RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 13.12.2021/Pykälä 128
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Talousarviomuutos vuoden 2021 talousarvioon, kunnanhallituksen toimialue, investoinnit ja rahoitus
Kunnanhallitus 07.12.2021 § 480
Asuntorannan ja koulukeskuksen pajan myyntien toteutumisen myötä on kunnalle tullut 198.000 euron luovutustappiot. Luovutustappiot on kirjattu kunnanhallituksen toimialalle ja tästä syystä vuoden 2021 talousarvioon on perusteltua tehdä talousarviomuutos. Luovutustappioihin ei ole talousarviota tehdessä varattu määrärahaa.
Kemien koulun asuntolan poisto käyttöomaisuudesta aiheuttaa suunnitelman mukaisiin poistoihin nähden lisäpoiston 86.708 euroa. Rakennus on purettu sivistyskeskus Ahjon tieltä. Lisäksi ympäristölautakunta on kilpailuttanut Kujalan ja Toimintakeskuksen purku-urakan. Urakka tullaan toteuttamaan vuoden 2021 aikana. Kujalan tase-arvo on 1.644 euroa ja Toimintakeskuksen 19.488 euroa. Näiden kaikkien lisäpoistojen yhteisarvo on 107.840 euroa. Lisätään talousarvioon määräraha 107.840 euroa poistoihin.
Koulukeskuksen rakennusten tasearvo vuoden lopussa on 963.044 euroa. Vuoden 2020 tilinpäätökseen tehtiin rakennuksista 500.000 euron lisäpoisto jakaen jäännösarvon poisto kolmelle vuodelle. Talousarviota 2021 tehdessä ei otettu vielä kantaa rakennuksen poistoon tasearvosta. Tämän suunnitelman mukaisesti tulee myös vuodelle 2021 tehdä lisäpoisto 500.000 euroa.
Siun soten osalta on tämän hetkisen arvion mukaan tulossa kuntien katettavaksi 16,7 miljoonan alijäämä. Tästä alijäämästä Tohmajärven osuus perussopimuksen mukaan on 695.000 euroa. Lisätään talousarvioon määräraha avustuksiin sosiaali- ja terveyspalveluiden palvelusopimus -tulosyksikölle. Lopullinen määrä selviää tilinpäätöksen yhteydessä tehtävässä pakollisessa varauksessa.
Toteutumatta jääneitä investointeja ovat yritystonttien kunnostus, kaavateiden peruskorjaus, teiden rakentaminen uusille kaavatonteille ja uusien kaavatonttien kunnallistekniikan rakentaminen. Näihin investointeihin on talousarviossa varattu yhteensä 140.000 euroa. Poistetaan määräraha talousarviosta näiden investointien osalta.
Vuodelle 2022 siirtyviä investointeja ovat terveyskeskuksen aurinkopaneelijärjestelmän hankkiminen sekä Niiralan teollisuusraiteiden kunnostus. Ympäristölautakunta on tehnyt talousarvio muutos ehdotuksen näiden investointien osalta.
Valtuutetuista Pauli Hakkarainen, Vuokko Väistö ja Tero Lepola ovat kohdentaneet omat 10.000 euron kehittämisrahat kuntosalilaitteisiin. Liikuntahallin laajennukseen on saatu hankerahaa ja kyseiseen hankkeeseen on sisällytettty kuntosalilaitteet. Siirretään määräraha 30.000 euroa liikuntahallin laajennukseen valtuutettujen 10.000 euron kehittämisrahoista.
Investointien rahoitukseen on talousarviossa varattu 1.100.000 euron pitkäaikaisella lainalla. Investoinneista kaikki ei ole toteutunut vuoden aikana ja osa siirtyy vuodelle 2022. Näin ollen lainaa ei ole tarvinnut vuoden aikana nostaa, vaan rahoitus on voitu hoitaa lyhytaikaisilla kuntatodistuksilla. Poistetaan rahoituslaskelman osalta pitkäaikaisen lainan lisäys talousarviosta.
Asian valmistelija
talouspäällikkö
Esittelijä
vt. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle talousarvioon 2021 määrärahamuutoksena
- lisämäärärahan 198.000 euroa luovutustappioihin kunnanhallituksen kustannuspaikalle
- lisäpoisto 107.840 euroa Kemien koulun asuntola, Kujalan kiinteistö ja Toimintakeskus
- lisäpoisto 500.000 euroa koulukeskuksen kiinteistöön
- lisämääräraha 695.000 euroa Siun sotelle avustusmäärärahaan
- investointimäärärahan poisto 50.000 euroa yritystonttien kunnostuksesta, 30.000 euroa kaavateiden peruskorjauksesta, 30.000 euroa teiden rakentamisesta uusille kaavatonteille ja 30.000 euroa uusien kaavatonttien kunnallistekniikan rakentamisesta
- määrärahan 30.000 euroa siirto valtuutettujen 10.000 kehittämisrahoista liikuntahallin laajennukseen
- määrärahan poisto 1.100.000 euroa pitkäaikaisen lainan lisäyksestä
Merkitään, että talouspäällikkö Tuula Pieviläinen oli paikalla kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan klo 16:33 - 16:39.
Päätös
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle talousarvioon 2021 määrärahamuutoksena
- lisämäärärahan 198.000 euroa luovutustappioihin kunnanhallituksen kustannuspaikalle
- lisäpoisto 107.840 euroa Kemien koulun asuntola, Kujalan kiinteistö ja Toimintakeskus
- lisäpoisto 500.000 euroa koulukeskuksen kiinteistöön
- lisämääräraha 695.000 euroa Siun sotelle avustusmäärärahaan
- investointimäärärahan poisto 50.000 euroa yritystonttien kunnostuksesta, 30.000 euroa kaavateiden peruskorjauksesta, 30.000 euroa teiden rakentamisesta uusille kaavatonteille ja 30.000 euroa uusien kaavatonttien kunnallistekniikan rakentamisesta
- määrärahan 30.000 euroa siirto valtuutettujen 10.000 kehittämisrahoista liikuntahallin laajennukseen
- määrärahan poisto 1.100.000 euroa pitkäaikaisen lainan lisäyksestä
________
Kunnanvaltuusto 13.12.2021 § 128
32/02.02.02/2021 [Vuoden 2021 talousarvion toteutuminen, lisämäärärahat ja osavuosiraportit sekä tuloslaskelmat]
Esityslistan asia n:o 5.
Päätös
Hyväksyttiin kunnanhallituksen päätösehdotus.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |