Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 25.01.2022/Pykälä 9


 

Viiden varhaiskasvatuksen opettajan palkkaaminen toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.8.2022 lukien

 

Sivistyslautakunta 25.01.2022 § 9  

80/01.01.01.01/2022 [Varhaiskasvatuksen rekrytointilupa]  

 

Varhaiskasvatuslain 540/2018 25§ mukaan kunnan on huolehdittava, että varhaiskasvatuksessa on riittävä määrä luvussa 6 säädettyä eri kelpoisuusvaatimukset täyttävää henkilöstöä. Valtioneuvoston asetus varhaiskasvatuksesta (753/2018) 1§ määrittelee päiväkodin henkilöstön mitoitusta seuraavalla tavalla: "Päiväkodissa tulee kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä olla vähintään yksi henkilö, jolla on varhaiskasvatuslain (540/2018) 26-28 §:ssä säädetty ammatillinen kelpoisuus, enintään seitsemää enemmän kuin viisi tuntia päivässä varhaiskasvatuksessa olevaa kolme vuotta täyttänyttä lasta kohden. Enintään neljää alle kolmivuotiasta lasta kohden tulee päiväkodissa kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä samoin olla vähintään yksi henkilö, jolla on edellä säädetty ammatillinen kelpoisuus."

 

Päiväkodissa tulee kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä olla vähintään yksi henkilö, jolla on 1 momentissa mainittu ammatillinen kelpoisuus enintään 13 enintään viisi tuntia päivässä varhaiskasvatuksessa olevaa kolme vuotta täyttänyttä lasta kohden. Varhaiskasvatuslain muutos vaikuttaa siirtymäajan myötä päiväkodin henkilöstön rakenteeseen, sillä lain 37§ astuu voimaan 1.1.2030: Pykälän mukaan päiväkodissa kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä toimivasta henkilöstöstä vähintään kahdella kolmasosalla tulee olla varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin kelpoisuus, josta vähintään puolella varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus, muilla vähintään varhaiskasvatuksen lastenhoitajan kelpoisuus.

 

Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen opettajan tehtäviin on varhaiskasvatuslain 26§ mukaan vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy varhaiskasvatuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, joista voidaan säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella, tai jota on täydennetty mainituilla opinnoilla. Tämän lisäksi tehtävään on kelpoinen varhaiskasvatuslain 75§ henkilöstöä koskevan siirtymäsäännöksen mukaisesti henkilö, joka on varhaiskasvatuslain voimaan tullessa olleiden säädösten mukaisesti ollut kelpoinen toimimaan sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (272/2005) 7§:ssä tarkoitettuna lastentarhanopettajana.

 

Esiopetusta antavan opettajan kelpoisuudesta säädetään asetuksella opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (986/1998 7§). Varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuuden lisäksi valitun on oltava esiopetuskelpoinen eli hakukriteerinä on lastentarhanopettajan tutkinto (kasvatustieteen kandidaatti).

 

Kunnan virat ja muut palvelussuhteet julistaa haettavaksi se, joka ne täyttää. Asianomainen toimielin täyttää sen alaisena olevat virat ja päättää työsopimussuhteisen tehtävän vakituisesta täyttämisestä. Henkilövalinnan valmistelee lähiesimies ja valintapäätöksen tekee toimialajohtaja. Koeajan määräämisestä tai siitä sopimisesta ja koeajan pituudesta päättää se, joka ottaa palvelussuhteeseen. (Hallintosääntö 36-37§)

 

Tohmajärven kunnassa on vapautunut varhaiskasvatuksen opettajan, mutta myös lastenhoitajien työtehtäviä. Kaksivuotinen esiopetus on lisännyt esiopetuskelpoisten varhaiskasvatuksen opettajien tarvetta ryhmissä. Viimeisimmissä opettaja rekrytoinneissa emme ole saaneet tehtäviin pätevyyden omaavia henkilöitä. Rekrytoinnissa on nyt oikea aika valita tulevaisuuden henkilöstörakennetta vastaaviin työtehtäviin henkilöstöä, henkilöstötarve varhaiskasvatuksen opettajan tehtäviin on viidelle henkilölle. Työsuhteen aloituspaikat katsotaan hakijoiden koulutustaustan perusteella, sillä tarvetta on eri ryhmissä ja yksiköissä.             

 

Asian valmistelija

 varhaiskasvatuksen päällikkö

 

Esittelijä

 sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus

 Sivistyslautakunta julistaa haettavaksi viiden varhaiskasvatuksen opettajan toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen 1.8.2022 lukien. Hakuilmoitus julkaistaan Tohmajärven kunnan kuulutuksissa, kuntarekry-järjestelmässä ja TE-palveluissa.

 

 Esittelijä muutti päätösehdotusta kokouksessa.

 

Päätösehdotus (kokouksessa muutettu)

 Sivistyslautakunta julistaa haettavaksi viiden varhaiskasvatuksen opettajan toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen 1.8.2022 lukien. Hakuilmoitus julkaistaan Tohmajärven kunnan kuulutuksissa, kuntarekryjärjestelmässä, TE-palveluissa sekä muissa tarpeellisiksi katsottavissa forumeissa.

 

Päätös

 Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 Varhaiskasvatuksen päällikkö Elisa Havukainen oli asiantuntijana paikalla tämän pykälän keskustelun ajan klo 15.30-16.25 ja poistui ennen päätöksen tekoa.

 

 

 ________