RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 25.01.2022/Pykälä 7
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Maiju Lassilan koulun ja Tohmajärven lukion apulaisrehtorijärjestelyt
Sivistyslautakunta 25.01.2022 § 7
90/01.01.03.09/2022 [Maiju Lassilan koulun ja Tohmajärven lukion apulaisrehtorijärjestelyt]
Sivistyslautakunta on kokouksessaan 30.11.2017 nimittänyt oppilaanohjauksen lehtori Kaisa Puumalaisen toimimaan Tietäväisen koulun ja Tohmajärven lukion apulaisrehtorin tehtävissä 1.1.2018 alkaen. Tietäväisen koulu oli vuosiluokkien 7-9 yläkoulu.
Tämän päätöksen jälkeen Tohmajärven kouluverkossa ja virkarakenteessa on tapahtunut muutoksia. Kunnanvaltuusto on 24.2.2020 kokouksessaan päättänyt, että kuntaan perustetaan vuosiluokille 1-9 perusopetusta antava Tohmajärven yhtenäiskoulu 1.8.2020 alkaen. Koulun oppilaspohja on muodostunut lakkautettujen Kemien koulun, Värtsilän koulun ja Tietäväisen koulun oppilaista.
Kunnanhallitus on päättänyt 6.4.2020 perustaa yhtenäiskoulun rehtorin viran. Virka on täytetty julkisen hakumenettelyn kautta. Sivistysjohtajan virkaan kuuluu tällä hetkellä lukion rehtorin tehtävät.
Uusi yhtenäiskoulu on aloittanut uudessa sivistyskeskus Ahjossa 1.1.2021. Samassa rakennuksessa toimii myös Tohmajärven lukio.
Oppilaanohjaaja Kaisa Puumalainen on toiminut uuden yhtenäiskoulun ja Tohmajärven lukion apulaisrehtorina. Apulaisrehtorin työaika ja tehtävät ovat kohdistuneet paljolti lukion puolelle. Tähän syynä on erityisesti se, että nykyisen rehtorimallin mukaisesti lukion rehtori ei ole enää fyysisesti koululla ja apulaisrehtori huolehtii hyvin pitkälti lukion arjen toiminnasta.
Maiju Lassilan koulussa opiskelee nykyisin noin 330 oppilasta. Tietäväisen koulussa oli aikanaan noin 100-120 oppilasta, eli noin 200 vähemmän kuin nykyisessä yhtenäiskoulussa.
Uuden yhtenäiskoulun ensimmäisen vuoden perusteella, jonka se on ollut uusissa Ahjon tiloissa yhdessä lukion kanssa, on tarpeellista arvioida apulaisrehtoriresurssin tarvetta uudelleen. Muutosjohtamisessa tarvitaan tukea niin kouluyhteisölle kuin rehtorillekin. Tämä on tullut esille mm. henkilöstökyselyssä, joka loppuvuodesta 2021 toteutettiin koulun henkilökunnalle.
Saatujen kokemusten ja palautteen sekä työnantajan tekemän arvion perusteella uuden koulun alkumetreillä johtamiseen tarvitaan lisää tukea rehtorille perusopetuksen puolelle. Tämän takia on perusteltua siirtyä johtamismalliin, jossa Maiju Lassilan koululla on oma apulaisrehtori ja Tohmajärven lukiolla oma, niin että tehtäviä hoitaa kaksi eri henkilöä oman opettajan viran ohella.
Apulaisrehtorina toimiva Puumalainen on joulu- ja tammikuun aikana useaan otteeseen tuonut esille haluaan jäädä pois perusopetuksen apulaisrehtorin tehtävistä, mutta olevansa kuitenkin mahdollisesti myöhemmin käytettävissä tehtävään. Puumalainen on edelleen halukas jatkamaan lukion apulaisrehtorina ja tämä olisikin opetuksenjärjestämisen kannalta hyvin toivottavaa, koska Puumalaisella on erittäin hyvä osaaminen ja kokemus myös lukiokoulutuksesta. Tehtäväjärjestelyt tukisivat siis myös Puumalaisen omaa toivetta.
Entisen Kemien koulun pitkäaikainen koulunjohtaja Jukka Pennanen on vastannut olevansa käytettävissä Maiju Lassilan koulun apulaisrehtorin tehtävään, kun työnantaja on siitä hänen kanssaan keskustellut. Myös Pennasella on pitkä kokemus ja hyvä osaaminen perusopetuksen asioista.
Tehtäväjärjestelyistä on keskusteltu myös opettajien pääluottamusmiehen kanssa.
Uusi kahden apulaisrehtorin järjestely ei aiheuta käytännössä lisäkustannuksia työnantajalle.
Asian valmistelija
sivistysjohtaja
Esittelijä
sivistysjohtaja
Päätösehdotus
Sivistyslautakunta päättää, että
1.2.2022 alkaen siirrytään kahden apulaisrehtorin malliin, jossa Maiju Lassilan koulussa ja Tohmajärven lukiossa on molemmissa omat apulaisrehtorit.
Maiju Lassilan koulun apulaisrehtorina toimii 1.2.2022 alkaen Jukka Pennanen ja Tohmajärven lukion apulaisrehtorina Kaisa Puumalainen.
Päätös
Hyväksyttiin.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |