Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 27.09.2021/Pykälä 100



 

Valtuustoaloite koirapuiston rakentamisesta ja määrärahan varaamisesta tarkoitukseen vuoden 2022 talousarvioon

 

Kunnanvaltuusto 16.08.2021 § 87 

 

 

Valtuutettu Ritva Simonen/Perussuomalaisten valtuustoryhmä jätti kokouksessa  seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:

 

"Valtuustoryhmämme perussuomalaisten jäsenet ovat huolissaan ettei vuoden 2020 valtuutetun 10 tonnin käyttö ole toteutunut valtuutettu Simosen esittämään kohteeseen edes alustavasti.

 

Tällä aloitteella toivotaan asian kiirehtimistä jo vuonna 2021 eli kunnan valmistelevan ja aloittavan koirapuiston rakentamisen sekä varaavan vuoden 2022 budjettiin määrärahan tarjouspyyntöjen mukaisiin tarpeisiin, jotka siirtyvät mahdollisesti vuodelle 2022."

 

Aloitteen on allekirjoittanut Ritva Simosen lisksi varavaltuutettu Markku Salo.

 

Päätös

 Kunnanvaltuusto ottaa aloitteen vastaan ja antaa sen edelleen kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

Merkitään, että puheenjohtaja päätti kokouksen klo 18:07.

 

 

 ________

 

Kunnanhallitus 06.09.2021 § 347 

 

 

Tohmajärven kuntastrategiassa koirapuisto on määritelty yhdeksi keinoksi houkuttelevan ja viihtyisän elinympäristön ylläpitämiseksi. Kuntastrategian loppuarviointia koskevassa valtuustoseminaarissa Onkamossa, Puun Sielussa 21.6.2021 on käyty keskustelua koirapuiston valmistelun vaiheesta ja todettu, että paikka koirapuistolle on olemassa mutta yhdistys tai muu vastaava vastuutaho, joka vastaisi puiston ylläpidosta sen valmistumisen jälkeen, puuttuu.

 

Valtuutettujen kehittämisrahan tavoitteena on sitouttaa päättäjiä ja innostaa ja valjastaa kuntalaisia kotikunnan kehittämistyöhön. Valtuutettujen kehittämisrahan sääntöjen mukaan toimien tulee olla pitkäaikaisia. Näin ollen koirapuiston rakentamisen vaikutukset ovat pitkävaikutteisempia, mikäli ylläpito tulevaisuudessa voidaan varmistaa jo rekennusvaiheessa. Kehittämisrahan hengessä on luontevaa, että tämä taho löytyisi kuntalaisten toimesta (esim. koira-yhdistys yms.).             

 

Asian valmistelija

 hallintopäällikkö

 

Esittelijä

 vs. kunnanjohtaja

 

 

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus hyväksyy selonteon ja esittää sen valtuustolle vastauksena aloitteeseen. Kunnanhallitus esittää samalla, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös

 Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

 ________

 

 

 

Kunnanvaltuusto 27.09.2021 § 100  

330/00.02.15/2021 [Valtuustoaloite koirapuiston rakentamisesta ja määrärahan varaamisesta tarkoitukseen vuoden 2022 talousarvioon]               

 

Esityslistan asia n:o 13. 

 

Merkitään, että valtuustoaloitteen tekijä Ritva Simonen käytti asiassa puheenvuoron ja teki ponsiesityksen, että hän esittää, että valtuustoaloitteen toteuttamiseen ja koirapuiston perustamiseen tarvittavat määrärahat huomioidaan tämän syksyn talousarviovalmistelussa.

 

Ponsiesitys kokonaisuudessaan on pöytäkirjan liitteenä.

 

Merkitään, että asiasta käytiin vilkas yleiskeskustelu jossa todettiin, että asian valmisteluun tarvitaan perustava taho, esim. yhdistys tai yhteisö.

 

Merkitään, että vs. kunnanjohtaja ilmoitti puheenvuorossaan, että ensin täytyy tehdä päätös, että kymppitonnihankkeilla voidaan lisätä kunnan käyttötalouden menoja.

 

 

Päätös

 Hyväksyttiin kunnanhallituksen päätösehdotus ja todettiin Ritva Simosen jättämä ponsiesitys.

 

 ________