RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 25.10.2021/Pykälä 120
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite5 | valtuustoaloite HP 021120 |
Valtuustoaloite lasten ja nuorten harrastustakuusta
Kunnanvaltuusto 02.11.2020 § 69
Helena Pakarinen luki ja jätti kokouksessa valtuustoaloitteen koskien lasten ja nuorten harrastustakuuta.
Aloitteessa esitetään, että Tohmajärven kunta lähtee mukaan opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaan hankkeeseen, jossa nk. Suomen mallin mukaan lapsille ja nuorille tarjotaan maksuttomia harrastuksia. Ne kytketään koulupäivän yhteyteen, jolloin kaikilla asuinpaikasta ja perheen taloudellisesta tilanteesta riippumatta olisi mahdollisuus harrastaa. Ja jotta jokainen saa itselleen mieluisan harrastuksen, lapsia ja nuoria tulee kuulla heidän toiveistaan.
Valtuustoaloitteen on allekirjoittanut Helena Pakarisen lisäksi 22 muuta valtuutettua ja aloite kokonaisuudessaan on pöytäkirjan liitteenä.
Asian valmistelija valtuuston pj.
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto ottaa aloitteen vastaan ja antaa sen edelleen kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.
Päätös Hyväksyttiin.
________
Kunnanhallitus 07.12.2020 § 326
Asian valmistelija kunnanjohtaja
Esittelijä kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus antaa aloitteen sivistystoimen valmisteltavaksi.
Päätös Hyväksyttiin.
________
Sivistyslautakunta 28.09.2021 § 85
Tohmajärven kunta on lähtenyt mukaan harrastustoiminnan Suomen malliin. Toimintaa järjestetään koulupäivän yhteydessä koulun ympäristössä. Kerhotoiminta on alkanut syyskuussa 2021. Kerhotoimintaa järjestetään yhteistyössä yhdistysten, seurojan ja yksityisten kanssa. Kerhotoiminta on säännöllistä ja viikoittaista. Toimintaa on suunniteltu 1.-9. luokkalaisille heidän toiveitaan kuunnellen. Sunnittelussa on otettu huomioon valtakunnalliset ja kunnan omat kyselyt, joiden kautta lasten ja nuorten toiveita on kartoitettu.
Syksyllä 2021 on ollut tarjolla seuraavia kerhoja:
- kokkikerho 1, (3-6lk.)
- kokkikerho 2 (7-9lk.)
- parkour- kerho (3-6lk)
- liikuntakerho (7-9.lk)
- luontokerho alakoulu
- Eräkerho (3-6.lk Tikkala)
- sirkus (1-2lk. Maiju)
- kädentaitokerho- pehmeät
- liikuntakerho (3-6lk Tikkala)
- kädentaitokerho- kovat mat.
- tanssi (1.-2. lk Tikkala)
Kerhotoimintaa on tarjolla mukavasti ja toteutuneet kerhot ovat pohjautuneet oppilaille tehtyihin kyselyihin, joiden pohjalta kerhojen aiheet ovat muodostuneet. Kerhotoimintaa on siis kunnassa tarjolla mukavasti, koska kerhoja järjestetään myös keskiviikkoisin keskellä koulupäivää 7.-9. luokan oppilaille, OPH:n rahoitusta hyödyntäen. Syksyllä 2021 julkaistuiden kouluterveyskyselyjen tulokset ovat monelta osin huolta herättäviä. Tohmajärven kunta on pyrkinyt torjumaan pahoinvointia menneinä vuosina mm. kasvattamalla nuoristoimen henkilöstöresurssia, myös harrastamisen olosuhteita on myös parannettu. Nämä toimenpiteet ovat tuottaneet myös tulosta, nuorisovaltuusto on ollut aktiivinen toimija Tohmajärven kunnassa ja tämä on huomioitu Keski-Karjalan seutukehittäjä palkinnolla. Myös parantuneet olosuhteet ovat luoneet uutta harrastustoimintaa mm. Tohmajärven Pompun toiminta on herännyt uuteen eloon.
Vaikka jokaisella tarjotaan nyt mahdollisuus harrastaa ja kerhoja on riittävästi, ei haasteet lopu tähän. Tohmajärven kunnassa on aktiivista kolmannen sektorin järjestämää harrastustoimintaa. Huolestuttavaa on kuitenkin se, että Harrastamisen Suomen mallin myötä syntyneihin kerhoihin on ollut merkittäviä haasteita saada ohjaajia kolmannen sektorin toimijoista. Myös yläkouluikäisten osallistuminen koulupäivän jälkeiseen kerhotoimintaan on ollut matalalla tasolla.
Tohmajärvi on vahva kulttuuripitäjä, mutta Tohmajärvellä on ollut myös maineikkaita urheilijoita. Historia ei kuitenkaan turvaa aktiivista toimintaa pitkälle tulevaisuuteen, vaan kolmatta sektoria tulee saada aktivoitua siten, että nykyisillä Tohmajärven lapsilla ja nuorilla riittää tekemistä paikkakunnalla. Jatkossa tulee keskittyä vahvistamaan nykyistä toimintaa ja herättelemällä uutta toimintaa. Kunnan rooli tulisi painottua ohjaajien etsimiseen ja heidän koulutuksensa tukemiseen. Harrastuksia pitää olla tarjolla ja vaikka nyt osallistumisaktiivisuus ei ole ollut heti huipussaan, niin ei tule luovuttaa. Pitkäjänteisellä työllä syntyy harrastamisenkulttuuri, minkä avulla yhä useampi lapsen ja nuoren huoltaja oppii ymmärtämään, miten tärkeää on, että lapsella on mielekästä tekemistä missä saa onnistumisen elämyksiä ja hyvän mielen.
Asian valmistelija
Sivistysjohtaja, vs. kunnanjohtaja
Esittelijä
sivistysjohtaja
Päätösehdotus
Sivistyslautakunta toteaa, että aloitteen mukainen toiminta on jo aloitettu ja saattaa tiedon kunnanhallitukselle.
Päätös
Hyväksyttiin.
________
Kunnanhallitus 11.10.2021 § 404
Tohmajärven kunta on lähtenyt mukaan harrastustoiminnan Suomen malliin.
Asian valmistelija
hallintopäällikkö
Esittelijä
vs. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus yhtyy aloitteeseen. Tohmajärven kunta on lähtenyt mukaan harrastustoiminnan Suomen malliin. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy toteutetut toimet vastauksena aloitteeseen ja samalla toteaisi aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös
Kunnanhallitus yhtyy aloitteeseen. Tohmajärven kunta on lähtenyt mukaan harrastustoiminnan Suomen malliin. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy toteutetut toimet vastauksena aloitteeseen ja samalla toteaisi aloitteen loppuun käsitellyksi.
________
Kunnanvaltuusto 25.10.2021 § 120
423/00.02.15/2020 [Valtuustoaloite lasten ja nuorten harrastustakuusta]
Esityslistan asia n:o 11.
Merkitään, että asiasta käytiin laaja yleiskeskustelu.
Päätös
Kunnanvaltuusto hyväksyi toteutetut toimet vastauksena aloitteeseen ja samalla toetaa aloitteen loppuun käsitellyksi.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |