Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 28.09.2021/Pykälä 90


 

Sivistyslautakunnan ilmoitus asiaryhmistä, joihin se ei käytä otto-oikeuttaan

 

Sivistyslautakunta 28.09.2021 § 90  

338/00.00.01.01/2021 [Sivistyslautakunnan järjestäytyminen 2021 - 2025]  

 

Tohmajärven kunnan hallintosäännön 31 §:n mukaan "Kunnanhallituksella ja lautakunnilla on otto-oikeus. Kunnanhallituksen alaisen viranomaisen ja kunnanhallituksen jaoston on ilmoitettava kunnanhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kunnanhallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

 

Lautakunnan alaisen viranomaisen sekä lautakunnan jaoston on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

 

Ilmotus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta.

 

Ilmoitus tehdään sähköisesti kunannhallituksen (ja lautakunnan) puheenjohtajalle ja esittelijälle.

 

Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen (tai lautakunnan) käsiteltäväksi."

 

Kuntalain 92 §:n mukaan ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:

 

1)      lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;

2)      yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;

3)      51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä sioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.

 

Esittelijä ehdottaa, että lautakunta ei lähtökohtaisesti käytä otto-oikeuttaan seuraaviin päätöksiin:

-          toimialajohtajan delegointipäätökset

-          työntekijälle myönnettävä vuorotteluvapaa

-          työntekijälle myönnettävä opintovapaa

-          työntekijän määräaikainen osa-aikaistaminen

-          työntekijän määräaikainen siirtäminen muihin tehtäviin

-          työ- tai virkasuhteeseen palkkauspäätökset, jotka tehdään Populus-järjestelmässä (max. 6kk)

-          työntekijän koulutuspäätös

-          työntekijän TVA-sijoittaminen

-          toimipaikan tilapäinen sulkeminen

-          aamu- ja iltapäivätoiminnan maksusta vapauttaminen tai maksun alentaminen

-          aamu- ja iltapäivätoimintaan paikan myöntäminen

-          kouluhuoneiston käyttöoikeus

-          liikunta-, nuoriso- tai kulttuuritoimen avustuksen myöntäminen (alle 500 €)

 

 

Asian valmistelija

 sivistysjohtaja

 

 

 

Esittelijä

 sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus

 Sivistyslautakunta päättää, ettei se käytä otto-oikeuttaan edellä mainituissa päätösryhmissä.
Otto-oikeuden ulkopuolelle jäävät lisäksi viranhaltijan myöntämät henkilöstöä koskevat virka- ja/tai työehtosopimuksen perusteella tehtävät päätökset.

 

Päätös

 Hyväksyttiin.

 

 ________