RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 12.09.2022/Pykälä 62
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuustoaloite mainostaulujen rakentamisesta 6-tien varrelle
Kunnanvaltuusto 30.05.2022 § 42
Reima Ehrukainen jätti kokouksessa valtuustoaloitteen, jossa esitetään, että 6-tien varteen rakennetaan mainostaulut, jotka mainostavat Tohmajärven kuntaa.
Aloitteen on allekirjoittanut Reima Ehrukaisen lisäksi 7 muuta valtuutettua.
Valtuustoaloite kokonaisuudessaan on pöytäkirjan liitteenä.
Päätös
Valtuusto ottaa aloitteen vastaan ja antaa sen kunnanhallituksen valmisteltavaksi.
________
Kunnanhallitus 27.06.2022 § 252
Asian valmistelija
hallintopäällikkö
Esittelijä
vt. kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus antaa aloitteen edelleen kehittämispäällikölle valmisteltavaksi.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Kunnanhallitus 15.08.2022 § 274
Tohmajärven kuntamarkkinointia on tehty pääsääntöisesti sosiaalisessa mediassa ja printtimediassa. Kuntamarkkinointiin kuuluu kaikki tiedottaminen mitä kunnasta suuntautuu ulospäin esim. rekrytoinnit, päätökseteko, kunnan tapahtumista tapahtuva uutisointi ja puskaradiona tapahtuva informaatio paikkakunnasta. Tohmajärven kunnassa tiedottamista hoidetaan työntekijöiden yhteisvoimin. Tohmajärven kunnalla on ollut myös mainostauluja joilla markkinoidaan Tohmajärven kunnassa käynnissä olevaa euron tontti kampanjaa. Kunnassa on myös mainostaulu Niiralassa, jossa markkinoidaan Niiralan yritysaluetta. Yksi mainostaulu on taas sijoitettu myös vt6 tien varteen Reijolaan, jossa on valaistu mainostaulu ja jossa on mahdollisuus tehdä vaihdoksia taulun sisällön osalta.
Tohmajärven Tikkalaan valmistuu syksyn aikana Tohmajärven Yrityspalveluiden omistamat toimitilat suksivoidevalmistaja Vauhti Speed Oy:lle. Toimitilat eivät näy kuutostielle, mutta kuutostien varteen on tarkoitus pystyttää pyloni, jossa jonne tulee tohmajärveläisen yrityksen Vauhti Speed Oy:n logo ja tämän lisäksi pylonissa markkinoidaan uutta Sukkela Speed Center yritysaluetta.
Aloitteessa ehdotetaan kuutostien varteen mainostauluja kunnan markkinoimiseksi. Rajaliikenten vähentyessä ysitiellä on perusteltua satsata markkinoinnissa vt6:n varrelle. Mainostaulut tulisi sijoittaa Onkamon risteyksen etelä- ja pohjoispuolelle paikkaan, jossa ne näkyvät hyvin tielle ja ovat ELY:n määräysten mukaiset. Mainostaulujen hankintaan ja graafiseen ilmeeseen varaudutaan 2023 talousarvion osalta ja pystytys tapahtuu kevään 2023 aikana.
Asian valmistelija
kunnanjohtaja
Esittelijä
kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus hyväksyy selostuksen vastauksena aloitteeseen ja esittää sen edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi. Kunnanhallitus esittää samalla, että valtuusto toteaisi aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi selostuksen vastauksena aloitteeseen ja esittää sen edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi. Kunnanhallitus esittää samalla, että valtuusto toteaisi aloitteen loppuun käsitellyksi.
________
Kunnanvaltuusto 12.09.2022 § 62
232/00.02.15/2022 [Valtuustoaloite mainostaulujen rakentamisesta 6-tien varrelle]
Esityslistan asia n:o 7.
Merkitään, että Reima Ehrukainen käytti yksittäisen valtuutetun puheenvuoron ja ilmoitti olevansa mielissään kunnanhallituksen positiiviseen kantaan asiassa. Reima Ehrukaisen mielestä 6-tien liikennemäärää ei ole otettu aiemmin riittävästi huomioon kuntamarkkinoinnissa.
Päätös
Hyväksyttiin kunnanhallituksen päätösehdotus.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |