RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 09.02.2022/Pykälä 3
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Talousarvio 2022 ja talouskatsaus
Tarkastuslautakunta 09.02.2022 § 3
370/02.02.00/2021 [Talousarvio vuodelle 2022]
Tarkastuslautakunta on kutsunut arvioinnin työohjelmansa mukaisesti vt. kunnanjohtaja Mikko Löppösen ja talouspäällikkö Tuula Pieviläisen kertomaan talousarviosta 2022 sekä esittelemään kunnan talouskatsauksen.
Asian valmistelija
tilintarkastaja
Päätösehdotus
Tarkastuslautakunta kuulee esityksen, käy keskustelun esille nousevista asioista ja merkitsee esityksen tiedokseen.
Päätös
Hyväksyttiin.
Talousarviota 2022 ja talouskatsausta oli esittelemässä vt. kunnanjohtaja Mikko Löppönen, hallintopäällikkö Heidi Pitkänen ja talouspäällikkö Tuula Pieviläinen.
Tiedonhallinnan asiantuntija Saara Leinonen kävi esittäytymässä tarkastuslautakunnalle tämän pykälän käsittelyn aikana.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |