Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 07.06.2021/Pykälä 44


Liite1 Arviointikertomus 2020 Tohmajärvi allekirjoitettu 070621

 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2020

 

Tarkastuslautakunta 25.03.2021 § 20 

 

 

Tarkastuslautakunnan tehtävänä on Kuntalain 121 §:n mukaan arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Lautakunta laatii vuosittain valtuustolle arviointikertomuksen.             

 

Asian valmistelija

 tlintarkastaja

 

Esittelijä

 tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

 

Päätösehdotus

 Tarkastuslautakunta aloittaa arviointikertomuksen 2020 valmistelun ja päättää jatkaa arviointikertomuksen laatimista seuraavassa kokouksessaan.

 

Päätös

 Hyväksyttiin.

 

 ________

 

 

 

Tarkastuslautakunta 21.04.2021 § 26 

 

Asian valmistelija

 tilintarkastaja

 

Esittelijä

 tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

 

Päätösehdotus

 Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen valmistelua kokouksessaan ja päättää jatkaa sen valmistelua seuraavassa kokouksessaan.

 

Päätös

 Hyväksyttiin.

Pauli Hakkarainen oli poissa kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana kello 10.01-10.45.

Tämän pykälän käsittelyn aikana pidettiin kokouksessa tauko kello 11.44-12.37.

Eila Kauppinen poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana kello 11.44.

 

 ________

 

 

 

Tarkastuslautakunta 17.05.2021 § 31 

 

Asian valmistelija

 tilintarkastaja

 

Esittelijä

 tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

 

Päätösehdotus

 Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen valmistelua kokouksessaan ja päättää jatkaa sen valmistelua seuraavassa kokouksessaan.

 

Päätös

 Hyväksyttiin.

 

Tämän pykälän käsittelyn aikana pidettiin kokouksessa tauot kello 12.03-13.03 sekä 14.11-14.25.

 

 ________

 

 

 

Tarkastuslautakunta 26.05.2021 § 37 

 

 

Tarkastuslautakunta laatii arviointikertomuksen valmiiksi. 

 

Asian valmistelija

 tilintarkastaja

 

Esittelijä

 tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

 

Päätösehdotus

 Tarkastuslautakunta allekirjoittaa vuoden 2020 arviointikertomuksen ja jättää sen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi ja esittää, että kunnanvaltuusto pyytää arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista kunnanhallituksen ja muiden toimielinten selvitykset siten, että ne voidaan käsitellä viimeistään lokakuussa 2021 pidettävässä valtuuston kokouksessa.

 

Päätös

 Tarkastuslautakunta jatkoi arviointikertomuksen laadintaa ja päätti jatkaa sen laadintaa seuraavassa kokouksessaan. Arviointikertomusta ei voitu saattaa valmiiksi, sillä tilinpäätökseen on tulossa vielä korjauksia.

 

 ________

 

 

 

 

Tarkastuslautakunta 07.06.2021 § 44  

133/02.06.01.03/2021 [Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2020]  

 

Tarkastuslautakunta laatii arviointikertomuksen valmiiksi. 

 

Asian valmistelija

 tilintarkastaja

 

Esittelijä

 tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

 

Päätösehdotus

 Tarkastuslautakunta allekirjoittaa vuoden 2020 arviointikertomuksen ja jättää sen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi ja esittää, että kunnanvaltuusto pyytää arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista kunnanhallituksen ja muiden toimielinten selvitykset siten, että ne voidaan käsitellä viimeistään lokakuussa 2021 pidettävässä valtuuston kokouksessa.

 

Päätös

 Hyväksyttiin.

 

 ________