Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 13.12.2021/Pykälä 124


 

Valtuuston kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Kunnanvaltuusto 13.12.2021 § 124  

    

Kunnan hallintosäännön 130 §:n mukaisesti avattuaan kokouksen puheenjohtaja toteaa läsnä olevat sekä sen, onko kokous laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen. 

 

Toimitetaan nimenhuuto ja todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 

 

Kunnan hallintosäännön 81 §:n mukaan kokous voidaan pitää sähköisessä toimintaympäristössä, johon osallistutaan sähköisen yhteyden avulla (sähköinen kokous). Varsinaisessa kokouksessa voidaan käyttää sähköistä asiahallinta- tai äänestysjärjestelmää. 

  

Esityslistan asia n:o 1. 

  

Päätös: 

Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

 

 

 _________

 

 

- Merkitään, että ennen varsinaisen kokouksen alkua valtuuston puheenjohtaja kiitti valtuutettuja ja viran- ja toimenhaltijoita kuluneesta vuodesta ja hyvin alkaneesta valtuustokaudesta. Samalla hän ilmoitti, että varsinaisen kokouksen jälkeen pidetään kyselytunti.