RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 12.09.2022/Pykälä 56
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuuston kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kunnanvaltuusto 12.09.2022 § 56
Kunnan hallintosäännön 130 §:n mukaisesti avattuaan kokouksen puheenjohtaja toteaa läsnä olevat sekä sen, onko kokous laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen.
Toimitetaan nimenhuuto ja todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
Kunnan hallintosäännön 81 §:n mukaan kokous voidaan pitää sähköisessä toimintaympäristössä, johon osallistutaan sähköisen yhteyden avulla (sähköinen kokous). Varsinaisessa kokouksessa voidaan käyttää sähköistä asiahallinta- tai äänestysjärjestelmää.
Esityslistan asia n:o 1.
Päätös:
Suoritettiin nimenhuuto ja todettiin, että paikalla on 26 valtuutettua, joita 4 varavaltuutettua. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Merkitään, että kunnanvaltuuston puheenjohtaja kukitti 1.8.2022 virassaan aloittaneen kunnanjohtaja Mikko Löppösen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |