Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 13.12.2021/Pykälä 126


Liite1 Osavuosikatsaus 1-9 2021
Liite2 Rahoituslaskelma - toteutumisvertailu 1-9 2021

 

Osavuosiraportti 1 - 9 kk 2021 valtuustolle

 

Kunnanhallitus 08.11.2021 § 437 

 

 

Helmikuussa 2020 kunnanvaltuuston hyväksymän Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteiden mukaisesti kunnanhallitus raportoi valtuustolle neljännesvuosittain talousarvion sekä puolivuosittain talousarvion ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta.

 

1 - 9 kk osalta Tohmajärven kunnan talous on pysynyt talousarvion mukaisessa vauhdissa. Toimintakate on toteutunut 1 - 9 kk osalta 73,8 prosenttiesti kun tasaisen vauhdin katsotaan olevan tässä ajankohdassa 75 prosenttia. Tilinpäätöksen voidaa ennakoivan muuttua negatiivisempaan suuntaan mahdollisten varausten johdosta, joita voidaan joutua tekemään Siun soten alijäämän kattamiseksi. Lisäksi kunnan tulee loppuvuoden aikana päättää tekeekö se Tietäväisen koulukeskuksen osalta alaskirjauksen täysimääräisesti 2021 vuoden aikana.

 

Investointien toteuma syyskuun lopussa on 44,5 %. Investoinnit on pystytty rahoittamaan tulorahoituksella. Pitkäaikaisia lainoja on lyhennetty maksuohjelman mukaisesti ja uutta lainaa ei ole nostettu. Kuntatodistuksia on käytössä 300.000 € enemmän kuin mitä tilinpäätöksessä 2020.

 

Esityslistan liitteenä on toiminnan ja talouden osavuosiraportti tammi-syyskuulta 2021 ja rahoituslaskelma. Tuloslaskelma toimielimittäin perustuu kunnan kirjanpidon tietoihin.               

 

 

Asian valmistelija

 talouspäällikkö, toimialajohtajat

 

Esittelijä

 vs. kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus hyväksyy osavuosiraportin ja esittää sen valtuustolle tiedoksi.

 

Merkitään, että Tuula Pieviläinen oli paikalla kuultavana asiantuntijana tämän asian keskustelun aikana klo 16:17 - 16:31.

 

Merkitään, että Siun Soten omistajaohjausneuvotteluissa on sovittu, että soteprosentti vuodelle 2022 on 3 %. Tohmajärven kunnalle tämä tarkoittaa 1,8 % nousua vuoden 2021 tilinpäätösennusteeseen verrattuna. Tämä tarkoittaa 11,4 miljoonan euron sopeuttamistarvetta Siun Sotelle. Tämä tulisi kattaa omaisuuden myynnillä.

 

Päätös

 Kunnanhallitus hyväksyi osavuosiraportin ja esittää sen valtuustolle tiedoksi.

 

 ________

 

 

 

 

 

Kunnanvaltuusto 13.12.2021 § 126  

32/02.02.02/2021 [Vuoden 2021 talousarvion toteutuminen, lisämäärärahat ja osavuosiraportit sekä tuloslaskelmat]               

 

Esityslistan asia n:o 3. 

 

Merkitään, että valtuutetut Pauli Hakkarainen ja Matti Ikonen käyttivät omat puheenvuorot, joissa toivottiin enemmän tietoa valtuutetuille ja tarkastuslautakunnalle kunnan konsernin tilanteesta ja tiedusteltiin siun soten tappiolaskun suuruutta.

 

Vt. kunnanjohtaja vastasi molempien valtuutettujen kysymyksiin.

 

Päätös

 Saatettiin kunnanvaltuustolle tiedoksi.

 

 ________