Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 11.04.2022/Pykälä 22


Liite2 Työllisyysohjelma 5_2022
Liite3 Seitsikko-valtuustoryhmän puheenvuoro

 

Työllisyysohjelma 2022 hyväksyminen

 

Kunnanhallitus 21.03.2022 § 91 

 

 

Työllisyysohjelman laatiminen oli ajankohtaista, koska työllisyyspalveluissa on tapahtumassa suuria muutoksia. Työllisyysohjelmassa esitellään työllisyydenhoidon nykytilaa ja tulossa olevia muutoksia, joilla on suuri merkitys myös kunnan rahoitusosuuteen työttömyyden hoidossa. Työllisyysohjelmassa esitellään työllisyyttä edistäviä palveluita sekä hankkeita, joissa Tohmajärven kunta on mukana ja Tohmajärven kunnan tämän hetken työllisyyslinjauksia, tavoitteita ja toimenpiteitä. Ohjelma täydentää ja konkretisoi kunnan strategiaa työllisyyden edistämisen näkökulmasta.

 

Kuntalain 14 §:n mukaan valtuusto vastaa kunnan toiminnasta ja taloudesta ja päättää mm. kuntastrategiasta.

 

Työllisyyskoordinaattori Sari Vesanen on kutsuttu kokoukseen asiantuntijana kuultavaksi tämän asian osalta.

 

Työllisyysohjelma on esityslistan liitteenä. 

 

Asian valmistelija

 työllisyyskoordinaattori

 

Esittelijä

 vt. kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus hyväksyy työllisyysohjelman ja esittää sen edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi.

 

Merkitään, että työllisyyskoordinaattori Sari Vesanen oli kokouksessa asiantuntijana kuultavana tämän asian keskustelun aikana klo 16:10 -  16:28.

 

Päätös

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 ________

 

 

 

Kunnanvaltuusto 11.04.2022 § 22  

62/14.07.00/2021 [Työllisyysohjelman hyväksyminen]  

 

Esityslistan asia nro 4. 

 

Tommi Pesonen käytti Seitsikko-valtuustoryhmän puheenvuoron ja ilmoitti puheenvuorossaan, että Seitsikko-valtuustoryhmä on tyytyväinen työllisyysohjelman sisältöön ja aktiivinen työllisyyden hoitaminen on jatkossakin keskeistä alueen menestymiselle ja hyvinvoinnille. Seitsikko-valtuustoryhmä haluaa kuitenkin painottaa yritysten roolia lopullisessa työmarkkinoille sijoittumisessa ja toivoo yrityksiltä aktiivista otetta työvoiman sitouttamiseen alueelle. Työllisyysohjelman tavoitteet ja toimenpiteet on tarpeellista käydä läpi eri sidosryhmien kanssa, että ne tulevat keskeisille toimijoille selväksi.

 

 

Päätös

 Hyväksyttiin kunnanhallituksen päätösehdotus.

 

 ________