Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 30.05.2022/Pykälä 37


 

Kunnanjohtajan valinta

 

Kunnanhallitus 21.02.2022 § 70 

 

Kunnanhallitus on kokouksessaan 01.03.2021 § 84 myöntänyt Olli Riikoselle virkavapautta kunnanjohtajan virasta ajalle 15.3.2021 - 31.7.2022 toisen työtehtävän hoitamista varten. Kunnanvaltuusto on 19.04.2021 § 155 valinnut Mikko Löppösen vs. kunnanjohtajan virkaan 31.7.2022 asti. Olli Riikonen on kirjellään 24.9.2021 ilmoittanut irtisanoutuvansa Tohmajärven kunnanjohtajan virasta. Kunnanvaltuusto on 25.10.2021 § 112 myöntänyt eron Olli Riikoselle kunnanjohtajan virasta 25.11.2021 alkaen. Kunnahallitus on 08.11.2021 § 449 todennut, että määräaikainen vt. kunnanjohtaja ajalla 25.11.2021 - 31.07.2022 on Mikko Löppönen.

 

Kuntalain 41 §:n mukaan kunnanjohtajan valitsee valtuusto. Kuntaan voidaan valita vaihtoehtoisesti pormestari. Kunnanjohtaja voidaan valita joko toistaiseksi tai määräajaksi ja hän on virkasuhteessa kuntaan. Kuntalaissa ei ole säännöksiä kunnanjohtajan viran hakumenettelystä tai pätevyysvaatimuksista. Hakumenettelyyn sovelletaan viranhaltijalain vaatimuksia. Lain 5 §:n mukaan kunnanjohtajan virkaan voidaan suostumuksensa nojalla ottaa sellainenkin henkilö, joka ei ole hakenut virkaa ja jonka kelpoisuudesta on esitetty riittävä selvitys.

 

Hallintosäännön 37 §:n mukaan kunnanvaltuusto täyttää kunnanjohtajan viran. Hallintosäännön 36 §:n mukaan viran tai virkasuhteen julistaa kuitenkin haettavaksi kunnanhallitus, kun virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen on valtuusto. Hallintosäännön 35 §:n mukaan kunnanjohtajan viran kelpoisuusvaatimuksista päättää valtuusto. Koeajan määräämisestä ja sen pituudesta päättää se, joka ottaa palvelussuhteeseen.

 

Kunnanjohtajan kelpoisuusvaatimukset voidaan harkita kuntakohtaisesti. Tohmajärven kunnanvaltuusto on 29.12.2004 § 18 hyväksynyt kunnanjohtajan kelpoisuusvaatimukset. Koska kuntalaissa ei säädetä kelpoisuudesta, kelpoisuusvaatimukset on syytä tarkistaa viimeistään siinä yhteydessä, kun kunnanjohtajan virka julistetaan haettavaksi. Perustuslain 125 §:n mukaan yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

 

Kuntalain 38 §:n mukaan kunnanjohtajan tehtävänä on kunnanhallituksen alaisena johtaa kunnan hallintoa, taloudenhoitoa ja muuta toimintaa. Tarkemmin kunnanjohtajan tehtävät pohjautuvat kuntastrategiaan, valtuuston hyväksymiin toiminnallisiin ja taloudellisiin tavoitteisiin sekä hallintosääntöön.

 

Kunnanjohtajan kelpoisuusvaatimuksia on käsitelty valtuustoryhmien puheenjohtajien palaverissa 28.1.2022 ja valtuustoryhmien yhteisessä ryhmäpalaverissa 13.2.2022.

 

Hallintosäännön 23 §:n mukaan kunnanhallitus voi perustaa työryhmiä toimikaudekseen tai lyhyemmäksi ajaksi.

 

Tohmajärven kunnan hallintosäännön 15 §:n mukaan kunnanjohtajan sijaisena kunnanjohtajan ollessa poissa tai esteellinen toimii hallintopäällikkö ja 143 §:n mukaan esittelijän ollessa poissa tai esteellinen hänen sijaisekseen määrätty toimii esittelijänä.

 

Asian valmistelija

 hallintopäällikkö

 

 

Esittelijä

 hallintopäällikkö

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kunnanjohtajan virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana 1.8.2022 alkaen ja virassa käytetään 6 kuukauden koeaikaa.

Kunnanhallitus nimeää virantäyttöä valmistelevan työryhmän, johon kuuluvat:
valtuuston ja hallituksen puheenjohtajisto, Liike Nyt:n edustaja sekä hallintopäällikkö ja henkilöstösihteeri. Työryhmällä on oikeus hallintosäännön 150 § 1. F kohdan mukaisiin kokouspalkkioihin. Työryhmän kokoonpano saatetaan valtuustolle tiedoksi. Työryhmä valmistelee hakuilmoituksen kunnanhallitukselle ja kunnanhallitus julistaa viran haettavaksi 21.3.2022 pidettävässä kokouksessa kunnanvaltuuston vahvistettua kunnanjohtajan viran kelpoisuusvaatimukset.

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se vahvistaa kunnanjohtajan viran kelpoisuusvaatimukset: Kunnanjohtajan viran kelpoisuusvaatimuksena kunnanjohtajalta edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa, käytännön kokemusta kunta-alasta, johtamisesta ja taloudesta, elinkeinoelämän tuntemusta sekä työelämässä harjaantuneita viestintä- ja vuorovaikutustaitoja. Kehittävä ja innovoiva työote katsotaan eduksi.

 

Merkitään, että vt. kunnanjohtaja jääväsi itsensä intressijäävinä ja poistui kokouksesta esteellisenä asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 17:39 - 17:58.

 

Jarmo Hasunen esitti, että Liike Nyt:n edustajaksi valitaan Sampo Rauma.

 

Esittelijä täydensi päätösehdotusta keskustelun aikana: Kunnanjohtajan viran kelpoisuusvaatimuksena kunnanjohtajalta edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa sekä käytännön kokemusta kunnan hallinnosta, johtamisesta ja taloudesta. Elinkeinoelämän tuntemus, työelämässä harjaantuneet viestintä- ja vuorovaikutustaidot sekä kehittävä ja innovoiva työote katsotaan eduksi.

 

Päätös

 Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kunnanjohtajan virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana 1.8.2022 alkaen ja virassa käytetään 6 kuukauden koeaikaa.

Kunnanhallitus nimesi virantäyttöä valmistelevan työryhmän, johon kuuluvat:
valtuuston ja hallituksen puheenjohtajisto, Liike Nyt:n edustajana Sampo Rauma sekä hallintopäällikkö ja henkilöstösihteeri. Työryhmällä on oikeus hallintosäännön 150 § 1. F kohdan mukaisiin kokouspalkkioihin. Työryhmän kokoonpano saatetaan valtuustolle tiedoksi. Työryhmä valmistelee hakuilmoituksen kunnanhallitukselle ja kunnanhallitus julistaa viran haettavaksi 21.3.2022 pidettävässä kokouksessa kunnanvaltuuston vahvistettua kunnanjohtajan viran kelpoisuusvaatimukset.

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se vahvistaa kunnanjohtajan viran kelpoisuusvaatimukset: Kunnanjohtajan viran kelpoisuusvaatimuksena kunnanjohtajalta edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa sekä käytännön kokemusta kunnan hallinnosta, johtamisesta ja taloudesta. Elinkeinoelämän tuntemus, työelämässä harjaantuneet viestintä- ja vuorovaikutustaidot sekä kehittävä ja innovoiva työote katsotaan eduksi.

 

Merkitään, että tämän asian käsittelyn jälkeen klo 17:59 - 18:12 pidettiin TAUKO.

 

Merkitään, että Tommi Pesonen siirtyi etäyhteyteen tämän asian päätöksenteon jälkeen klo 18:12.

 

 ________

 

 

Kunnanvaltuusto 28.02.2022 § 12 

 

Esityslistan asia n:o 8. 

 

Merkitään, että vt. kunnanjohtaja Mikko Löppönen ilmoitti olevansa esteellinen tämän asian käsittelyyn ja poistui kokouksesta klo 18:09 asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Puheenjohtaja esitti, että asian käsittelyjärjestykseksi, että ensin käytetään ryhmäpuheenvuorot ja sen jälkeen mahdolliset yksittäisten valtuutettujen puheenvuorot.

 

Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti asian käsittelyjärjestyksen.

 

Pauli Hakkarainen käytti SDP-valtuustoryhmän puheenvuoron ja ilmoitti puheenvuorossaan, että valtuustoryhmien keskustelu asiassa on ollut yksituumaista. Eniten keskusteltiin siitä, onko tulevan kunnanjohtajan virka määräaikainen vai toistaiseksi voimassa oleva.

 

Matti Ikonen käytti Seitsikko-valtuustoryhmän puheenvuoron ja ilmoitti puheenvuorossaan, että kuntalaissa ei ole määritetty kunnanjohtajan kelpoisuusehtoja ja kunnanvaltuustolla on laaja valta hakea sopivaksi katsomaansa henkilöä. Valtuustoryhmien valmistelu asiassa on sujunut hyvin. Seitsikko-valtuustoryhmä on tyytyväinen tähän.

 

Tärkeänä pidetään vahvaa osaamista kunnan taloudesta ja hallinnosta. Käytännön johtaminen pitää olla hyvällä tasolla. Tarvitaan pitkäjänteinen kunnanjohtaja.

 

Sampo Rauma käytti Liike Nyt-valtuustoryhmän puheenvuoron ja ilmoitti puheenvuorossaan, että prosessia on valmisteltu hyvässä yhteisymmärräyksessä ja selvitetty perusteellisesti ja viety prosessia eteenpäin. Kunnanjohtajan määräaikaisuus ei ole ryhmälle kynnyskysymys, mutta yhteinen tahtotila hyvän lopputuloksen saamiseksi on.

 

Matti Kuittinen käytti Keskusta-valtuustoryhmän puheenvuoron ja ilmoitti puheenvuorossaan, että asiassa on käyty rakentava keskustelu ja näkyy myö-meininki. Matti Kuittinen kiitti SDP-valtuustoryhmää siitä, että muut valtuustoryhmät kutsuttiin yhteiseen ryhmäpalaveriin.

 

Päätös

 Kunnanvaltuusto hyväksyi kunnanhallituksen päätösehdotuksen.

 

Merkitään, että vt. kunnanjohtaja Mikko Löppönen saapui takaisin kokoukseen klo 18:21 tämän

asian päätöksenteon jälkeen.

 

 ________

 

 

 

 

 

 

Kunnanhallitus 21.03.2022 § 88 

 

 

Kunnanjohtaja Olli Riikonen on eronut kunnanjohtajan virasta siten, että viimeinen virassaolopäivä on ollut 24.11.2021. Virkaa tekevänä kunnanjohtajana toimii Mikko Löppönen 31.7.2022 asti.

 

Kuntalain 38 § mukaisesti kunnanhallituksen alaisena kunnan hallintoa, taloudenhoitoa ja muuta toimintaa johtaa kunnanjohtaja.

 

Hallintosäännön 37 §:n mukaan kunnanvaltuusto täyttää kunnanjohtajan viran. Hallintosäännön 36 §:n mukaan viran tai virkasuhteen julistaa kuitenkin haettavaksi kunnanhallitus, kun virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen on valtuusto.

 

Viranhaltijalain 6 §:n mukaisesti virkasuhteeseen ottamisen yleisistä perusteista säädetään perustuslaissa. Lisäksi virkasuhteeseen otettavalla on oltava erikseen säädetty tai kunnan päättämä erityinen kelpoisuus, jonka virkaan valittavan tulee täyttää. Lisäksi haussa on mahdollista määrittää muita vaatimuksia ja ominaisuuksia, joita virkaan valittavalta edellytetään ja toivotaan.

 

Viranhaltijalain 5 §:n mukaisesti kunnanjohtajan virkaan voidaan myös suostumuksensa noljalla ottaa sellainenkin henkilö, joka ei ole hakenut sitä ja jonka kelpoisuudesta on esitetty selvitys.

 

Kunnanjohtaja johtaa kunnanhallituksen alaisena kunnan hallintoa, taloutta ja muuta tomintaa sekä toimii koko kuntakonsernin johtajana.

 

Kunnanjohtajan viran kelpoisuusvaatimuksena KV 28.2.2022 § 12 mukaisesti kunnanjohtajalta edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa sekä käytännön kokemusta kunnan hallinnosta, johtamisesta ja taloudesta. Elinkeinoelämän tuntemus, työelämässä harjaantuneet viestintä- ja vuorovaikutustaidot sekä kehittävä ja innovoiva työote katsotaan eduksi.

 

Virkavalinnassa arvostetaan lisäksi:

-          kykyä asioiden, ihmisten ja verkostojen hyvään johtamiseen tulevaisuuteen katsoen

-          elinvoimaisuuden edistämistä

 

Kunnanjohtajan kanssa tehdään kuntalain mukaisesti johtajasopimus. Kokonaispalkka virkasuhteen alussa on 6920 euroa.

 

Rekrytointia varten on perustettu kunnanhallituksen työryhmä, jolle annetaan oikeus niin harkitessaan käyttää ostopalveluja henkilön vainnassa ja siihen liittyen soveltuvuusarviointia. Työryhmä on kokoontunut 2.3.2022.

 

Tavoiteaikataulu on, että kunnanvaltuusto valitsee kunnanjohtajan 31.5.2022 mennessä. Hakuaika on 25.3.-21.4.2022. Haku tapahtuu kuntarekryn kautta. Hakuilmoitus julkaistaan lisäksi kunnan internetsivuilla, TE-palveluissa, Kuntalehdessä, Helsingin Sanomissa ja Facebookissa erikseen laaditun viestintäsuunnitelman mukaisesti.

 

Tohmajärven kunnan hallintosäännön 15 §:n mukaan kunnanjohtajan sijaisena kunnanjohtajan ollessa poissa tai esteellinen toimii hallintopäällikkö ja 143 §:n mukaan esittelijän ollessa poissa tai esteellinen hänen sijaisekseen määrätty henkilö toimii esittelijänä.

 

Kehittämispäällikkö Anne Hyttinen on kutsuttu kokoukseen asiantuntijana kuultavaksi rekrytoinnin viestintäsuunnitelman osalta.

 

Asian valmistelija

 henkilöstösihteeri, hallintopäällikkö

 

Esittelijä

 hallintopäällikkö

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus päättää:
1) julistaa kunnanjohtajan viran haettavaksi toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen
2) että virkavalinnassa arvostetaan kunnanvaltuuston päättämien kelpoisuusvaatimusten lisäksi
- kykyä asioiden, ihmisten ja verkostojen hyvään johtamiseen tulevaisuuteen katsoen
- elinvoimaisuuden edistämistä
3) työryhmälle annetaan valtuudet käyttää ostopalveluja henkilön valinnassa ja siihen liittyen soveltuvuusarviointia

 

Merkitään, että kehittämispäällikkö Anne Hyttinen oli kokouksessa asiantuntijana kuultavana rekrytoinnin viestintäsuunnitelmasta klo 15:05 - 15:45.

 

Merkitään, että rerytoinnin valmistelua varten perustettu työryhmä on kokoontunut 21.3.2022.

 

Merkitään, että työryhmällä on valtuus tarvittaessa jatkaa hakuaikaa.

 

Päätös

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

Merkitään, että Jarmo Hasunen saapui kokoukseen tämän asian keskustelun aikana klo 15:19.

 

 ________

 

Kunnanhallitus 09.05.2022 § 186 

 

 

Kunnanjohtajan virantäyttöä valmisteleva työryhmä on kokoontunut 21.4.2022. Kunnanjohtajan viran hakuaika päättyi 21.4. klo 15. Työryhmä totesi, että hakemuksia oli tuolloin määräaikaan mennessä tullut 5 kappaletta. Työryhmä päätti jatkaa hakuaikaa 28.4. klo 15 asti (KH 21.3.2022 § 88).

 

Työryhmä kokoontui 29.4.2022 ja totesi, että hakemuksia oli määräaikaan mennessä tullut 7 kappaletta. Työryhmä päätti valita haastatteluun kolme kunnanvaltuuston asettamat kelpoisuusvaatimukset täyttävää hakijaa.

 

Tohmajärven kunnan hallintosäännön 15 §:n mukaan kunnanjohtajan sijaisena kunnanjohtajan ollessa poissa tai esteellinen toimii hallintopäällikkö ja 143 §:n mukaan esittelijän ollessa poissa tai esteellinen hänen sijaisekseen määrätty henkilö toimii esittelijänä.

 

Työryhmän muistiot ovat esityslistan liitteenä.

 

 

Asian valmistelija

 hallintopäällikkö

 

Esittelijä

 hallintopäällikkö

 

Päätösehdotus

 Saatetaan työryhmän muistiot kunnanhallitukselle tiedoksi.

 

Merkitään, että Mikko Löppönen poistui kokouksesta esteellisenä tämän asian käsittelyn ajaksi klo 18:33 - 18:42.

Päätös

 Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 ________

 

Kunnanhallitus 23.05.2022 § 189 

 

 

Kunnanhallitus on kokouksessaan 01.03.2021 § 84 myöntänyt Olli Riikoselle virkavapautta kunnanjohtajan virasta ajalle 15.3.2021 - 31.7.2022 toisen työtehtävän hoitamista varten. Kunnanvaltuusto on 19.04.2021 § 155 valinnut Mikko Löppösen vs. kunnanjohtajan virkaan 31.7.2022 asti. Olli Riikonen on kirjellään 24.9.2021 ilmoittanut irtisanoutuvansa Tohmajärven kunnanjohtajan virasta. Kunnanvaltuusto on 25.10.2021 § 112 myöntänyt eron Olli Riikoselle kunnanjohtajan virasta 25.11.2021 alkaen. Kunnahallitus on 08.11.2021 § 449 todennut, että määräaikainen vt. kunnanjohtaja ajalla 25.11.2021 - 31.07.2022 on Mikko Löppönen.

 

Kuntalain 41 §:n mukaan kunnanjohtajan valitsee valtuusto. Kunnanjohtaja voidaan valita toistaiseksi tai määräajaksi ja hän on virkasuhteessa kuntaan. Kuntalain 38 §:n mukaan kunnanjohtaja johtaa kunnanhallituksen alaisena kunnan hallintoa, taloudenhoitoa ja muuta toimintaa. Kuntalain 42 §:n mukaan kunnan ja kunnanjohtajan on tehtävä johtajasopimus. Johtajasopimuksen hyväksyy kunnanhallitus. Kunnanhallitus hyväksyy johtajasopimuksen siinäkin tapauksessa, että johtajasopimukseen sisältyisi erokorvaus (ks. kuntalain muutos 21.5.2021/419).

 

Tohmajärven kunnan hallintosäännön 35 §:n mukaisesti kunnanjohtajan viran kelpoisuusvaatimuksista päättää valtuusto. Tohmajärven kunnanvaltuusto on kokouksessaan 28.2.2022 § 12 vahvistanut kunnanjohtajan viran kelpoisuusehdoiksi ylemmän korkeakoulututkinnon sekä käytännön kokemuksen kunnan hallinnosta, johtamisesta ja taloudesta. Elinkeinoelämän tuntemus, työelämässä harjaantuneet viestintä- ja vuorovaikutustaidot sekä kehittävä ja innovoiva työote katsotaan eduksi. Tohmajärven kunnan hallintosäännön 36 §:n mukaan kunnanjohtajan viran julistaa haettavaksi kunnanhallitus.

 

Kunnanhallitus on päättänyt kokouksessaan 21.3.2022 § 88 julistaa kunnanjohtajan viran haettavaksi toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen. Hakuilmoituksessa korostettiin, että virkavalinnassa arvostetaan kunnanvaltuuston päättämien kelpoisuusvaatimusten lisäksi kykyä asioiden, ihmisten ja verkostojen hyvään johtamiseen tulevaisuuteen katsoen sekä elinvoimaisuuden edistämistä. Viranhakukuulutus on esityslistan liitteenä.

 

Kunnanjohtajan virka on ollut haettavana ajalla 25.3.-21.4.2022. Hakuilmoitus julkaistiin Kuntarekry-palvelussa, TE-palveluissa (te-palvelut.fi), kunnan www-sivuilla, sanomalehti Helsingin Sanomissa 27.3.2022 ja Kuntalehdessä 6.4.2022. Lisäksi toteutettiin somekampanja.

Kunnanhallitus on kokouksessaan 21.02.2022 § 70 nimennyt virantäyttöä valmistelevan työryhmän, johon kuuluvat valtuuston ja hallituksen puheenjohtajisto, Liike Nyt:n edustajana Sampo Rauma sekä hallintopäällikkö ja henkilöstösihteeri. Valmistelutyöryhmän apuna on käytetty asiantuntijakonsultteja työ- ja organisaatiopsykologi Miika-Markus Järvelää ja pyskologi Merja Raassinaa Coronaria Tietotaito Oy:stä.

 

Kunnanjohtajan virantäyttöä valmisteleva työryhmä on kokoontunut 21.4.2022. Työryhmä totesi, että hakemuksia oli tuolloin määräaikaan mennessä tullut 5 kappaletta. Työryhmä päätti jatkaa hakuaikaa 28.4. klo 15 asti (KH 21.3.2022 § 88).

 

Kunnanjohtajan virka oli uudelleen haettavana ajalla 21.04 - 28.04.2022. Hakuilmoitus julkaistiin Kuntarekry-palvelussa, TE-palveluissa (te-palvelut.fi), kunnan www-sivuilla ja sanomalehti Karjalaisessa 24.4.2022. Lisäksi toteutettiin somekampanja.

 

Määräaikaan mennessä virkaa haki yhteensä 7 henkilöä. Tiedot virkaa hakeneista ilmenevät oheismateriaalina olevasta hakijakoontiluettelosta.

 

Valmistelutyöryhmä valitsi hakemusasiakirjoista ilmenevän koulutuksen, työkokemuksen ja kunnallishallinnon tuntemuksen perusteella haastateltaviksi: kauppatieteiden tohtori Jari Kattainen Joensuusta, kauppatieteiden maisteri Ari Lindeman Imatralta ja liikuntatieteiden maisteri Mikko Löppönen Tohmajärveltä. Haastattelut suoritettiin 12.5.2022 Tohmajärvellä. Haastatteluissa oli mukana valmisteleva työryhmä ja asiantuntijakonsultit.

 

Ennen haastattelua haastateltavien hakijoiden tuli tehdä kaksi ennakkotehtävää:

1)      kirjallinen tehtävä elinkeinopalveluiden uudelleen organisoinnista

2)      kahden minuutin video, jossa hakija pitää puheen kuntalaiselle aiheesta: Mistä kunnan rahat tulevat ja mihin ne menevät?

 

Kolmelle haastateltavalle hakijalle järjestettiin kuntalaishaastattelu 12.5.2022 sivistyskeskus Ahjossa. Haastattelun videotallenne on julkisesti katseltavissa kunnan Youtube-kanavalla ajalla 13.5. - 27.5.2022. Kysymykset haastattelua varten oli kerätty ennakkoon kuntalaisilta ajalla 4. - 20.4.2022 kunnan facebook-sivuilla ja kirjastossa julkaistun kyselyn kautta.

 

Tarkemmat soveltuvuustestit teetettiin hakemusasiakirjojen ja haastattelujen kokonaisarvioinnin pohjalta kahdelle hakijalle (Lindeman ja Löppönen). Julkisuuslain 24.1 §:n 29 kohdan mukaan asiakirjat, jotka sisältävät tietoja henkilölle suoritetuista psykologisista testeistä tai soveltuvuuskokeesta tai sen tuloksesta tai työntekijän valintaa varten tehdyistä arvioinneista ovat salassa pidettäviä.

 

Kunnanjohtajan valintapäätöksen tulee perustua kokonaisarviointiin hakijoiden soveltuvuudesta virkaan. Ansiovertailussa on arvioitu johtamistaidon eri osa-alueita, elinkeinoelämän tuntemusta, talousosaamista, viestintäosaamista, vuorovaikutustaitoja, heittäytymistä omaa persoonaa hyödyntäen, itsensä innovatiivista kehittämisotetta sekä suoriutumista ennakkotehtävistä ja haastattelussa onnistumista.

 

Soveltuvuusarvioinnin tulokset, ennakkotehtävävideot, ansiovertailu ja hakemusasiakirjat kokonaisuudessaan ovat valtuutettujen nähtävänä erikseen sovittaessa virastotalolla ennen valtuuston 30.5.2022 pidettävää kokousta. Lisäksi rekrytointia valmisteleva työryhmä kutsuu valtuustoryhmät valtuutet yhteiseen kokoukseen 27.5.2022.

 

Kuntalain 105 §:stä annettujen kunnan viranhaltijoiden ja työntekijöiden enemmistövaalia koskevien ohjeiden mukaan: "Kunnan viranhaltija ja työntekijä valitaan enemmistövaalilla, eli eniten ääniä saanut tulee valituksi." Valittavana on aina yksi henkilö - myös silloin kun toinen henkilö valitaan varalle. Varalle valittavasta on suoritettava eri vaali.

 

Tohmajärven kunnan hallintosäännön 37 §:n mukaan koeajan määräämisestä ja sen pituudesta päättää se, joka ottaa palvelussuhteeseen. Palkka virkkasuhteen alussa on 6920 euroa.

 

Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain § 7 mukaan virkasuhteeseen ottamisen edellytyksenä on, että siihen otettava henkilö antaa viranomaisen pyynnöstä ottamisesta päättävälle viranomaiselle tehtävän hoidon terveydellisiä edellytyksiä koskevat tiedot sekä osallistuu lisäksi tarvittaessa asian selvittämiseksi suoritettaviin tarkastuksiin ja tutkimuksiin. Viranhaltijalain 8 §:n mukaan virkasuhteeseen otettaessa voidaan määrätä virantoimituksen aloittamisesta alkavasta enintään kuuden kuukauden koeajasta. Jos viranhaltija otetaan saman työnantajan palveluksessa virkasuhteesta toiseen, työnantaja voi määrätä koeajan noudatettavaksi uudessa virkasuhteessa, jos viranhaltijan tehtävissä tai hänen asemassaan tapahtuu huomattava muutos.

 

Tohmajärven kunnan hallintosäännön 15 §:n mukaan kunnanjohtajan sijaisena kunnanjohtajan ollessa poissa tai esteellinen toimii hallintopäällikkö ja 143 §:n mukaan esittelijän ollessa poissa tai esteellinen hänen sijaisekseen määrätty henkilö toimii esittelijänä.

 

 

Asian valmistelija

 hallintopäällikkö, henkilöstösihteeri

 

Esittelijä

 hallintopäällikkö

 

Päätösehdotus

 Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto suorittaa kunnanjohtajan virkavaalin ja määrää koeajan pituuden.

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että virkaan valitun tulee esittää selvitys terveydentilastaan. Palkka virkasuhteen alussa on 6920 euroa.

 

Päätös

 Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että valtuusto suorittaa kunnanjohtajan virkavaalin ja määrää koeajan pituuden.

Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että virkaan valitun tulee esittää selvitys terveydentilastaan. Palkka virkasuhteen alussa on 6920 euroa.

 

Hallintosihteeri Susanna Rannasalo oli paikalla tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajan teknisenä avustajana klo 16.00 - 16.34.

 

 

 ________

 

 

 

Kunnanvaltuusto 30.05.2022 § 37  

84/01.01.01.01/2022 [Kunnanjohtajan valinta 2022]  

 

Esityslistan asia n:o 6. 

 

Merkitään, että Satu Saikkonen poistui esteellisenä tämän pykälän käsittelyn ajaksi klo 17.25 - 19.03.

Merkitään, että Elina Väistö poistui esteellisenä tämän pykälän käsittelyn ajaksi klo 17.25 - 19.03.

Merkitään, että Mikko Löppönen poistui esteellisenä tämän pykälän käsittelyn ajaksi klo 17.25 - 19.00.

 

Merkitään, että Satu Saikkosen tilalle kokoukseen saapui varavaltuutettu Mikko Simpura klo 17.25 -19.03.

Merkitään, että Elina Väistön tilalle kokoukseen saapui varavaltuutettu Antti Näätänen klo 17.25 - 19.03.

 

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja kiitti valtuustoryhmiä ja kaikkia valtuutettuja hyvässä yhteishengessä alusta saakka edenneestä valmistelusta.

 

Puheenjohtaja esitti, että mikäli keskustelun aikana ei synny yksimielisyyttä valittavasta, suoritetaan suljettu lippuäänestys. Pöytäkirjantarkastajat toimivat ääntenlaskijoina. Kyseessä on enemmistövaali; jos kaikki valtuutetut äänestävät ja yksi ehdokas saa vähintään 14 ääntä, hänet valitaan suoraan kunnanjohtajaksi. Mikäli äänimäärä jää alle 14, pidetään toinen äänestyskierros.

 

Puheenjohtaja tiedusteli, että valitaanko varalle henkilö. Matti Ikonen esitti, ettei varahenkilöä valita.

Puheenjohtaja tiedusteli, sopiiko tämä valtuutetuille?

Puheenjohtaja totesi, että valtuusto on asiassa yksimielinen ja tässä yhteydessä valitaan vain varsinainen kunnanjohtaja.

 

Valtuuston puheenjohtaja ja kunnanhallituksen puheenjohtaja kertasivat valtuutetuille kunnanjohtajan hakuprosessia sekä valmistelutyöryhmän työskentelyä hakuprosessin eri vaiheissa.

 

Matti Kuittinen käytti Keskustan valtuustoryhmän puheenvuoron ja ilmoitti, että esittää Mikko Löppöstä kunnanjohtajaksi. Enemmistö Keskustan valtuustoryhmästä kannattaa Mikko Löppöstä. Keskustan valtuustoryhmä antaa jokaiselle valtuutetulle vapaat kädet päättää itse ja itsenäisesti asiassa. Matti Kuittinen puhui yhteisöllisyydestä, armollisuudesta, ihmisten kohtaamisesta ja kuntamme tarinasta kunnanjohtajan valinnan yhteydessä. Matti Kuittinen kiitti kaikkia valtuutettuja yhteistyöstä kunnanjohtajan valintaprosessissa.

 

Pauli Hakkarainen käytti SDP:n valtuustoryhmän puheenvuoron, ja ilmoitti ettei valtuustoryhmä ollut kokonaisuutena paikalla kun asiaa aiemmin on käsitelty mutta ryhmänä SDP on ollut tyytyväinen asian valmisteluun prosessina.

 

Matti Ikonen käytti Seitsikko-valtuustoryhmän puheenvuoron ja ilmoitti, että valintaprosessi on ollut perusteellinen ja huolellinen. Valtuutetuilla on ollut paljon tietoa käytettävissä hakijoista. Seitsikk-valtuustoryhmä on ollut päätöksessä hyvin yksimielinen mutta kunnioittaa jokaisen valtuutetun omaa päätösvaltaa eikä ryhmäpäätöstä ole tehty.

 

Sampo Rauma käytti Liike Nyt- valtuustoryhmän puheenvuoron, ja ilmoitti ettei Liike Nyt:llä ole ryhmäpäätöstä, koska alusta saakka kunnioitetaan valtuuston päätöstä ja valtuustossa jokainen edustaa itseään eli omaa näkemystään.

 

Merkitään, että tämän jälkeen käytettiin valtuutettujen puheenvuorot.

Merkitään, että asiassa käytiin laaja ja vilkas keskustelu ja seuraavat valtuutetut käyttivät puheenvuoron asiassa: Vuokko Väistö, Ritva Simonen, Vesa Väistö, Pauli Hakkarainen, Mika Piiroinen, Tommi Pesonen ja  Helena Pakarinen.

 

Keskustelun jälkeen puheenjohtaja totesi, että kaikilta valtuustoryhmiltä ei tullut selkeää ja yhtenäistä esitystä valittavasta henkilöstä, joten suoritetaan virkavaali. Vaali on enemmistövaali. Vaali suoritetaan suljettuna lippuäänestyksenä. Lippuun merkitään nimi äänestyskopissa. Taitettu äänestyslippu laitetaan uurnaan. Vaalissa ovat mukana kaikki virkaa hakeneet ehdokkaat.

 

Puheenjohtaja kysyi, sopiiko valtuustolle, että pöytäkirjantarkastajat toimivat äänten laskijoina. Valtuustolle sopi, että pöytäkirjantarkastajat toimivat äänten laskijoina.

 

Kunnanvaltuusto hyväksyi puheenjohtajan esittämän vaalimenettelyn.

 

Tämän jälkeen suoritettiin virkavaali suljettuna lippuäänestyksenä.

 

Äänestyksen jälkeen puheenjohtaja totesi, että pidetään tekninen tauko ääntenlaskun ajan.

 

Merkitään, että pidettiin tauko klo 18.35-18.55 äänten laskun ajan.

 

Vilho Mikkonen ja Marko Manninen suorittivat äänten laskennan ja toimittivat vaalin tuloksen puheenjohtajalle. Avustajana toimi henkilöstösihteeri Arja Kuosmanen.

 

Kokous jatkui tauon jälkeen ja suoritettiin nimenhuuto. Paikalla oli 27 valtuutettua, joista 3 varavaltuutettua.

 

 Puheenjohtaja totesi vaalin tuloksen:

 

Virkavaalissa annettiin 27 ääntä, jotka jakautuivat seuraavasti:

 

Lindeman Ari 2 ääntä

Löppönen Mikko 25 ääntä

 

Puheenjohtaja totesi, että koska Mikko Löppönen on saanut vaalissa 25 ääntä, mikä on enemmän kuin puolet annetuista äänistä, kunnanvaltuusto on valinnut hänet kunnanjohtajan virkaan 1.8.2022 alkaen.

 

Viranhaltijalain 8 §:n mukaan virkasuhteeseen otettaessa voidaan määrätä virantoimituksen aloittamisesta alkavasta enintään kuuden kuukauden koeajasta. Jos viranhaltija otetaan saman työnantajan palveluksessa virkasuhteesta toiseen, työnantaja voi määrätä koeajan noudatettavaksi uudessa virkasuhteessa, jos viranhaltijan tehtävissä tai hänen asemassaan tapahtuu huomattava muutos.

 

Puheenjohtaja totesi, että koska kyseessä on samassa virassa toimiva sama henkilö, koeaikaa ei tarvita. Valtuusto oli asiassa samaa mieltä.

 

Päätös

 Kunnanvaltuusto kävi kunnanjohtajan virkavaalin.
Kunnanjohtajaksi valittiin Mikko Löppönen.
Valtuusto vahvisti, että virkasuhteessa ei noudateta koeaikaa.
Virkaan valitun tulee esittää selvitys terveydentilastaan.
Palkka virkasuhteen alussa on 6920 euroa.

 

 

Merkitään, että Mikko Löppönen piti lyhyen kiitospuheen päätöksen jälkeen.

 

 

 ________