Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 16.08.2021/Pykälä 65


 

Valtuustokauden ensimmäisen kokouksen koolle kutsuminen ja avaaminen

 

Kunnanhallitus 09.08.2021 § 297 

 

Kuntalain 94 §:n mukaisesti kokouskutsun valtuuston ensimmäiseen kokoukseen antaa kunnanhallituksen puheenjohtaja ja kokouksen avaa iältään vanhin läsnä oleva valtuutettu, joka johtaa puhetta, kunnes valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat on valittu.

 

Kokouskutsu on lähetettävä vähintään neljä päivää ennen kokousta. Samassa ajassa on kokouksesta annettava yleisesti tieto siten kuin Kuntalain 94 §:ssä säädetään.

 

Uuden kunnanvaltuuston ensimmäinen kokous pidetään maanantaina 16.08.2021

alkaen klo 17 valtuustosalissa.

 

Uuden valtuuston kokouskutsu ja esityslista valmistuu viikon 32 aikana, jonka jälkeen hallituksen puheenjohtaja allekirjoittaa kutsun.

 

 

Asian valmistelija

 keskushallinnon sihteeri, hallintopäällikkö

 

Esittelijä

 vs. kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus

 Saatetaan kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle tiedoksi.

 

Päätös

 Hyväksyttiin kunnanhallituksen päätösehdotus.

 

 ________

 

 

 

Kunnanvaltuusto 16.08.2021 § 65  

272/00.02.00/2021 [Valtuustokauden 2021 - 2025 yleiset toimintaohjeet hallinnon osalta]  

 

Esityslistan asia n:o 1. 

 

Merkitään, että ennen varsinaisen kokouksen alkamista seurakuntapastori Antti Happonen siunasi Tohmajärven kunnan valtuustokauden 2021 - 2025.

 

Merkitään, että kokouksen avasi iältään vanhin valtuutettu Niilo Pitkänen, joka johti puhetta pykälien 65 - 69 aikana.

  

 

Päätös

 Todettiin ja saatettiin tiedoksi.

 

 

 ________