521 |
Tilinpäätös 2020, tilinpäätöksen hyväksyminen
Kunnanhallitus 29.03.2021 § 124
Kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava ja allekirjoitettava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä, minkä jälkeen tilinpäätös on luovutettava tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilinpäätös on tarkastettava viimeistään toukokuun loppuun mennessä. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä.
Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Kunnan, joka tytäryhtiöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Lisäksi kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys valtuustolle tilikauden tuloksen käsittelystä.
Tilikauden tuloksen käsittely on ylijäämäisen tuloksen siirtämistä taseen vapaaehtoiseen varaukseen, rahastoon tai tilikauden yli-/alijäämätilille.Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa. Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja.
Tohmajärven kunnan tilinpäätös vuodelta 2020 sekä tilinpäätösvertailu talousarvioon verrattuna näyttää pääluokittain seuraavalta:
|
|
| TP2019 | TA2020 | Ta-muutos | TA2020 | TP2020 | Poikke- |
|
|
|
|
|
|
|
| ama |
Toimintatulot |
| 9 002 898 | 9 417 485 | 2 700 | 9 420 185 | 8 933 399 | 486 786 | |
Toimintamenot |
| -39 450 096 | -39 903 529 | -26 700 | -39 930 229 | -39 691 057 | -239 172 | |
Henkilöstökulut yht. |
| -11 424 263 | -11 647 568 | -12 200 | -11 659 768 | -10 809 699 | -850 069 | |
Palvelujen ostot |
| -24 303 021 | -24 724 981 | 29 500 | -24 695 481 | -24 930 935 | 235 454 | |
Aineet, tarvikkeet, tavarat | -1 560 850 | -1 487 200 | -5 000 | -1 492 200 | -1 635 368 | 143 168 | ||
Avustukset |
|
| -620 859 | -612 580 | -29 000 | -641 580 | -883 269 | 241 689 |
Muut kulut |
| -1 541 104 | -1 431 200 | -10 000 | -1 441 200 | -1 431 786 | -9 414 | |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Toimintakate |
| -30 447 199 | -30 486 044 | -24 000 | -30 510 044 | -30 757 658 | 247 614 | |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Verotulot |
|
| 13 590 582 | 13 774 000 | -370 000 | 13 404 000 | 13 541 908 | -137 908 |
Valtionosuudet |
| 16 962 079 | 17 611 200 | 714 800 | 18 326 000 | 18 760 032 | -434 032 | |
Rahoitustulot ja -menot yht. | 176 375 | 164 600 |
| 164 600 | 167 669 | -3 069 | ||
Vuosikate |
|
| 281 838 | 1 063 756 | 320 800 | 1 384 556 | 1 711 952 | -327 396 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Poistot ja arvonalentumiset | -959 111 | -1 056 200 |
| -1 056 200 | -1 568 198 | 511 998 | ||
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Tilikauden tulos |
| -677 272 | 7 556 | 320 800 | 328 356 | 143 753 | 184 603 | |
Poistoeron vähennys |
| 5 034 | 5 000 | 0 | 5 000 | 5 048 | -48 | |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Tilikauden yli/alijäämä |
| -672 238 | 12 556 | 320 800 | 333 356 | 148 801 | 184 555 |
Talouspäällikkö Tuula Pieviläinen on pyydetty kokoukseen kuultavaksi asiantuntijana.
Asian valmistelija
vs. kunnanjohtaja, talouspäällikkö, taloussihteeri
Esittelijä
vs. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus hyväksyy vuoden 2020 tilinpäätöksen sekä siihen sisältyvän toimintakertomuksen vuodelta 2020 sekä vahvistaa ja allekirjoittaa tilinpäätöksen sekä jättää tilit tilintarkastajalle ja tarkastuslautakunnalle tarkastusta varten. Kunnanhallitus esittää, että vuoden 2020 tilikauden ylijäämä 148.801,33 euroa kirjataan taseen yli-/alijäämätilille.
Hallitus saattaa tilinpäätöksen tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotus yksimielisesti vilkkaan keskustelun jälkeen.
Merkitään, että talouspäällikkö Tuula Pieviläinen oli kokouksessa läsnä kuultavana tämän asian käsittelyn ajan klo 15.25 - 16:07.
________
Tarkastuslautakunta 26.05.2021 § 38
36/02.06.01.03/2021 [Tilinpäätös 2020]
Kuntalain 125 §:n mukaan tilintarkastajan on annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on myös esitettävä, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko toimielimen jäsenelle ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollinen) myöntää vastuuvapaus.
Tilintarkastaja luovuttaa kokouksessa 26.5.2021 tarkastuslautakunnalle tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2020.
Asian valmistelija
tilintarkastaja
Esittelijä
tarkastuslautakunnan puheenjohtaja
Päätösehdotus
Tarkastuslautakunta
- merkitsee tiedoksi tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2020,
- saattaa tilintarkastuskertomuksen tiedoksi valtuustolle,
- esittää kunnanvaltuustolle, että vuoden 2020 tilinpäätös hyväksytään, ja kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.-31.12.2020.
Päätös
Asian käsittely siirrettiin seuraavaan kokoukseen, koska tilinpäätökseen on tulossa vielä korjauksia.
________
Kunnanhallitus 28.05.2021 § 221
Kunnan tilinpäätökseen on tarve tehdä teknisiä korjauksia tekstiosioon sekä konsernin rahoituslaskelmaan. Tekniset korjaukset koskevat yksittäisiä lukuja tekstiosassa sekä eriytettyjen tuloslaskelmien puuttumista tila- ja vuokrauspalveluiden sekä ravitsemus- ja siivouspalveluiden osalta. Puuttuvat liitetietotaulukot lisätään.
Korjauksilla ei ole vaikutusta kunnan tulokseen ja näin ollen tilinpäätöstä ei ole tarve allekirjoittaa uudelleen.
Tehdyt korjaukset esitetään hallituksen kokouksessa.
Asian valmistelija
talouspääällikkö
Esittelijä
vs. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus hyväksyy tilinpäätökseen tehtävät tekniset korjaukset ja valtuuttaa taloustoimiston tekemään nämä tasekirjaan. Samalla todetaan, että nämä korjaukset eivät anna aihetta allekirjoittaa uudelleen jo 29.3.2021 allekirjoitettua tilinpäätöstä.
Merkitään, että kokoukseen saapui kutsuttuna asiantuntijana klo 9.03 talouspäällikkö Tuula Pieviläinen ja hän esitteli tilipäätökseen tehtävät tekniset korjaukset. Tuula Pieviläinen poistui kokouksesta klo 9:32 asian keskustelun jälkeen.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotus yksimielisesti.
________
Tarkastuslautakunta 07.06.2021 § 45
Kuntalain 125 §:n mukaan tilintarkastajan on annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on myös esitettävä, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko toimielimen jäsenelle ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollinen) myöntää vastuuvapaus.
Tilintarkastaja on antanut tilintarkastuskertomuksen 31.5.2021, joka on esityslistan liitteenä.
Asian valmistelija
tilintarkastaja
Esittelijä
tarkastuslautakunnan puheenjohtaja
Päätösehdotus
Tarkastuslautakunta
- merkitsee tiedoksi tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2020,
- saattaa tilintarkastuskertomuksen tiedoksi valtuustolle,
- esittää kunnanvaltuustolle, että vuoden 2020 tilinpäätös hyväksytään, ja kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.-31.12.2020.
Päätös
Hyväksyttiin.
________
Kunnanvaltuusto 21.06.2021 § 55
36/02.06.01.03/2021 [Tilinpäätös 2020]
Esityslistan asia n.o 4.
Merkitään, että valtuuston puheenjohtaja luki valtuutetuille tilintarkastajan 31.5.2021 allekirjoittaman tilintarkastuskertomuksen.
Päätös
Saatettiin tilintarkastuskertomus kunnanvaltuustolle tiedoksi ja kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti vuoden 2020 tilinpäätöksen ja myönsi kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille vastuuvapauden tilikaudelta 1.1.-31.12.2020.
Merkitään, että valtuutettu Vilho Mikkonen saapui koukseen tämän asian keskustelun aikana klo 18:45 ja varavaltuutettu Suvi Hiltunen poistui kokouksesta tämän asian keskustelun aikana klo 18:45.
Merkitään, että Hannu Hämäläinen ilmoitti, erttä tasekirjan sivulle 6 tulee tehdä tekninen muutos valtuutetun vaihtumisen vuoksi eli lisätään Mikko Pakarinen 7.9.2020 lukien.
Merkitään, että tämän asian päätöksenteon jälkeen pidettiin tauko klo 19:05 - 19:18.
Merkitään, että Tero Nenonen poistui kokouksesta tämän asian päätöksenteon jälkeen klo 19:05.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |