RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 16.11.2021/Pykälä 101
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tohmajärven koulujen kiusaamiseen puuttumisen mallit
Sivistyslautakunta 16.11.2021 § 101
419/12.00.01.01/2021 [Perusopetuksen kiusaamiseen puuttumisen malli]
Tohmajärven koulujen aiempien vuosien kouluterveyskyselyissä on havaittu huolestuttavan paljon kiusaamista. Oppilashuoltoryhmä sekä opettajaedustajat ovet laatineet mallin, jonka avulla kaikki tietoon tuleva kiusaaminen selvitetään. Tavoitteena on, että kiusaaminen määrällisesti vähenee johdonmukaisen puuttumisen myötä. Maiju Lassilan koulu ja Tikkalan koulu ovat laatineet omaan toimintaympäristöön soveltuvan mallin. Koulujen kiusaamiseen puuttumisen mallit ovat esityslistan liitteenä.
Maiju Lassilan koululla keväällä 2021 kiusaamisen selvittelyn mallia laativat kuraattori ja opettajaedustaja. Mallia käytiin läpi opettajakokouksessa ja viikkopalaverissa syksyllä 2021 sekä ohjeistettiin opettajia selvittelyn läpikäymiseen. Selvittelymalli otettin käyttöön syyslukukaudella 2021. Ensimmäiseksi on huomioitava kiusaamisen tunnistaminen ja sanoittaminen. Kiusaamisella tarkoitetaan sitä, että yhdelle ja samalle oppilaalle aiheutetaan tahallaan pahaa mieltä toistuvasti. Kiusaamista voi olla esim. nimittely, pilkkaaminen, töniminen, tavaroiden ottaminen, lyöminen, syrjään jättäminen, pahan puhuminen selän takana tai ilkeiden juorujen levittäminen. Riidat ja erimielisyydet eivät ole kiusaamista, mutta myös ne selvitetään koulussa erilaisin sovittelun keinoin. Kiusaaminen sisältää aina valtaepätasapainon eli kiusattu on jollain tavalla puolustuskyvyttömässä asemassa kiusaajiinsa nähden, esimerkiksi nuorempi tai suuremman joukon kiusaama.
Kiusaamisesta on tultava tieto koulun aikuisille, jotta voidaan aloittaa johdonmukainen ja systemaattinen selvittely ja seuranta. Jokainen opettaja on velvollinen puuttumaan ja selvittämään kiusaamista mallin mukaan. Wilmaan on luotu lomake, johon kiusaamisen selvittely kirjataan ja samalla sovitaan seurannasta. Seurannassa valvotaan, että kiusaaminen on loppunut. Rikoslain tunnusmerkit täyttävä toiminta dokumentoidaan ja ilmoitetaan poliisille.
Keskeistä on kiusaamisen ennaltaehkäisy, kiusaamisen selvittäminen ja kiusaamisen loppuminen. Kiusaamiseen puuttumisen kehittäminen on näkynyt kouluterveyskyselyn viimeisimmissä tuloksissa. Vaikka kiusaamista on edelleen, on määrä vähentynyt edellisestä kouluterveyskyselystä.
Asian valmistelija
Maiju Lassilan koulun rehtori, sivistysjohtaja
Esittelijä
sivistysjohtaja
Päätösehdotus
Sivistyslautakunta hyväksyy koulujen kiusaamiseen puuttumisen mallit
Päätös
Hyväksyttiin.
Ella Bergman poistui kokouksesta klo 13.50.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |