Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 29.06.2021/Pykälä 64


 

 

 

 

Viranhaltijapäätökset

 

Sivistyslautakunta 29.06.2021 § 64  

    

 

Kunnan hallintosäännön 30 §:n mukaisesti asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä.

(Asian ottaminen ylemmän toimielimen käsiteltäväksi: KuntaL 92 §)

 

Hallintosäännön 31 §:n mukaisesti lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei käytä otto-oikeuttaan.

(Otto-oikeuden rajoitukset: KuntaL 92 § 5 mom. kohdat 1. ja 2.):

 

Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa

 

1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;

 

2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;

 

3) 51§:ssä tarkoitetulle  kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat

 

Sivistysjohtaja, Maiju Lassilan koulun rehtori, vararehtori, kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja, varhaiskasvatuksen päällikkö, päiväkodinjohtaja ja alakoulun johtaja ovat tehneet viranhaltijapäätöksiä ajalla 14.5. - 24.6.2021.             

 

Asian valmistelija

 osastosihteeri

 

Esittelijä

 vs sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus

 Saatetaan viranhaltijapäätökset sivistyslautakunnalle tiedoksi ja todetaan, että sivistyslautakunta ei käytä otto-oikeutta em. päätöksiin.

 

 

Päätös

 Hyväkstyttiin.

 

 

Marja Sormunen poistui kokouksesta klo 15.00.

 

Ella Bergman ja Mikko Löppönen poistuivat tämän pykälän käsittelyn ajaksi, koska päätösluettelo sisälsi

salaiseksi luokiteltavia asioita.

 

 

 ________