Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 21.06.2022/Pykälä 77


 

Tohmajärven sivistystoimen saamat hankeavustukset

 

Sivistyslautakunta 21.06.2022 § 77  

148/02.05.01.01/2022 [Sivistystoimen valtionavustukset 2022]  

 

Kevään 2022 aikana Tohmajärven sivistystoimi on saanut hankeavustuksia yli 190 000 euroa seuraavasti:

 

Varhaiskasvatuksen kolmiportaisen tukimallin mukaisen Inkluusion ja

tasa-arvon edistäminen lapsiryhmiä tukemalla

Myönnetty 50 000 euroa, omarahoitus 12 500 euroa (20 %)

Avustus on tarkoitettu tasa-arvoisuuden, yhdenvertaisuuden sekä inklusiivisen toimintakulttuurin vahvistamiseen. Niin kutsuttu tasa-arvoraha on tarkoitettu käytettäväksi lisähenkilöstöresurssin (avustajat, lastenhoitajat, sosionomit, varhaiskasvatuksen opettajat) hankkimiseen tai lapsiryhmien kokojen pienentämiseen.

 

Valtion erityisavustus varhaiskasvatuslain mukaisen tuen uudistamisen edistämiseksi vuosille 2022-2023

Myönnetty 30 800 euroa, omarahoitus 7 700 euroa (20 %). Myönnetyllä avustuksella tuetaan varhaiskasvatuslain tuen uudistuksen toimeenpanoa sekä pysyvien toimintamallien, rakenteiden ja toimintakäytänteiden ja -kulttuurin kehittämistä. Raha on tarkoitettu käytettäväksi lisähenkilöstön palkkaamiseen nimenomaan tukeen liittyviin tehtäviin, tuen teemaan liittyvän henkilöstön kouluttamisen järjestämiseen tai tuen toteuttamiseen liittyvien yhteistyörakenteiden muodostamiseen erityisten asiantuntija ryhmien kanssa.

 

Valtion erityisavustus esi- ja perusopetuksen tasa-arvoa edistäviin

toimenpiteisiin ja laadun kehittämiseen vuosille 2022-2023

Myönnetty 68 000e. Valtion erityisavustusta myönnetään enintään 80 % kokonaismenoista, joten

omarahoitusosuus on vähintään 20 %. Avustusta voi käyttää opettajien palkkaamiseen samanaikaisopettajiksi, ryhmien jakamiseen tai jakotunteihin sekä avustajien palkkaamiseen.

 

Harrastustoiminnan Suomen malli

Myönnetty 30 000 euroa. Omarahoitus 7 500e. Avustuksen käyttöaika on 01.08.2022 - 31.07.2023. Avustuksen avulla voidaan jatkaa harrastustoiminnan järjestämistä koulupäivien yhteyteen.

 

Koulun kerhotoiminnan tukeminen

Myönnetty 8 000 euroa. Hankkeelle hyväksytyt kokonaisnettomenot ovat yhteensä 11 429 euroa. Valtionavustusprosentti on 70 %. Koulun kerhotoimintaa toteutetaan koulupäivinä osana koulun toimintaa. Koulun kerhotoimintaan kohdennettu valtionavustus on tarkoitettu kerhojen toteuttamisesta aiheutuviin välittömiin kustannuksiin.

 

School's Almost Out

Tohmajärven nuorisotoimi ja nuorisovaltuusto yhdessä Kiteen nuorisovaltuuston sekä Rääkkylän nuorisopuolen edustajien kanssa suunnittelivat yhteistapahtuman Kiteelle Vespeliin perjantaille 27.5. Tohmajärvellä päädyttiin hakemaan Keski-Karjalan Jetinalta hankerahoitusta tapahtumaa varten ja idea rahoituksen hakemisesta tuli nuorilta. 

 

Rahaa haettiin lump sump -eli kertakorvausmenetelmällä 4500 €, eikä siinä ole kuntaosuutta laisinkaan. Rahoituksella on pystytty kattamaan pääesiintyjän palkkio ja muut siitä aiheutuvat kulut. Keski-Karjalan Jetina päätti kokouksessaan 22.4.2022 myöntää rahoituksen hankkeen mukaisesti, koska se edistää esimerkiksi nuorten yhteisöllisyyttä ja tukee seudullista yhteistyötä.

 

 

 

Asian valmistelija

 sivistysjohtaja

 

Esittelijä

 sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus

 Saatetaan saadut hankeavustukset tiedoksi sivistyslautakunnalle.

 

Päätös

 Hyväksyttiin.

 

 ________