RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 16.08.2021/Pykälä 73
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Keskusvaalilautakunta 2021 - 2025
Kunnanhallitus 09.08.2021 § 285
Vaalilain 13 §:n mukaan valtuuston on asetettava kuntaan kunnan keskusvaalilautakunta, johon kuuluu viisi jäsentä ja tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Jäsenistä valtuuston on määrättävä yksi puheenjohtajaksi ja toinen varapuheenjohtajaksi. Sekä jäsenten, että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kunnallisvaaleissa (vuoden 2021 vaalit) ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä.
Jotta kunnan keskusvaalilautakunnan jäsenet ja varajäsenet edustaisivat edellisissä kunnallisvaaleissa esiintyneitä äänestäjäryhmiä, se yleensä edellyttää, että kukin jäsen ja varajäsen edustaa eri äänestäjäryhmää. Niin kauan kuin yksikin huomioon otettava äänestäjäryhmä on vailla edustusta, keskusvaalilautakuntaan ei saa valita muusta ryhmästä kahta edustajaa.
Keskusvaalilautakuntaan valittavalla on oltava kuntalain 71 §:n mukainen yleinen vaalikelpoisuus. Lisäksi sovelletaan Kuntalain 74.1 §:ää, jossa rajoitetaan vaalikepoisuutta lautakuntaan. Rajoituksista olennaisin on vaatimus vaalikelpoisuudesta valtuustoon, joten kunnan ja kuntaytymän johtavat viranhaltijat ja konserniyhtiön johtohenkilöt eivät ole vaalikepoisia keskusvaalilautakuntaan.
Tasa-arvolain soveltaminen
Kunnalliset toimielimet
Toimielimiä valittaessa on otettava huomioon tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentti:
Valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimielimissä sekä kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.
Sukupuolikiintiö koskee kaikkia kunnan toimielimiä lukuun ottamatta kuntien valtuustoja, jotka valitaan yleisillä vaaleilla. Kunnan toimielimiä ovat kuntalain 30 §:n mukaan valtuuston lisäksi
.kunnanhallitus ja sen jaostot
.lautakunnat tai valiokunnat ja niiden jaostot
.johtokunnat ja niiden jaostot sekä
.toimikunnat.
Myös valtuuston tilapäisen valiokunnan (kuntalain 35 §) kokoonpanossa on huomioitava tasa-arvolain kiintiösäännös. Tilapäisen valiokunnan jäsenten on oltava valtuutettuja ja varavaltuutettuja.
Lain mukaisen sukupuolikiintiön on toteuduttava sekä varsinaisten että varajäsenten kohdalla. Sen sijaan laki ei vaadi, että varsinaisen jäsenen ja hänen henkilökohtaisen varajäsenensä olisi oltava samaa sukupuolta. Myöskään puheenjohtajistoa vaatimus ei erikseen koske.
Sukupuolikiintiöstä voidaan poiketa erityisestä syystä. Erityinen syy voi olla esimerkiksi, että jollakin erityisalalla on vain joko nais- tai miespuolisia asiantuntijoita. Jos kiintiöstä poiketaan, syy on tarpeen kirjata valintapäätökseen. Erityiset syyt oikeuttanevat varsin harvoin poikkeamaan kiintiöstä kunnallisia toimielimiä valittaessa. Lähinnä poikkeaminen voinee tulla kysymykseen johtokunnassa ja toimikunnassa.
Valtuusto voi päättää, että kunnanhallitukseen ja lautakuntaan voidaan valita vain valtuutettuja ja varavaltuutettuja. Tarkoituksena on antaa vaaleilla valituille valtuutetuille ja varavaltuutetuille vastuuta myös kunnan muussa hallinnossa ja lisätä poliittista vastuuta. Jos valtuustoon ei ole vaaleissa valittu riittävästi kummankin sukupuolen edustajia, valtuutettujen ja varavaltuutettujen aseman korostaminen säännöksessä mainitulla tavalla on ilmeisesti erityinen syy poiketa tasa-arvolain mukaisesta kiintiöstä.
Keskusvaalilautakunnasta säädetään vaalilaissa.
Asian valmistelija
keskushallinnon sihteeri, hallintopäällikkö
Esittelijä
vs. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että keskusvaalilautakuntaan kaudelle 2021 - 2025 valitaan seuraavat henkilöt ja valituista nimetään puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja.
varsinainen jäsen | varajäsen |
Matti Majoinen (Kesk.) pj. | (Liike NYT) |
(PS.) vpj. | Marita Vilén (Kesk.) |
Pauli Hakkarainen (SDP) | Lauri Heinonen (SDP) |
Jukka Ignatius (Kok.) | Laura Lihavainen (Kok.) |
Niina Immonen (KD) | (PS.) |
Puheenjohtaja Helena Pakarinen ilmoitti kokouksessa, että Ritva Simonen on kirjallisesti ilmoittanut, että perussuomaisten ryhmä esittää keskusvaalilautakuntaan Hanna Tulilahtea (varapj.) ja Niina Immosen varajäseneksi Ritva Simosta.
Kunnanhallitus esittää valtuustolle , että keskusvaalilautakuntaan kaudelle 2021 - 2025 valitaan seuraavat henkilöt ja valituista nimetään puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja.
varsinainen jäsen | varajäsen |
Matti Majoinen (Kesk.) pj. | (Liike NYT) |
Hanna Tulilahti (PS.) vpj. | Marita Vilén (Kesk.) |
Pauli Hakkarainen (SDP) | Lauri Heinonen (SDP) |
Jukka Ignatius (Kok.) | Laura Lihavainen (Kok.) |
Niina Immonen (KD) | Ritva Simonen (PS.) |
Päätös
Hyväksyttiin kunnanhallituksen päätösehdotus täydennettynä kokouksessa luottamushenkilöiden tekemillä henkilöesityksillä.
________
Kunnanvaltuusto 16.08.2021 § 73
242/00.00.01.01/2021 [Toimielinten jäsenten valitseminen valtuustokaudelle 2021 - 2025]
Esityslistan asia n:o 9.
Kokouksessa Sampo Rauma teki esityksen, että Matti Majoisen varajäseneksi valitaan Jarmo Hasunen (Liike NYT)
Päätös
Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen päätösehdotuksen täydennettynä Sampo Rauman kokouksessa tekemällä esityksellä.
Puheenjohtaja totesi, että kunnanvaltuusto on valinnut keskusvaalilautakunnan jäseniksi kaudelle 2021 - 2025 seuraavat henkilöt:
varsinainen jäsen | varajäsen |
Matti Majoinen (Kesk.) pj. | Jarmo Hasunen (Liike NYT) |
Hanna Tulilahti (PS.) vpj. | Marita Vilén (Kesk.) |
Pauli Hakkarainen (SDP) | Lauri Heinonen (SDP) |
Jukka Ignatius (Kok.) | Laura Lihavainen (Kok.) |
Niina Immonen (KD) | Ritva Simonen (PS.) |
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |