RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 30.05.2022/Pykälä 35
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite1 | Osavuosiraportti 1-3_2022 |
Osavuosiraportti 1-3 kk 2022 valtuustolle
Kunnanhallitus 23.05.2022 § 194
Helmikuussa 2020 kunnanvaltuuston hyväksymän Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteiden mukaisesti kunnanhallitus raportoi valtuustolle neljännesvuosittain talousarvion sekä puolivuosittain talousarvion ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta.
Tohmajärven kunnan talous 1-3kk on edennyt kokonaisuutta tarkasteltaessa talousarvioon nähden suunnitelman mukaisesti. Verotulot ovat toteutuneet ajankohtaan nähden 5 % suurempana, merkittävin tekijä tässä on yhteisöveron suurempi kertymä ajankohtaan nähden. Yhteisöveron toteuma on maaliskuun loppuun mennessä 654.229 euroa, eli arvioidusta koko vuoden yhteisöverotuotosta on toteutunut 60 % maaliskuun loppuun mennessä. Yhteisöveroja arvioitiin tulevan 2022 aikana 1.115.000 euroa. Toimintakulut ovat toteutuneet 25,41 % prosenttisesti, kun laskennallinen vauhti talousarvioon nähden on 25 %, myös toimintakate osoittaa 25,76 % toteumaa, joten talouden osalta 1-3kk on edennyt talousarvion mukaan.
Inflaation vaikutus rakennustarvikkeiden ja energiaan hintaan on asia, joka tulee näkymän kuluvan vuoden aikana kustannusten kasvuna. Siun soten kulukehityksestä tiedetään jo tässä vaiheessa, että talousarviossa pysyminen tulee olemaan haastavaa ja mahdollinen palkkaharmonisaation toteutuminen 2022 aikana on asia, jolla on suuri merkitys Tohmajärven kunnan kuluvan vuoden tulokseen. Kuntayhtymä Siun soten huonommalla tuloksella olisi heikentävä vaikutus kunnan valtionosuuksiin 2024 alkaen. Kunta-alan mahdollinen palkkaratkaisu on asia, jolla on vaikutusta kuluvan vuoden talouteen, talousarviossa palkkojen nousuun on varauduttu 2 % menokasvulla.
Esityslistan liitteenä on toiminnan ja talouden osavuosiraportti tammi-maaliskuulta 2022 ja tuloslaskelma. Tuloslaskelma toimielimittäin perustuu kunnan kirjanpidon tietoihin.
Asian valmistelija
toimialajohtajat
Esittelijä
vt. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus hyväksyy osavuosiraportin ja esittää sen valtuustolle tiedoksi.
Merkitään, että talouspäällikkö Tuula Pieviläinen oli kokouksessa asiantuntijana kuultavana tämän asian keskustelun aikana klo 17:04 - 17:10.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi osavuosiraportin ja päätti esittää sen valtuustolle tiedoksi.
________
Kunnanvaltuusto 30.05.2022 § 35
17/02.02.02/2022 [. Vuoden 2022 talousarvion toteutuminen, lisämäärärahat ja osavuosiraportit sekä tuloslaskelmat]
Esityslistan asia n:o 4
Merkitään, että kunnanvaltuusto kävi asiasta vilkkaan keskustelun.
Päätös
Saatettiin kunnanvaltuustolle tiedoksi.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |