Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 28.02.2022/Pykälä 7



 

Kuntastrategia

 

Kunnanhallitus 07.12.2021 § 486 

 

Kuntalain 37 § mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Kuntastrategiassa tulee ottaa huomioon: kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen, palvelujen järjestäminen ja tuottaminen, kunnan tehtäviä koskevissa laeissa säädetyt palvelutavoitteet, omistajapolitiikka, henkilöstöpolitiikka, kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet, elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittäminen. Kuntastrategian tulee perustua arvioon kunnan nykytilanteesta sekä tulevista toimintaympäristön muutoksista ja niiden vaikutuksista kunnan tehtävien toteuttamiseen. Kuntastrategiassa tulee määritellä myös sen toteutumisen arviointi ja seuranta. Kuntastrategian ottamisesta huomioon kunnan talousarvion ja -suunnitelman laatimisessa säädetään 110 §:ssä. Kuntastrategia tarkistetaan vähintään kerran valtuuston toimikaudessa.

 

Strategialle ei ole lakimääräistä määrämuotoa vaan muoto ja sisältö on kunnan päätettävissä. Tavoitteena on, että strategia olisi aidosti hyödynnettävissä päätöksenteossa ja tavoite onkin, että strategian toteuttamisen keinot määritellään vuosittain talousarvion laatimisen yhteydessä. Tavoittelemisen arvoista olisi saada strategia muotoiltua niin tiiviiksi, että se olisi näppärästi hyödynnettävissä esimerkiksi toimielinten kokouksissa päätöksenteon strategian mukaisuuden seuraamiseksi.

 

Tohmajärven kunnanvaltuusto on tehnyt kuntastrategian loppuarvioinnin 21.06.2021 § 57. Tuota loppuarviointia on käytetty uuden strategiatyön pohjana. Kuntalaisten näkemyksiä strategiaan on kysytty kuntalaiskyselyllä syksyllä 2021 ja kyselyn tulokset on esitetty valtuutetuille valtuustoseminaarissa 27.9.2021. Strategiatyöskentelyn tueksi on järjestetty myös kuntalaisilta 9.11.2021. Johtoryhmä on kuntastrategian loppuarvioinnin, kuntalaiskyselyn ja kuntalaisillan pohjalta muotoillut strategialuonnoksen kunnanhallituksen 15.11.2021 pidettyä strategiapäivää varten. Kunnanvaltuuston strategiaseminaari järjestettiin 25.11.2021.

 

Henkilöstöjaosto on kokouksessaan 28.9.2021 § 5 käsitellyt kuntastrategian henkilöstöosuutta, esimiesjohtoryhmä ja yhteistyötoimikunta 29.11.2021. Vanhusneuvosto käsittelee kuntastrategiaa kokouksessaan 1.12.2021. Lisäksi Kunnanhallitus on pyytänyt ajatuksia ja näkemyksiä kunnan sidosryhmiltä strategian laatimisen tueksi. Vastausaika päättyi 22.11.2021. Vastauksia saatiin seuraavilta toimielimiltä ja sidosryhmiltä:

 

-          sivistyslautakunta

-          Nurkkala

-          Tohmajärven Yrittäjät

-          KETI OY

-          Keski-Karjalan vammaisneuvosto

-          Keski-Karjalan musiikkiopisto

 

Tohmajärven kuntastrategia alkaa lauseella " Tohmajärveläisten asiat hoituvat parhaiten kun Tohmajärvi on itsenäinen kunta". Tämä lause avaa strategian tavoitteita, joihin pääsee parhaiten tekemällä ja päättämällä asioista itse.

 

Kuntastrategian rakenne koostuu SWOT-analyysistä, jossa käydään läpi kunnan vahvuuksia, mahdollisuuksia, heikkouksia ja uhkia. Kaksi ensimmäistä mainittua on sävyltään postiviisia ja jälkimmäiset kaksi sävyltään negatiivisia. SWOT-analyysiä ei ole jaoteltu sisäisiin eikä ulkoisiin, koska sen ei katsota sopivan kuntastrategian rakenteeseen.

 

Kuntastrategia sisältää neljä otsikkoa:

 

  1. Hyvinvointia edistävät lähipalvelut
  2. Elinvoima ja yrittäjyys
  3. Myö-meininki
  4. Ekologiset investoinnit, kestävä kuntatalous ja aktiivinen omistajuus

 

Jokaisen otsikon alla on neljä kohtaa: Painopistealue kuvaa asiaa johon strategiassa halutaan panostaa. Tavoitetila kertoo mitä strategialla halutaan saavuttaa vuoden 2025 loppuun mennessä. Toteuman arvioinnissa kuvataan mittaria, joka kertoo onko tavoitteeseen päästy. Vastuutoimielin määrittää keskeisen/keskeisimmät toimijat, joiden päätöksillä ja toimilla on vaikutusta tavoitteen toteutumiselle. Asioita ei ole laadittu kuntastrategiassa tärkeysjärjestykseen vaan kaikki strategian sisältämät asiat ovat omassa kategoriassaan tärkeitä. Selkeät strategiset tavoitteet selkeyttää työskentelyä sen eteen, että Tohmajärvellä on tulevaisuudessa entistä mukavampi asua ja yrittää.

 

Kuntastrategia esityslistan liitteenä.

 

 

Asian valmistelija

 hallintopäällikkö, vt. kunnanjohtaja

 

Esittelijä

 vt. kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus esittää Tohmajärven kuntastrategian kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi liitteen mukaisesti.

 

Merkitään, että käytiin yleiskeskustelu kuntastrategian hyödyntämisestä päätöksenteossa.

 

Esittelijä teki keskustelun aikana täydennetyn päätösesityksen:

Ympäristölautakunta lisätään vastuutoimielimeksi kaavoituksen osalta Tikkala-Onkamo-alueen kehittäminen painopistealueeseen sekä painopistealueeseen Niiralan teollisuus- ja yritystoimialueen kehittäminen. Painopistealueeseen työpaikkojen määrän kasvu vastuutoimielimeksi lisätään myös kunnanhallitus.

 

Painopistealueeseen vilkas ja monipuolinen tapahtuma- ja kulttuurielämä lisätään vastuutoimielimeksi kunnanvaltuuston lisäksi kunnanhallitus ja sivistyslautakunta. Painopistealueesta kannustava johtaminen ja sitoutunut henkilöstö poistetaan osaamisesta huolehtiminen ja vastuutoimielimiksi lisätään kunnanvaltuusto ja kunnanhallitus henkilöstöjaoston lisäksi.

 

Painpistealueeseen metsäomaisuuden hoitaminen lisätään mittariksi metsäomaisuuden nettotuotto / vuosi.

 

 

 

 

Lisäksi kansilehden myömeningin jälkeinen pilkku vaihdetaan ajatusviivaksi ja lisätään hästägit:

#Tohmis

#tolokkujatoimelias

samaa taustatietoa

Pöytäkirjan liitteenä on hallituksen esitys kuntastrategiasta valtuustolle.

 

Päätös

 Hyväksyttiin täydennetty päätösesitys liitteen mukaisesti.

Kunnanhallitus esittää Tohmajärven kuntastrategian kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi liitteen mukaisesti.

 

Merkitään, että Jouni Martiskin poistui kokouksesta klo 19:15.

 

Pidettiin tauko klo 19:15 - 19:23.

 ________

 

 

 

Kunnanvaltuusto 13.12.2021 § 141 

 

 

Esityslistan asia n:o 18. 

 

Merkitään, että vanhusneuvoston varapj. Teuvo Karjalainen käytti puheenvuoron. Hän ilmoitti puheenvuorossaan, että strategiapaperi on hyvin tehty. Vanhusneuvosto ei ole vielä kuitenkaan käsitellyt sitä omassa kokouksessaan, mutta se on tarkoitus käsitellä  ja tuoda jatkossa esille vanhusneuvoston huomiot.

 

Vuokko Väistö ilmoitti SDP-valtuustoryhmän puheenvuorossa, että ryhmä on käsitellyt strategiaa ja esitti, että sitä vielä jalostettaisiin tietyiltä osin. Strategiaa lukevat myös kuntalaiset, joilla ei välttämättä ole käytettävissä samaa taustatietoa kuin virka- ja luottamushenkilöillä ja asian valmistelijoilla.

 

Vt. kunnanjohtaja käytti oman puheenvuoron ja ilmoitti, että strategiapaperista on pyritty tekemään mahdollisimman tiivis ja selkeä.

 

Merkitään, että Vuokko Väistö kävi/luki läpi SDP-valtuustoryhmän toiveet/muutosesitykset strategiapaperiin. Esitykset on pöytäkirjan oheismateriaalina.

 

Matti Ikonen kävi läpi kokoomuksen ryhmässä esille nostetut seikat ko. strategiassa.

 

Hannu Hämäläinen esitti ponnen, että reuna-alueet tulee myös huomioida, ei pelkästään keski-kylät.

 

Vt. kunnanjohtaja vastasi mm. Antti Varosen kysymyksiin koskien lapsiperheiden huomioimista.

 

Reima Ehrukainen tiedusteli koululaisille tehdystä kouluterveyskyselystä.

 

 

 

Sivistysjohtaja Petri Pasanen käytti puheenvuoron asiassa ja ilmoitti, että on tyytyväinen  mittareihin ja strategian valmisteluun. Asioita voidaan tarkentaa myös hyvinvointisuunnitelmassa. Hän ilmoitti myös, että kouluterveyskysely tehdään 5, 8 - 9 -luokkalaislille ja lukiolaisille ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoille.

 

Kunnanhallituksen pj. ilmoitti omassa puheenvuorossa, että strategiaan voitaisiin ottaa käytössä olevia THL:n indikaattoreita.

 

Puheenjohtaja esitti, että pidetään tässä välissä tauko klo 18:15 - 18:25.

Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti pidettäväksi esitetyn tauon.

 

Tauon jälkeen puheenjohtaja totesi, että kaikki valtuutetut ovat paikalla ja kokous jatkuu.

 

Merkitään, että strategiasta käytiin laaja ja vilkas yleiskeskustelu.

 

Puheenjohtaja totesi SDP-valtuustoryhmän esitykset/muutostoiveet strategiaan ja luki ne valtuutuille.

Puheenjohtaja tiedusteli, käykö edellä mainitut SDP-valtuustoryhmän esitykset lisättäväksi strategiaan ?

 

Hannu Hämäläien esitti, että asia palautetaan takaisin valmisteluun.

Matti Ikonen kannatti Hannu Hmäläisen esitystä.

 

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi Hannu Hämäläisen tehneen kunnanhallituksen päätösehdotuksesta poikkeavan, kannatetun esityksen, että asia palautetaan uudelleen valmisteluun, joten on suoritettava äänestys.

 

Äänestysesitys oli seuraava:

Ne, ketkä kannattavat Hannu Hämäläisen esitystä äänestävät "ei",

ja ne, ketkä kannattavat asian käsittelyn jatkamista tässä kokouksessa, äänestävät "jaa".

Äänestys suoritetaan nimenhuudolla.

 

Valtuusto hyväksyi yksimielisesti äänestysesityksen.

 

Äänestyksen tulos:

Äänestyksessä annettiin 24 "ei"-ääntä, 3 "jaa"-ääntä.

Äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä.

 

Päätös

 Puheenjohtaja totesi äänestyksen tuloksena 24 "ei"-ääntä, 3 "jaa"-ääntä, valtuuston hyväksyneen Hannu Hämäläisen esityksen asian palauttamisesta valmisteluun.

 

 ________

 

 

Kunnanhallitus 07.02.2022 § 52 

 

Kunnanvaltusto palautti kokouksessaan 13.12.2021 kuntastrategian uudelleen valmisteluun. Liitteenä olevaan kuntastrategiaan on tehty täydennyksiä koskien Tikkalan yritysalueen kehittämistä. Täydennykset näkyvät SWOT-taulukkossa ja elinvoima ja yrittäjyys otsikon alla.              

 

Asian valmistelija

 vt. kunnanjohtaja

 

Esittelijä

 vt. kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus esittää Tohmajärven kuntastrategian kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi liitteen mukaisesti.

 

Keskustelun aikana Tommi Pesonen esitti asian pöydälle jättämistä. Vuokko Väistö kannatti Tommi Pesosen esitystä.

 

Päätös

 Asia jätettiin pöydälle.

 

Merkitään, että tämän asian käsittelyn jälkeen pidettiin TAUKO klo 18:03 - 18:08.

 

 ________

 

 

 

Kunnanhallitus 21.02.2022 § 71 

 

 

Vanhusneuvosto on käsitellyt Tohmajärven kuntastrategiaa 16.2.2022 kokouksessaan. Vanhusneuvosto toteaa, että ikäihmiset ovat voimavara Tohmajärven kunnalle ja olisi tärkeää, että olisi tärkeää tuoda esille vanhusten hyvinvointi ja palvelut. Muistio on esityslistan oheismateriaalina.

 

Kuntastrategia on esityslistan liitteenä. 

 

Asian valmistelija

 hallintopäällikkö

 

Esittelijä

 vt. kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus esittää Tohmajärven kuntastrategian kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi liitteen mukaisesti.

 

Helena Pakarinen teki lukuisia muutosesityksiä kuntastrategian SWOT-analyysiin. Ne on merkitty keltaisella huomiovärillä liitteenä olevaan Kuntastrategiaan.

 

 

Päätös

 Kunnanhallitus hyväksyi Helena Pakarisen esitykset yksimielisesti.

Kunnanhallitus esittää Tohmajärven kuntastrategian kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi liitteen mukaisesti.

 

 ________

 

 

Kunnanvaltuusto 28.02.2022 § 7  

150/00.01.02.00/2020 [Kuntastrategia]  

 

Esityslistan asia n:o 3. 

 

Merkitään, että vanhusneuvoston edustaja Marja Sormunen käytti puheenvuoron, jossa hän ilmoitti, että vanhuneuvosto on käsitellyt kokouksessaan asiaa ja vanhusneuvostolta pyydettiin lausunto. Varsinaista lausuntoa ei annettu, ainoastaan huomioita.  Marja Sormunen sanoi, että edellinen strategia oli totaalisesti erilainen ja edellisessä kuntastrategiassa on mainittu ikäihmiset huomattavasti laajemmin. Vanhusneuvoston huomiot olisi syytä sisällyttää hyvinvointisuunnitelmaan ja hyvinvointikertomukseen. Marja Sormunen halusi muistuttaa, että ikäihmiset ovat Tohmajärven kunnan voimavara. Strategiassa on hyvin otettu huomioon lapset ja perheet.

 

Ritva Simonen esitti puheenvuorossaan, että varhainen puuttuminen lisätään tavoitetilaksi.

 

Merkitään, että strategiasta käytiin laaja keskustelu ja useat valtuutetut käyttivät asiassa puheenvuoron.

 

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi Ritva Simosen kokouksessa tekemän esityksen, että varhainen puuttuminen lisätään tavoitetilaksi, mutta koska sitä ei kannatettu, se raukesi.

 

Päätös

 Kunnanvaltuusto hyväksyi kuntastrategian kunnanhallituksen esityksen mukaisesti.

 

 ________