Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 29.03.2022/Pykälä 19


 

Tilinpäätös 2021

 

Tarkastuslautakunta 29.03.2022 § 19  

20/02.06.01.03/2022 [Tilinpäätös 2021]  

 

Tarkastuslautakuntaan on kutsuttu lautakunnan arvioinnin työohjelman mukaisesti vt. kunnanjohtaja Mikko Löppönen, hallintopäällikkö Heidi Pitkänen ja talouspäällikkö Tuula Pieviläinen esittelemään kunnan tilinpäätöstä sekä keskushallinnon tavoitteiden toteutumista vuodelta 2021. Samalla käydään läpi kunnan maksuvalmiuden tilanne tilinpäätöksessä sekä nykytilanne.             

 

Asian valmistelija

 tilintarkastaja

 

Esittelijä

 tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

 

Päätösehdotus

 Tarkastuslautakunta kuulee esityksen, käy keskustelun esille nousevista asioista ja merkitsee esityksen tiedokseen.

 

Päätös

 Hyväksyttiin.

 

 ________