Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 12.12.2022/Pykälä 90


 

Sidonnaisuusilmoitusten muutokset 2022

 

Tarkastuslautakunta 04.10.2022 § 58 

 

 

Kunnanhallituksen ja maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäsenten, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajien ja varapuheenjohtajien, kunnanjohtajan sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijän on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muistakin sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.

Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on tehtäväänsä valittu. Henkilön on myös ilmoitettava viivytyksettä sidonnaisuuksissa tapahtuneet muutokset.

Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta.

Saapuneet sidonnaisuusilmoitukset ja -muutokset on saatettu tähän saakka valtuustolle tiedoksi 2 kertaa vuodessa, kesäkuussa ja  joulukuussa.

Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvan luottamustoimen tai tehtävän päättyessä henkilöä koskevat tiedot on poistettava rekisteristä ja tietoverkosta.             

 

Edellisen käsittelyn  01.12.2021 § 80 jälkeen seuraavat luottamushenkilöt ovat lähettäneet uuden/päivitetyn sidonnaisuusilmoituksen:

 

-          Pitkänen Heidi

-          Väistö Vuokko

-          Kuittinen Matti

-          Ahlqvist Veli-Matti

-          Luukkainen Soile (korjattu)

-          Viitalahti Marjo (korjattu)

-          Simpura Mikko (korjattu)

-          Manninen Marko (korjattu

Ilmoitus puuttuu pyynnöistä huolimatta edelleen seuraavilta:

-          Forsblom Juhani

-          Tulilahti Hanna

-          Laakkonen Markku

 

Asian valmistelija

 hallintosihteeri, tilintarkastaja

 

 

Päätösehdotus

 Tarkastuslautakunta
-  hyväksyy saadut sidonnaisuusilmoitukset 
- pyytää tarvittaessa ilmoitusvelvollisia täydentämään ilmoitustaan
- pyytää puuttuvat ilmoitukset 
- päättää julkaista hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset kunnan kotisivuilla
- päättää viedä hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset tiedoksi valtuustolle

 

Päätös

 Hyväksyttiin.
Tarkastuslautakunta päätti
-hyväksyä saadut sidonnaisuusilmoitukset
-pyytää muutamia ilmoitusvelvollisia täydentämään ilmoitustaan
-pyytää puuttuvat ilmoitukset lähettämällä kirje ilmoitusvelvollisten kotiosoitteisiin
-viedä hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset tiedoksi valtuustolle

Tämä pykälä käsiteltiin pykälän 55 jälkeen ennen pykälää 59.

 

 ________

 

Kunnanvaltuusto 12.12.2022 § 90  

346/00.03.00/2021 [Sidonnaisuusilmoitukset 1.8.2021 alkava valtuustokausi]  

 

Esityslistan asia n:o 8. 

 

 

 

Päätös

 Merkittiin tiedoksi kunnanvaltuustolle.

 

 ________