Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 29.06.2021/Pykälä 52


 

Perusopetuksen päättöarvioinnin kriteerit ja niiden käyttöönotto 1.8.2021

 

Sivistyslautakunta 29.06.2021 § 52  

288/12.00.00/2021 [Perusopetuksen päättöarvioinnin kriteerit]  

 

Opetushallitus on valmistellut päättöarvioinnin kriteerit kaikkiin oppiaineisiin arvosanoille 5, 7 ja 9. Samalla päättöarvosanan 8 kriteereitä on täsmennetty. Uudistetut kriteerit on julkaistu 31.12.2020 ja  otetaan valtakunnallisesti käyttöön 1.8.2021. Näin ollen kriteereitä sovelletaan ensimmäistä kertaa päättöarvioinnissa keväällä 2022.

 

OPH on järjestänyt kevätlukukaudella webinaareja päättöarviointiin liittyen. Näihin  Maiju Lassilan koulun opettajat ovat osallistuneet mahdollisuuksien mukaan. Päättöarvioinnin kriteerit otetaan sellaisenaan käyttöön eikä niihin voi tehdä paikallisia muutoksia. Lukuvuoden 2021-2022 aikana opettajia ohjeistetaan vielä uudistuneiden päättöarvioinnin kriteereiden käyttöönotossa. 

 

Perusopetuksen arvioinnin uudistamisen taustalla on yhdenmukaistaa päättöarvioinnin kriteereitä valtakunnallisesti sekä yhdenmukaistaa arviointikäytänteitä ja arvosanojen vertailtavuutta. Uusilla päättöarvioinnin kriteereillä tavoitellaan sitä, että arvosanat ovat entistä yhdenvertaisempia toiselle asteelle hakeutuessa.

 

Linkki OPH:n päättöarvioinnin kriteereihin:

 

https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/Perusopetuksen%20p%C3%A4%C3%A4tt%C3%B6arvioinnin%20kriteerit%2031.12.2020.pdf (19.6.2021)

 

 

Asian valmistelija

 Maiju Lassilan koulun vt rehtori

 

Esittelijä

 vs sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus

 Sivistyslautakunta merkitsee saaneensa tiedoksi perusopetuksen päättöarvioinnin kriteerit ja ne otetaan käyttöön 1.8.2021.

 

Päätös

 Hyväksyttiin.

 

 ________