RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 27.09.2021/Pykälä 104
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tilintarkastustoimeksiannon vahvistuskirje, toimeksiannon päivittäminen
Kunnanhallitus 20.09.2021 § 373
Kunnanvaltuusto on valinnut BDO Audiator Oy:n kuntalain mukaisesti tilintarkastamaan kunnan hallinnon, kirjanpidon ja tilinpäätöksen tilikausina 2018 - 2021.
Tilintarkastusyhtiö BDO Audiator Oy antaa suoritetun tilintarkastuksen perusteella lausunnon siitä,
1. onko kunnan hallintoa hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti;
2. onko kunnan tilinpäätös ja siihen kuuluva konsernitilinpäätös laadittu tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti sekä antavatko ne oikeat ja riittävät tiedot tilikauden tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta ja toiminnasta;
3. ovatko valtionosuuksien perusteista annetut tiedot oikeita; sekä
4. ovatko kunnan sisäinen valvonta, riskienhallinta ja konsernivalvonta järjestetty asianmukaisesti.
Vahvistuskirjeessä on lueteltu
- tilintarkastajan velvollisuudet
- tilintarkastettavan kunnan kunnanhallituksen ja muiden tilivelvollisten velvollisuudet
- raportointi
- palkkiot
- muut palvelut kuin lakisääteinen tilintarkastus
- henkilötiedot
- voimassaolo
Kunnan tilintarkastusyhteisö BDO Audiator Oy / tilintarkastaja Taina Törrönen on pyytänyt vahvistamaan ja hyväksymään hyvän tilintarkastustavan mukaisen tilintarkastustoimeksiannon vahvistuskirjeen. Vahvistuskirje on voimassa myös tulevia lakisääteisiä tilintarkastuksia ja muita palveluja koskevien toimeksiannon osalta, kunnes se korvataan uudella.
Vahvistuskirjeellä tilintarkastaja hankkii kirjallisen vahvistuksen siitä, että johto on täyttänyt lakisääteiset velvollisuutensa, jotka koskevat tilinpäätöksen laatimista ja sitä, että tilintarkastajalle annetaan täydelliset tiedot. Kirjeen tarkoituksena ei siis ole määritellä ko. vastuita ja velvollisuuksia eikä lisätä johdon vastuuta yli lain säännösten.
Tilintarkastaja on lähettänyt 8.9.2021 tilintarkastustoimeksiannon vahvistuskirjeen uudelleen allekirjoitettavaksi henkilövaihdosten (kunnanjohtaja) vuoksi.
_________
Asian valmistelija
keskushallinnon sihteeri, hallintopäällikkö
Esittelijä
vs. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää valtuuttaa kunnanhallituksen puheenjohtajan ja vs. kunnanjohtajan allekirjoittamaan tilintarkastustoimeksiannon päivitetyn vahvistusilmoituskirjeen.
Saatetaan edelleen valtuustolle tiedoksi.
Päätös
Hyväksyttiin esittelijän päätösehdotus.
________
Kunnanvaltuusto 27.09.2021 § 104
36/02.06.01.03/2021 [Tilinpäätös 2020]
Esityslistan asia n:o 17.
Päätös
Saatettiin valtuustolle tiedoksi.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |